Väkivallassa on eroja kulttuurien välillä. Tämä ei ole mikään kiistanalainen asia. USA:n Etelä-Valtioiden valkoinen kulttuuri on esimerkiksi väkivaltaisempaa kuin Pohjois-Valtioiden valkoinen kulttuuri.
Ainakin sosiologian ja antropologian huippunimien Richard E. Nisbettin ja kumppaneiden mukaan selittävä tekijä Etelä-Valtioiden väkivaltaisuuden takana on kunniankulttuuri.
Kunniankulttuuri siis lisää Nisbettin mukaan väkivaltaa.
torstai 30. lokakuuta 2008
tiistai 28. lokakuuta 2008
Vaalien jälkitunnelmissa
Kommentoin JP Roosin blogille seuraavasti:
"Suomalaisessa - tai vaikkapa englantilaisessa - kulttuurissa toisaalta ja muslimikulttuurissa toisaalta on omat ongelmansa konservatiivin näkökulmasta:
Suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin ongelma on erityisesti alaluokan moraalin romahtaminen, alaluokan alkoholisoituminen, riippuvuus sosiaalihuollosta, yksinhuoltajuus ja säätykierron tehokkuudesta johtunut kognitiivisen tason lasku. Yhteisöllisyys (työväenkulttuuri, uskonnollisuus) on kateissa myös keskiluokalla. Materialismi jyllää. Syntyvyys laskee. Narsismi ja hedonismi rehottaa. Luokkajako jyrkkenee.
Muslimikulttuurin ongelmia ovat taas naisten alhaiset ihmisoikeudet, kansalaisyhteiskunnan puuttuminen, äärifundamentalismi, demokratian puute, korruptio, nepotismi, terrori.
Syy siihen, että en kannata muslimien maahanmuuttoa, ei ole rikollisuus tms. syy vaan se että pidän kulttuurien välistä konfliktia erittäin todennäköisenä ja uskon että todennäköisyys vain kasvaa maahanmuuton myötä. Tällaisen konfliktin islam ilman muuta voittaisi koska se on yhteisönä vahvempi kuin yksilökeskeinen länsi. (Konfliktilla en välttämättä tarkoita mitään aseellista konfliktia.) Kun modernisaatio (ja mahdollinen yhteisöllisyyden rappio) on vallannut/mädättänyt muslimimaatkin, sen jälkeen maahanmuutossa ei enää ole ongelmaa.
Sen sijaan afrikkalaisten laajaa maahanmuuttoa vastustan ihan perinteiseistä - kutsuttakoon niitä minun puolestani vaikka rasistisiksi - syistä. Afrikkalaisesta maahanmuutosta ei ole Suomelle etua kun ei ole ollut millekään muullekaan maalle.
Jälkimmäisestä aiheesta tulen mielelläni keskustelemaan Helsingin raastuvanoikeuteen."
"Suomalaisessa - tai vaikkapa englantilaisessa - kulttuurissa toisaalta ja muslimikulttuurissa toisaalta on omat ongelmansa konservatiivin näkökulmasta:
Suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin ongelma on erityisesti alaluokan moraalin romahtaminen, alaluokan alkoholisoituminen, riippuvuus sosiaalihuollosta, yksinhuoltajuus ja säätykierron tehokkuudesta johtunut kognitiivisen tason lasku. Yhteisöllisyys (työväenkulttuuri, uskonnollisuus) on kateissa myös keskiluokalla. Materialismi jyllää. Syntyvyys laskee. Narsismi ja hedonismi rehottaa. Luokkajako jyrkkenee.
Muslimikulttuurin ongelmia ovat taas naisten alhaiset ihmisoikeudet, kansalaisyhteiskunnan puuttuminen, äärifundamentalismi, demokratian puute, korruptio, nepotismi, terrori.
Syy siihen, että en kannata muslimien maahanmuuttoa, ei ole rikollisuus tms. syy vaan se että pidän kulttuurien välistä konfliktia erittäin todennäköisenä ja uskon että todennäköisyys vain kasvaa maahanmuuton myötä. Tällaisen konfliktin islam ilman muuta voittaisi koska se on yhteisönä vahvempi kuin yksilökeskeinen länsi. (Konfliktilla en välttämättä tarkoita mitään aseellista konfliktia.) Kun modernisaatio (ja mahdollinen yhteisöllisyyden rappio) on vallannut/mädättänyt muslimimaatkin, sen jälkeen maahanmuutossa ei enää ole ongelmaa.
Sen sijaan afrikkalaisten laajaa maahanmuuttoa vastustan ihan perinteiseistä - kutsuttakoon niitä minun puolestani vaikka rasistisiksi - syistä. Afrikkalaisesta maahanmuutosta ei ole Suomelle etua kun ei ole ollut millekään muullekaan maalle.
Jälkimmäisestä aiheesta tulen mielelläni keskustelemaan Helsingin raastuvanoikeuteen."
sunnuntai 26. lokakuuta 2008
Seksuaalinen markkina-arvo, rotu ja maahanmuutto
Seksuaalisen markkina-arvo-teorian mukaan:
Pariutumismarkkinat muistuttavat monella tapaa työmarkkinoita, jossa työntekijöillä on erisuuruiset palkat. Henkilö, joka kykenee ansaitsemaan 100 000 euroa vuodessa, ei todennäköisesti tyydy työhön, jossa palkka on vain 10 000 euroa vuodessa. Miksi? Siksi, että on hauskempaa ansaita 100 000 euroa kuin 10 000 euroa. Samalla tavalla mitä kauniimmalta nainen näyttää, sitä enemmän hänestä on iloa miehelle. Siten mies, joka kykenee saamaan itselleen kauniin naisen, ei yleensä tyydy vähemmän kauniiseen.
Työmarkkinoiden ja seksuaalimarkkinoiden samankaltaisuus ei jää tähän:
Työmarkkinoilla työnantaja haluaa laskea työn hintaa ja työntekijä taas haluaa nostaa oman työnsä hintaa. Työnantaja voi yrittää laskea työn hintaa mm. edistämällä työn tarjonnan kasvua tukemalla maahanmuuttoa Suomeen. Työntekijä voi yrittää nostaa työnsä hintaa jarruttamalla työn tarjonnan kasvua vastustamalla maahanmuuttooa.
Markkinoilla ostaja hyötyy aina tarjonnan kasvusta ja myyjä tarjonnan vähenemisestä.
Samoin toimivat seksuaaliset markkinat: Naisia hyödyttää se, että laadukkaitten miesten määrä markkinoilla kasvaa. Miehiä hyödyttää se, että laadukkaitten naisten määrä markkinoilla kasvaa ja laadukkaitten miesten määrä laskee.
Mutta voimme sanoa paljon enemmän seksuaalisesta markkinoista ja maahanmuutosta:
Tausta
Karl Marxin mukaan ihmisten poliittiset käsitykset noudattavat USEMMITEN heidän omia (luokka)etujaan: Työnantajat kannattavat näin ollen tyypillisesti sellaisia poliittisia ajatuksia - kuten työvoiman vapaata liikkumista - mikä edistää työn tarjontaa. Samalla tavalla naiset ja miehet kannattavat maahanmuuttoa silloin, jos maahanmuutto parantaa heidän asemaansa seksuaalimarkkinoilla.
Steve Sailerin mukaan rotujen väliset seksuaaliset suhteet noudattavat yleensä seuraavaa kuviota:
1. Valkoinen nainen on suhteessa mustaan mieheen.
2. Valkoinen mies on suhteessa mongolinaiseen.
3. Mustat naiset ja mongolimiehet jäävät lehdelle soittelemaan.
Vaikka tavallaan on epäolennaista, mikä on syy tähän kuvioon, spekuloin kuitenkin asialla:
Uskon että syy on se, että valkoiset naiset kokevat mustat miehet maskuliinisiksi ja valkoiset miehet kokevat mongolinaiset feminiinisiksi.
Rushton teorian (Rule of three) mukaan kolme rotua jakaantuvat lähes kaikissa mitattavissa ominaisuuksissa P (äo, seksuaalinen aktiivisuus, kaksosten määrä, aggressiviisuus, pitkäjänteisyys) niin että mustat sijoittuvat toiseen ääripäähän ja mongolit toiseen ääripäähän:
Mustien P < Valkoisten P < Mongolien P
tai
Mustien P > Valkoisten P > Mongolien P
Ilmeisesti maskuliinisuuden ja feminisyyden suhteen pätee:
Mustien miesten maskuliinisuus > Valkoisten miesten maskuliinisuus > Mongolimiesten maskuliinisuus
ja
Mustien naisten feminiinisyys < Valkoisten naisten feminiinisyys < Mongolinaisten feminiinisyys
Näin ollen on selvää, että juuri mustien miesten maahanmuutto lisää eniten valkoisten naisten markkina-arvoa. On siksi naisten "luokkaetu" kannattaa maahanmuuttoa Afrikasta. Tietysti mieluiten pelkästään miesten maahanmuuttoa - esimerkiksi kongolaisten laspisotilaiden maahanmuuttoa Suomeen kuntoutukseen. Mustien naisten maaahanmuuto ei kuitenkaan kovin paljon vaikuta valkoisten naisten markkina-arvoon koska mustien naisten markkina-arvo seksuaalisilla markkinoilla on Sailerin mukaan alempi kuin valkoisten naisten.
Seksuaalinen markkina-arvo-teoria ennustaa siis, että naiset äänestävät erityisesti sellaisia puolueita, jotka kannattavat afrikkalaisten maahanmuuttoa. Miehet äänestävät taas puolueita, jotka vastustavat afikkalaisten maahanmuuttoa ja kannattavat aasialaisten maahanmuuttoa.
Maahanmuuttoa on kahdenlaista:
1. Pakolaisuutta, jossa maahanmuuttajia otetaan vastaan humanitäärisistä syistä.
2. Työperäistä maahanmuuttoa, jossa maahanmuuttajia otetaan vastaan, jotta kohdemaa saa päteviä työntekijöitä - tai ainakin työntekijöitä.
Äärivasemmistolle ja vihreille - mutta myös muitten puolueiden naispoliitikoille - on tyypillistä kannattaa humanitääristä maahanmuuttoa, mikä tunnetuista syistä merkitsee maahanmuuttoa usein juuri Afrikasta. Mikäli työperäistä maahanmuuttoa kannatetaan, vähätellään Suomen kykyä saada ammattitaitoisia työntekijöitä, ja kannatetaan näin ammattitaidotonta - ainakin teoriassa työperäistä - maahanmuuttoa.
Ammattitaitoisten työntekijöiden - esimerkiksi sairaanhoitajien - maahanmuutto merkitsee käytännössä esimerkiksi filippiiniläisten naisten - mutta myös miesten - maahanmuuttoa. Tällainen maahanmuutto nostaa suomalaisen miehen arvoa seksuaalimarkkinoilla ja siksi suomalainen mies YLEENSÄ suhtautuu positiivisesti tällaiseen maahanmuuttoon.
Jothtopäätös
Seksuaaliset markkinat ovat sen luontoiset, että afrikkalaisten - yleensä ammattitaidottomien pakolaisten - maahanmuutto nostaa suomalaisen naisen markkina-arvoa. Aasialaisten - yleensä ammattitaitoisten työntekijöiden - maahanmuutto nostaa suomalaisten miesten markkina-arvoa.
Tästä syystä suomalaiselle miehelle on tyypillistä kannattaa Suomen edun mukaista maahanmuuttopolitiikka ja suomalaiselle naiselle tyypillistä ajaa Suomen edun vastaista maahanmuuttopolitiikkaa.
Ylläolevaa ajatuskulkua tukee mm. se, että Norjassa äärivasemmiston kannattajista 70% on naisia.
Ps. Tämä ei ole toki ainoa selitys sille, miksi naiset keskimäärin miehiä usemmain kannattavat maan edun vastaista maahanmuuttopolitiikka. Katso aiempi kirjoitukseni konformismista.
Pariutumismarkkinat muistuttavat monella tapaa työmarkkinoita, jossa työntekijöillä on erisuuruiset palkat. Henkilö, joka kykenee ansaitsemaan 100 000 euroa vuodessa, ei todennäköisesti tyydy työhön, jossa palkka on vain 10 000 euroa vuodessa. Miksi? Siksi, että on hauskempaa ansaita 100 000 euroa kuin 10 000 euroa. Samalla tavalla mitä kauniimmalta nainen näyttää, sitä enemmän hänestä on iloa miehelle. Siten mies, joka kykenee saamaan itselleen kauniin naisen, ei yleensä tyydy vähemmän kauniiseen.
Työmarkkinoiden ja seksuaalimarkkinoiden samankaltaisuus ei jää tähän:
Työmarkkinoilla työnantaja haluaa laskea työn hintaa ja työntekijä taas haluaa nostaa oman työnsä hintaa. Työnantaja voi yrittää laskea työn hintaa mm. edistämällä työn tarjonnan kasvua tukemalla maahanmuuttoa Suomeen. Työntekijä voi yrittää nostaa työnsä hintaa jarruttamalla työn tarjonnan kasvua vastustamalla maahanmuuttooa.
Markkinoilla ostaja hyötyy aina tarjonnan kasvusta ja myyjä tarjonnan vähenemisestä.
Samoin toimivat seksuaaliset markkinat: Naisia hyödyttää se, että laadukkaitten miesten määrä markkinoilla kasvaa. Miehiä hyödyttää se, että laadukkaitten naisten määrä markkinoilla kasvaa ja laadukkaitten miesten määrä laskee.
Mutta voimme sanoa paljon enemmän seksuaalisesta markkinoista ja maahanmuutosta:
Tausta
Karl Marxin mukaan ihmisten poliittiset käsitykset noudattavat USEMMITEN heidän omia (luokka)etujaan: Työnantajat kannattavat näin ollen tyypillisesti sellaisia poliittisia ajatuksia - kuten työvoiman vapaata liikkumista - mikä edistää työn tarjontaa. Samalla tavalla naiset ja miehet kannattavat maahanmuuttoa silloin, jos maahanmuutto parantaa heidän asemaansa seksuaalimarkkinoilla.
Steve Sailerin mukaan rotujen väliset seksuaaliset suhteet noudattavat yleensä seuraavaa kuviota:
1. Valkoinen nainen on suhteessa mustaan mieheen.
2. Valkoinen mies on suhteessa mongolinaiseen.
3. Mustat naiset ja mongolimiehet jäävät lehdelle soittelemaan.
Vaikka tavallaan on epäolennaista, mikä on syy tähän kuvioon, spekuloin kuitenkin asialla:
Uskon että syy on se, että valkoiset naiset kokevat mustat miehet maskuliinisiksi ja valkoiset miehet kokevat mongolinaiset feminiinisiksi.
Rushton teorian (Rule of three) mukaan kolme rotua jakaantuvat lähes kaikissa mitattavissa ominaisuuksissa P (äo, seksuaalinen aktiivisuus, kaksosten määrä, aggressiviisuus, pitkäjänteisyys) niin että mustat sijoittuvat toiseen ääripäähän ja mongolit toiseen ääripäähän:
Mustien P < Valkoisten P < Mongolien P
tai
Mustien P > Valkoisten P > Mongolien P
Ilmeisesti maskuliinisuuden ja feminisyyden suhteen pätee:
Mustien miesten maskuliinisuus > Valkoisten miesten maskuliinisuus > Mongolimiesten maskuliinisuus
ja
Mustien naisten feminiinisyys < Valkoisten naisten feminiinisyys < Mongolinaisten feminiinisyys
Näin ollen on selvää, että juuri mustien miesten maahanmuutto lisää eniten valkoisten naisten markkina-arvoa. On siksi naisten "luokkaetu" kannattaa maahanmuuttoa Afrikasta. Tietysti mieluiten pelkästään miesten maahanmuuttoa - esimerkiksi kongolaisten laspisotilaiden maahanmuuttoa Suomeen kuntoutukseen. Mustien naisten maaahanmuuto ei kuitenkaan kovin paljon vaikuta valkoisten naisten markkina-arvoon koska mustien naisten markkina-arvo seksuaalisilla markkinoilla on Sailerin mukaan alempi kuin valkoisten naisten.
Seksuaalinen markkina-arvo-teoria ennustaa siis, että naiset äänestävät erityisesti sellaisia puolueita, jotka kannattavat afrikkalaisten maahanmuuttoa. Miehet äänestävät taas puolueita, jotka vastustavat afikkalaisten maahanmuuttoa ja kannattavat aasialaisten maahanmuuttoa.
Maahanmuuttoa on kahdenlaista:
1. Pakolaisuutta, jossa maahanmuuttajia otetaan vastaan humanitäärisistä syistä.
2. Työperäistä maahanmuuttoa, jossa maahanmuuttajia otetaan vastaan, jotta kohdemaa saa päteviä työntekijöitä - tai ainakin työntekijöitä.
Äärivasemmistolle ja vihreille - mutta myös muitten puolueiden naispoliitikoille - on tyypillistä kannattaa humanitääristä maahanmuuttoa, mikä tunnetuista syistä merkitsee maahanmuuttoa usein juuri Afrikasta. Mikäli työperäistä maahanmuuttoa kannatetaan, vähätellään Suomen kykyä saada ammattitaitoisia työntekijöitä, ja kannatetaan näin ammattitaidotonta - ainakin teoriassa työperäistä - maahanmuuttoa.
Ammattitaitoisten työntekijöiden - esimerkiksi sairaanhoitajien - maahanmuutto merkitsee käytännössä esimerkiksi filippiiniläisten naisten - mutta myös miesten - maahanmuuttoa. Tällainen maahanmuutto nostaa suomalaisen miehen arvoa seksuaalimarkkinoilla ja siksi suomalainen mies YLEENSÄ suhtautuu positiivisesti tällaiseen maahanmuuttoon.
Jothtopäätös
Seksuaaliset markkinat ovat sen luontoiset, että afrikkalaisten - yleensä ammattitaidottomien pakolaisten - maahanmuutto nostaa suomalaisen naisen markkina-arvoa. Aasialaisten - yleensä ammattitaitoisten työntekijöiden - maahanmuutto nostaa suomalaisten miesten markkina-arvoa.
Tästä syystä suomalaiselle miehelle on tyypillistä kannattaa Suomen edun mukaista maahanmuuttopolitiikka ja suomalaiselle naiselle tyypillistä ajaa Suomen edun vastaista maahanmuuttopolitiikkaa.
Ylläolevaa ajatuskulkua tukee mm. se, että Norjassa äärivasemmiston kannattajista 70% on naisia.
Ps. Tämä ei ole toki ainoa selitys sille, miksi naiset keskimäärin miehiä usemmain kannattavat maan edun vastaista maahanmuuttopolitiikka. Katso aiempi kirjoitukseni konformismista.
torstai 23. lokakuuta 2008
Ryhmäsopu ja ryhmäkonflikti
Kansankokonaisuus kirjoitti ryhmien välisestä segregaatiosta vuosi sitten:
Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.
Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.
Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:
Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.
Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.
UK:ssa valkoinen alaluokka taas on paljon enemmän tekemisissä mustien kanssa ja siksi usein imitoi afrikkalaisperäisten tapoja - esimerkiksi korkeaa rikollisuutta ja alhaista koulutusta.
Alkaa kuitenkin olla vahvaa näyttöä sille, että Steve Sailerin teoria ei ole KOKO selitys:
Kuten aiemmin kerroin, on vahvaa näyttöä sille hypoteesille, että ryhmäkonflikti lisää yhteistyötä ryhmien sisällä eli ryhmäkonfliktit lisäävät ryhmäkoheesiota.
Koska valkoiset ja mustat elävät Isossa Britanniassa samoilla alueilla ja ainakin silmämääräisesti tarkasteltuna usein suht harmoonisesti keskenään, ryhmien välisen konfliktien taso on ilmeisesti alhainen. Tästä seuraa hypoteesin mukaan että Isossa Britanniassa ryhmien sisäinen koheesio ja yhteistyö on alhaista, rikollisuus on korkeampaa ja moraali heikkoa.
Se, että valkoiset ja mustat Isossa Britanniassa elävät fyysisesti samoilla alueille eli alueet eivät ole segregoituneet, ei tietenkään sinänsä tarkoita sitä, että ryhmäkonfliktien määrä olisi alhainen. Asiahan voisi olla päinvastoinkin. Mutta jokainen Isossa Britanniassa käyvä voi huomata, että valkoiset ja mustat nuoret liikkuvat yhdessä ja selvästi muodostavat ystävyys- ja kaveruussuhteita roturajan yli.
Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.
Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.
Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:
Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.
Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.
UK:ssa valkoinen alaluokka taas on paljon enemmän tekemisissä mustien kanssa ja siksi usein imitoi afrikkalaisperäisten tapoja - esimerkiksi korkeaa rikollisuutta ja alhaista koulutusta.
Alkaa kuitenkin olla vahvaa näyttöä sille, että Steve Sailerin teoria ei ole KOKO selitys:
Kuten aiemmin kerroin, on vahvaa näyttöä sille hypoteesille, että ryhmäkonflikti lisää yhteistyötä ryhmien sisällä eli ryhmäkonfliktit lisäävät ryhmäkoheesiota.
Koska valkoiset ja mustat elävät Isossa Britanniassa samoilla alueilla ja ainakin silmämääräisesti tarkasteltuna usein suht harmoonisesti keskenään, ryhmien välisen konfliktien taso on ilmeisesti alhainen. Tästä seuraa hypoteesin mukaan että Isossa Britanniassa ryhmien sisäinen koheesio ja yhteistyö on alhaista, rikollisuus on korkeampaa ja moraali heikkoa.
Se, että valkoiset ja mustat Isossa Britanniassa elävät fyysisesti samoilla alueille eli alueet eivät ole segregoituneet, ei tietenkään sinänsä tarkoita sitä, että ryhmäkonfliktien määrä olisi alhainen. Asiahan voisi olla päinvastoinkin. Mutta jokainen Isossa Britanniassa käyvä voi huomata, että valkoiset ja mustat nuoret liikkuvat yhdessä ja selvästi muodostavat ystävyys- ja kaveruussuhteita roturajan yli.
Islam ja modernisaatio
Tämä on kopio kommentistani JP Roosille hänen Uuden Suomen blogillaan.
Luulen, että islam on tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin Saksa 20-luvulla. Modernisaation kynnyksellä.
Saksa ei kuitenkaan hyväksynyt modernisaatiota vaan reagoi anglosaksiseksi vyörytykseksi koettuun modernisaatioon radikalisoitumalla. Kun modernisaatio ja demokratia oli vielä paketoitu yhteen suurten sotakorvausten kanssa Weimarin Saksan demokraattiset puolueet leimautuivat anglosaksien kätyreiksi. Seuraus oli natsien voitto, toinen maailmansota ja juutalaisten joukkotuho.
Islam on myös reagoinut modernisaatioon radikalisoitumalla. Usein nimenomaan ne nuoret, jotka ovat kaikkein koulutetuimpia ja kohtaavat ensimmäisenä lännen, ovat kaikkein vihamielisimpiä länttä, individualismia ja modernisaatiota kohtaan. Islamilainen radikalisaatio ei ole mitään syrjäytyneitten peräkammarin poikien touhua vaan radikaali islamisti on usein koulutettu ihminen.
Palestiinalaista terroria tutkinut uskontotieteilijä Scott Atran väittää että palestiinalaiset muslimiterroristit ovat keskimäärin koulutetumpaa väkeä kuin muut palestiinalaiset. He ovat älykkäämpiä, suhteellisen hyvän taloudellisen aseman omaavia ja usein moraalisesti parempia kuin muut palestiinalaiset. He ovat ihmisiä jotka kokevat moraalista suuttumusta ja vihaa israelilaisten hyökkäyksistä palestiinalaisalueille - ihmisiä jotka ovat valmiita kostamaan marttyyrien kuoleman:
”Earlier that month, Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: ”Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation. ” The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations.”
Luulen että Atranin havainto on yleistettävissä ainakin osittain islamiin lännessä, vaikka tilanne on tietysti osin toinen kuin palestiinalaisilla muslimeilla, jotka ovat miehityksen kohteensa.
Islamin radikalismi kyllä rauhoittuu, mutta mitä sitä ennen tapahtuu. Laajan islamilaisen maahanmuuton edistäminen tässä tilanteessa on minusta erittäin kyseenalaista.
Atranin tekstejä alla:
http://www.sitemaker.umich.edu…ce-gst.pdf
http://www.edge.org/discourse/bb.html
Toisen uskontotieteilijä Richard Sosisin teksti terrorismin ja monikultturismin yhteydestä on myös merkittävä:
http://www.anth.uconn.edu/facu…curity.pdf
Richard Sosisin teorian mukaan muslimiterroristi viestittää teollaan sitoutumistaan muslimiyhteisöön. Lännessä asuva muslimi alkaa kahden kulttuurin välisessä konfliktilaneteessa identifioitua voimakkaammin muslimiksi kuin muslimimaassa asuva uskonveljensä. Ristiriitatilanteessa muslimiyhteisö vaatii jäseniltään yhä voimakkaampaa sitoutumista ryhmän arvoihin - sitoutumista ei voi selkeämmin osoittaa kuin asettamalla henkensä alttiiksi oman ryhmänsä puolesta. Ristiriitatilanteessa maailma siis muuttuu mustavalkeammksi - vaihtehtona on fanatismi tai maallistuminen. Sosisin mukaan on siis hyvin todennäköistä että monikultturismi lisää terrorismia.
Tällä kirjoituksella on tarkoita sitä, että itse kannattaisin modernisaatiota, individualismia, liberalismia tms.
Luulen, että islam on tällä hetkellä samassa tilanteessa kuin Saksa 20-luvulla. Modernisaation kynnyksellä.
Saksa ei kuitenkaan hyväksynyt modernisaatiota vaan reagoi anglosaksiseksi vyörytykseksi koettuun modernisaatioon radikalisoitumalla. Kun modernisaatio ja demokratia oli vielä paketoitu yhteen suurten sotakorvausten kanssa Weimarin Saksan demokraattiset puolueet leimautuivat anglosaksien kätyreiksi. Seuraus oli natsien voitto, toinen maailmansota ja juutalaisten joukkotuho.
Islam on myös reagoinut modernisaatioon radikalisoitumalla. Usein nimenomaan ne nuoret, jotka ovat kaikkein koulutetuimpia ja kohtaavat ensimmäisenä lännen, ovat kaikkein vihamielisimpiä länttä, individualismia ja modernisaatiota kohtaan. Islamilainen radikalisaatio ei ole mitään syrjäytyneitten peräkammarin poikien touhua vaan radikaali islamisti on usein koulutettu ihminen.
Palestiinalaista terroria tutkinut uskontotieteilijä Scott Atran väittää että palestiinalaiset muslimiterroristit ovat keskimäärin koulutetumpaa väkeä kuin muut palestiinalaiset. He ovat älykkäämpiä, suhteellisen hyvän taloudellisen aseman omaavia ja usein moraalisesti parempia kuin muut palestiinalaiset. He ovat ihmisiä jotka kokevat moraalista suuttumusta ja vihaa israelilaisten hyökkäyksistä palestiinalaisalueille - ihmisiä jotka ovat valmiita kostamaan marttyyrien kuoleman:
”Earlier that month, Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: ”Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation. ” The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations.”
Luulen että Atranin havainto on yleistettävissä ainakin osittain islamiin lännessä, vaikka tilanne on tietysti osin toinen kuin palestiinalaisilla muslimeilla, jotka ovat miehityksen kohteensa.
Islamin radikalismi kyllä rauhoittuu, mutta mitä sitä ennen tapahtuu. Laajan islamilaisen maahanmuuton edistäminen tässä tilanteessa on minusta erittäin kyseenalaista.
Atranin tekstejä alla:
http://www.sitemaker.umich.edu…ce-gst.pdf
http://www.edge.org/discourse/bb.html
Toisen uskontotieteilijä Richard Sosisin teksti terrorismin ja monikultturismin yhteydestä on myös merkittävä:
http://www.anth.uconn.edu/facu…curity.pdf
Richard Sosisin teorian mukaan muslimiterroristi viestittää teollaan sitoutumistaan muslimiyhteisöön. Lännessä asuva muslimi alkaa kahden kulttuurin välisessä konfliktilaneteessa identifioitua voimakkaammin muslimiksi kuin muslimimaassa asuva uskonveljensä. Ristiriitatilanteessa muslimiyhteisö vaatii jäseniltään yhä voimakkaampaa sitoutumista ryhmän arvoihin - sitoutumista ei voi selkeämmin osoittaa kuin asettamalla henkensä alttiiksi oman ryhmänsä puolesta. Ristiriitatilanteessa maailma siis muuttuu mustavalkeammksi - vaihtehtona on fanatismi tai maallistuminen. Sosisin mukaan on siis hyvin todennäköistä että monikultturismi lisää terrorismia.
Tällä kirjoituksella on tarkoita sitä, että itse kannattaisin modernisaatiota, individualismia, liberalismia tms.
maanantai 20. lokakuuta 2008
Ryöstökalastus on yhteismaan ongelma
HS kirjoittaa tänään ryöstökalastuksesta, joka on tuhoamassa mm. Välimeren kalakannan. Kaikille maille on kyllä määritelty kiintiöt mutta - yllätys yllätys - Italia ei noudata kiintiöitä. Ei noudattanut vasemmistohallituksen aikana eikä noudata nyt Berlusconin hallituksenkaan aikana.
Kuten ilmastonlämpeneminen, väestöräjähdys ja väestönlaadun laskeminen, myös ryöstökalastus on taloustieteen termein yhteismaan ongelma:
Taloustiede kutsuu yhteisiä resursseja, jota kukaan siis ei omista, yhteismaiksi. Yhteismaita ovat esimerkiksi ilmasto ja meret. Kun yhteismaita esimerkiksi yhteisten pelisääntöjen puuttumisen takia ylikulutetaan, puhutaan yhteismaan ongelmasta.
Yhteismaan käytössä yksittäisen käyttäjän (esim. kalastajan) saama rajahyöty lisäkäytöstä (lisäkalastamisesta) on suurempi kuin lisäkäytön käyttäjälle aiheuttama rajahaitta (oikeammin rajakustannus).
Eli kalastuksen tapauksessa hyöty (rajahyöty) yhdestä ylimääräisestä tonnikalasta tulee kokonaan kalastajalle itselleen, mutta haitta (rajakustannus) jakaantuu kaikkien kesken. Yksittäisen kalastajan kannattaa aina kasvattaa saalistaan, ellei yhteistä (ja pitävää !) sopimusta kalastuksen rajoittamisesta kyetä saavuttamaan. Tämä johtaa ryöstökalastukseen (yhteismaan liikakäyttöön), jota siis kutsutaan yhteismaan ongelmaksi.
Sama logiikka toimii hiilidioksidipäästöjen ja dysgeenisen maahanmuuton osalta.
Ryöstökalastus Välimerellä jatkuu, koska yhteismaan ongelmaa ei kyetä ratkaisemaan. Vaikka pelisäännöistä onkin sovittu, Italia ei noudata yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Muitten maitten kalastajilla - tai viranomaisilla - ei ole mahdollisuuksia rangaista italialaisia kalastajia ryöstökalastuksesta - tai heillä ei ole tarpeeksi viitseliäisyyttä rangaista näitä esimerkiksi kalastusta häiritsemällä.
EU:ssa ei selvästikään vallitse luottamuksen ilmapiiri. Kun asioista sovitaan, voi olla varma että muutama maa ei noudata sovittuja pelisääntöjä. EU on maho. Jos kalastuskiintiöitä ei noudateta miten voi kuvitella, että hiilidioksidipäästöjen rajoituksiakaan noudatettaisiin.
Italia on toki edistyksellinen maahanmuuton rajoitusten osalta, mutta se on kantona kaskessa aina kun jostain yhteisistä pelisäännöistä pitäisi sopia. Maahanmuuton rajoittaminen on suuri teko väestöräjähdystä ja islamisaatiota vastaan. Siitä nostan toki hattua Italialle, vaikka se harjoittaakin maahanmuuton rajoitusta vain oman etunsa takia. Hyöty tulee kuitenkin muillekin maille. Jopa Ruotsin ja Britannian kaltaisille väestöräjähdyksen ja islamisaation edistäjille (vapaamatkustajille).
Lainaan HS:ää ryöstökalastuksesta:
Tutkimus: Kalastajakohtaiset kiintiöt pelastaisivat kalakannat tuholta
Kalastaja- tai aluskohtaiset kiintiöt saattavat pelastaa maailman kalakannat ryöstökalastuksen aiheuttamalta tuholta, arvioivat yhdysvaltalaiset tutkijat Science-lehdessä. Professorit Christopher Costello, Steven Gaines ja John Lynham katsoivat, että kalastaja- ja aluskohtaisten kiintiöiden ansiosta tuhoon tuomituilla kalastuspaikoilla kalakannat ovat kohentuneet selvästi ja kääntyneet jopa nousuun.
Kolmikon tutkimus on yksi ratkaisuvaihtoehto kalakantojen pelastamiseksi. Meribiologian professori Boris Worm arvioi tutkimusryhmänsä kanssa kaksi vuotta sitten, että maailman kalakannat tuhoutuvat ryöstökalastuksen vuoksi vuoteen 2048 mennessä, jos nykymeno jatkuu.
Kalastajakohtaisessa kiintiöjärjestelmässä kalastaja voi ostaa osan kalastusalueella olevasta kokonaiskiintiöstä. Kun kalastaja panee rahansa likoon, hänelle syntyy kalakannan romahtamiseen liittyvä taloudellinen riski, joka muistuttaa pörssisijoittajan riskiä.
Jos kalastusta on liikaa, pääoman – siis kalastusalueen – arvo romahtaa, joten omistajan kannattaa huolehtia siitä, ettei ryöstökalastusta tehdä vaan kalakantoja hoidetaan oikein. Oikeus kalastaa tietty kokonaiskiintiön osuus on kuitenkin ikuinen, joten mereen jätetty kala voi ajan mittaan olla kaikkien kannalta arvokkaampi kuin maihin tuotu.
Nykyiset kiintiöjärjestelmät ovat pääasiassa maakohtaisia.
Tutkijat analysoivat 11 000 kalastuspaikan saalistilastot vuosina 1950–2003 ja tutkivat sitten tarkemmin niitten kalastuspaikkojen tilanteen, joissa oli käytössä kalastajakohtainen kiintiöjärjestelmä.
Kalastajakohtaisia kiintiöjärjestelmiä oli käytössä vain 121 alueella. Islannin vesien ohella Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Alaskassa lähes tyhjiksi kalastetut alueet tulivat jälleen kuntoon.
Ennen kiintiöjärjestelmää nämä alueet näyttivät olevan samalla tuhon tiellä kuin muutkin kalastusalueet. Costellon, Gainesin ja Lynhamin tutkimus todistaa, että aiemmin kerrotut hyvät tulokset eivät ole sattumaa.
Tunnetuin menestystarina taloudellisten houkuttimien tehosta on Alaskan rannikolta. Kalastajat pyydystivät siellä 1990-luvun alussa ruijanpallasta niin tehokkaasti, että kalastuskausi lyheni kahteen tai kolmeen päivään ja kalat olivat hupenemassa huolestuttavasti ryöstökalastuksen vuoksi.
Kun saalis saatiin maihin, hinnat romahtivat liiallisen tarjonnan vuoksi. Kaikki kalastajat pitivät tilannetta mahdottomana, joten valmiutta muutoksiin oli.
Mallia haettiin Islannista ja Australiasta, jossa kiintiöjärjestelmiä oli perustettu jo 1980-luvulla. Alaskassa otettiin käyttöön erittäin tiukka kiintiöjärjestelmä ruijanpallakselle vuonna 1995, ja kalakannat alkoivat elpyä.
Nyt ruijanpallasta riittää pyydettäväksi kahdeksaksi kuukaudeksi vuodessa, kalat saadaan tuoreina ostajille ja kalastajat saivat hyvälaatuisesta kalasta paremman hinnan. Alaskalaislehtien mukaan kalastajat ovat halunneet kiintiöiden pienentämistä, jotta kalaa riittäisi tulevaisuudessakin.
EU:ssa uudistetaan parhaillaan yhteistä kalastuspolitiikkaa, ja päätöksenteossa kiistellään myös kiintiöjärjestelmän muuttamisesta.
Nykyinen kiintiöjärjestelmä on osoittautunut kelvottomaksi, sillä Pohjanmeren ja Itämeren turskakannat ovat kuolemaisillaan.
Välimeren tonnikalakannat ovat sukupuuton partaalla liiallisen pyynnin vuoksi. Viime viikolla Maailman luonnonsäätiö WWF julkisti raportin, jonka mukaan Italia rikkoo törkeästi tonnikalan suojelusopimuksia.
Raportin mukaan italialaiset kalastajat pyydystivät tänä vuonna 4 800 tonnia tonnikalaa eli yli 700 tonnia yli kiintiön. Viime vuonna Italia ylitti kiintiönsä 1 600 tonnilla.
WWF:n ohella EU:n komissio epäilee Italiaa tonnikalan ryöstökalastuksesta.
Kuten ilmastonlämpeneminen, väestöräjähdys ja väestönlaadun laskeminen, myös ryöstökalastus on taloustieteen termein yhteismaan ongelma:
Taloustiede kutsuu yhteisiä resursseja, jota kukaan siis ei omista, yhteismaiksi. Yhteismaita ovat esimerkiksi ilmasto ja meret. Kun yhteismaita esimerkiksi yhteisten pelisääntöjen puuttumisen takia ylikulutetaan, puhutaan yhteismaan ongelmasta.
Yhteismaan käytössä yksittäisen käyttäjän (esim. kalastajan) saama rajahyöty lisäkäytöstä (lisäkalastamisesta) on suurempi kuin lisäkäytön käyttäjälle aiheuttama rajahaitta (oikeammin rajakustannus).
Eli kalastuksen tapauksessa hyöty (rajahyöty) yhdestä ylimääräisestä tonnikalasta tulee kokonaan kalastajalle itselleen, mutta haitta (rajakustannus) jakaantuu kaikkien kesken. Yksittäisen kalastajan kannattaa aina kasvattaa saalistaan, ellei yhteistä (ja pitävää !) sopimusta kalastuksen rajoittamisesta kyetä saavuttamaan. Tämä johtaa ryöstökalastukseen (yhteismaan liikakäyttöön), jota siis kutsutaan yhteismaan ongelmaksi.
Sama logiikka toimii hiilidioksidipäästöjen ja dysgeenisen maahanmuuton osalta.
Ryöstökalastus Välimerellä jatkuu, koska yhteismaan ongelmaa ei kyetä ratkaisemaan. Vaikka pelisäännöistä onkin sovittu, Italia ei noudata yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Muitten maitten kalastajilla - tai viranomaisilla - ei ole mahdollisuuksia rangaista italialaisia kalastajia ryöstökalastuksesta - tai heillä ei ole tarpeeksi viitseliäisyyttä rangaista näitä esimerkiksi kalastusta häiritsemällä.
EU:ssa ei selvästikään vallitse luottamuksen ilmapiiri. Kun asioista sovitaan, voi olla varma että muutama maa ei noudata sovittuja pelisääntöjä. EU on maho. Jos kalastuskiintiöitä ei noudateta miten voi kuvitella, että hiilidioksidipäästöjen rajoituksiakaan noudatettaisiin.
Italia on toki edistyksellinen maahanmuuton rajoitusten osalta, mutta se on kantona kaskessa aina kun jostain yhteisistä pelisäännöistä pitäisi sopia. Maahanmuuton rajoittaminen on suuri teko väestöräjähdystä ja islamisaatiota vastaan. Siitä nostan toki hattua Italialle, vaikka se harjoittaakin maahanmuuton rajoitusta vain oman etunsa takia. Hyöty tulee kuitenkin muillekin maille. Jopa Ruotsin ja Britannian kaltaisille väestöräjähdyksen ja islamisaation edistäjille (vapaamatkustajille).
Lainaan HS:ää ryöstökalastuksesta:
Tutkimus: Kalastajakohtaiset kiintiöt pelastaisivat kalakannat tuholta
Kalastaja- tai aluskohtaiset kiintiöt saattavat pelastaa maailman kalakannat ryöstökalastuksen aiheuttamalta tuholta, arvioivat yhdysvaltalaiset tutkijat Science-lehdessä. Professorit Christopher Costello, Steven Gaines ja John Lynham katsoivat, että kalastaja- ja aluskohtaisten kiintiöiden ansiosta tuhoon tuomituilla kalastuspaikoilla kalakannat ovat kohentuneet selvästi ja kääntyneet jopa nousuun.
Kolmikon tutkimus on yksi ratkaisuvaihtoehto kalakantojen pelastamiseksi. Meribiologian professori Boris Worm arvioi tutkimusryhmänsä kanssa kaksi vuotta sitten, että maailman kalakannat tuhoutuvat ryöstökalastuksen vuoksi vuoteen 2048 mennessä, jos nykymeno jatkuu.
Kalastajakohtaisessa kiintiöjärjestelmässä kalastaja voi ostaa osan kalastusalueella olevasta kokonaiskiintiöstä. Kun kalastaja panee rahansa likoon, hänelle syntyy kalakannan romahtamiseen liittyvä taloudellinen riski, joka muistuttaa pörssisijoittajan riskiä.
Jos kalastusta on liikaa, pääoman – siis kalastusalueen – arvo romahtaa, joten omistajan kannattaa huolehtia siitä, ettei ryöstökalastusta tehdä vaan kalakantoja hoidetaan oikein. Oikeus kalastaa tietty kokonaiskiintiön osuus on kuitenkin ikuinen, joten mereen jätetty kala voi ajan mittaan olla kaikkien kannalta arvokkaampi kuin maihin tuotu.
Nykyiset kiintiöjärjestelmät ovat pääasiassa maakohtaisia.
Tutkijat analysoivat 11 000 kalastuspaikan saalistilastot vuosina 1950–2003 ja tutkivat sitten tarkemmin niitten kalastuspaikkojen tilanteen, joissa oli käytössä kalastajakohtainen kiintiöjärjestelmä.
Kalastajakohtaisia kiintiöjärjestelmiä oli käytössä vain 121 alueella. Islannin vesien ohella Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Alaskassa lähes tyhjiksi kalastetut alueet tulivat jälleen kuntoon.
Ennen kiintiöjärjestelmää nämä alueet näyttivät olevan samalla tuhon tiellä kuin muutkin kalastusalueet. Costellon, Gainesin ja Lynhamin tutkimus todistaa, että aiemmin kerrotut hyvät tulokset eivät ole sattumaa.
Tunnetuin menestystarina taloudellisten houkuttimien tehosta on Alaskan rannikolta. Kalastajat pyydystivät siellä 1990-luvun alussa ruijanpallasta niin tehokkaasti, että kalastuskausi lyheni kahteen tai kolmeen päivään ja kalat olivat hupenemassa huolestuttavasti ryöstökalastuksen vuoksi.
Kun saalis saatiin maihin, hinnat romahtivat liiallisen tarjonnan vuoksi. Kaikki kalastajat pitivät tilannetta mahdottomana, joten valmiutta muutoksiin oli.
Mallia haettiin Islannista ja Australiasta, jossa kiintiöjärjestelmiä oli perustettu jo 1980-luvulla. Alaskassa otettiin käyttöön erittäin tiukka kiintiöjärjestelmä ruijanpallakselle vuonna 1995, ja kalakannat alkoivat elpyä.
Nyt ruijanpallasta riittää pyydettäväksi kahdeksaksi kuukaudeksi vuodessa, kalat saadaan tuoreina ostajille ja kalastajat saivat hyvälaatuisesta kalasta paremman hinnan. Alaskalaislehtien mukaan kalastajat ovat halunneet kiintiöiden pienentämistä, jotta kalaa riittäisi tulevaisuudessakin.
EU:ssa uudistetaan parhaillaan yhteistä kalastuspolitiikkaa, ja päätöksenteossa kiistellään myös kiintiöjärjestelmän muuttamisesta.
Nykyinen kiintiöjärjestelmä on osoittautunut kelvottomaksi, sillä Pohjanmeren ja Itämeren turskakannat ovat kuolemaisillaan.
Välimeren tonnikalakannat ovat sukupuuton partaalla liiallisen pyynnin vuoksi. Viime viikolla Maailman luonnonsäätiö WWF julkisti raportin, jonka mukaan Italia rikkoo törkeästi tonnikalan suojelusopimuksia.
Raportin mukaan italialaiset kalastajat pyydystivät tänä vuonna 4 800 tonnia tonnikalaa eli yli 700 tonnia yli kiintiön. Viime vuonna Italia ylitti kiintiönsä 1 600 tonnilla.
WWF:n ohella EU:n komissio epäilee Italiaa tonnikalan ryöstökalastuksesta.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Kulttuurirelativismi, universalismi, partikularismi ja kansalliskonservatiivisuus
Ruukinmatruunan blogilla oli mielenkiintoista keskustelua kulttuurirelativismista. RM kritisoi postauksessaan kulttuurirelativismia.
RM totesi mm.: kulttuurirelativismin vastakohta ei suinkaan ole kulttuurisubjektivismi (= se, että oma kulttuuri on paras ja ainoa ja sen edustamat arvot absoluuttisesti parhaat), vaan kulttuuriobjektivismi.
Eli se katsantokanta, että on olemassa eri kulttuureille yhteisiä mittareita ja eri kulttuurit voidaan panna niiden perusteella paremmuusjärjestykseen sen mukaan, miten ne tuottavat ihmisille parhaimmat tulokset.
Kansainvälinen muuttoliike on kaikkein paras indikaattori siitä, mitkä kulttuurit ovat hyviä ja mitkä huonoja. Muuttoliike suuntautuu aina huonoista kulttuureista hyviin, ei koskaan toisinpäin.
IDA taas totesi: Omasta mielestäni relativismissa ei sinänsä ole mitään pahaa, jos kulttuurien välillä on joku kunnioittava etäisyys. En siis, noin äärimmäisenä esimerkkinä, menisi sinne Intian kupeessa olevaan saareen opettamaan yhtään mitään.
Vasarahammer taas selitti RM:lle ja muille IDA:n mielipidettä:
IDA edustaa kansallista konservatismia ja tämä aatesuunta kyllä pitää omaa arvomaailmaansa parhaana mutta ei ole ensimmäisenä kertomassa toiseuden edustajille, miten heidän pitää elää. Toiset taas uskovat universaaleihin ihmisoikeuksiin ja moralisoivat niiden perusteella muita.
Minusta ihmisoikeudet ovat jo lakanneet olemasta universaaleja, koska niiden pääsääntöisiltä ylläpitäjiltä eli länsimailta on kadonnut tahto ja rohkeus puolustaa omia arvojaan. Realismia on pitää omat nurkat kunnossa eli eliminoida barbaaristen kulttuurien vaikutus, lisätä kulttuurillista itsekkyyttä ja lopettaa universaali altruismi.
Itse olen samoilla linjoilla IDA:n kanssa eli olen kai jonkin sortin partikularisti. Mutta ymmärsin oikeastaan vasta Vasarahammerin kommentin luettuani mikä valtava ajattelutapojen ero ihmisten välillä tässä asiassa on. IDA:n näkökulma saattaa kuullostaa RM:n näkökulmasta moraalittomalta. Enkä väitä, että IDA on tässä jossain mielessä oikeassa ja RM väärässä.
Vasarahammerin kommentissa kuulen ehkä pettymyksen universalismin epäonnistumisesta, mutta toisaalta myös pragmaattisuuden eli ajatuksen siitä että ihmiset muualla eläkööt tavallaan, mutta tiettyjen tapojen tuominen Suomeen on päättäväisesti estettävä.
Itselläni harrastelija-luonnontutkijan ja -kulttuurintutkijan uteliaisuus voittaa yleensä moralismin, kun tarkastelen asiota jotka tapahtuvat "kunnioittavan etäällä" - IDA:n terminologiaa käyttääkseni. Sen sijaan olen yleensä erittäin moralistinen kun tarkastelen asioita omassa lähiympäristössäni. Jaksan vielä suhtautua moraalisesti Saksaan, mutta en enää oikein Afganistaniin tai Intiaan, vaikka jälkimmäisessä olen paljonkin matkustanut.
Kirjoitukseni pataaneista selittyy tästä näkökulmasta.
Sen sijaan mielipteeni kyllä muuttuu, jos asioita jotka ovat kunniottavan etäällä aletaan siirtää "minun kuistilleni".
RM totesi mm.: kulttuurirelativismin vastakohta ei suinkaan ole kulttuurisubjektivismi (= se, että oma kulttuuri on paras ja ainoa ja sen edustamat arvot absoluuttisesti parhaat), vaan kulttuuriobjektivismi.
Eli se katsantokanta, että on olemassa eri kulttuureille yhteisiä mittareita ja eri kulttuurit voidaan panna niiden perusteella paremmuusjärjestykseen sen mukaan, miten ne tuottavat ihmisille parhaimmat tulokset.
Kansainvälinen muuttoliike on kaikkein paras indikaattori siitä, mitkä kulttuurit ovat hyviä ja mitkä huonoja. Muuttoliike suuntautuu aina huonoista kulttuureista hyviin, ei koskaan toisinpäin.
IDA taas totesi: Omasta mielestäni relativismissa ei sinänsä ole mitään pahaa, jos kulttuurien välillä on joku kunnioittava etäisyys. En siis, noin äärimmäisenä esimerkkinä, menisi sinne Intian kupeessa olevaan saareen opettamaan yhtään mitään.
Vasarahammer taas selitti RM:lle ja muille IDA:n mielipidettä:
IDA edustaa kansallista konservatismia ja tämä aatesuunta kyllä pitää omaa arvomaailmaansa parhaana mutta ei ole ensimmäisenä kertomassa toiseuden edustajille, miten heidän pitää elää. Toiset taas uskovat universaaleihin ihmisoikeuksiin ja moralisoivat niiden perusteella muita.
Minusta ihmisoikeudet ovat jo lakanneet olemasta universaaleja, koska niiden pääsääntöisiltä ylläpitäjiltä eli länsimailta on kadonnut tahto ja rohkeus puolustaa omia arvojaan. Realismia on pitää omat nurkat kunnossa eli eliminoida barbaaristen kulttuurien vaikutus, lisätä kulttuurillista itsekkyyttä ja lopettaa universaali altruismi.
Itse olen samoilla linjoilla IDA:n kanssa eli olen kai jonkin sortin partikularisti. Mutta ymmärsin oikeastaan vasta Vasarahammerin kommentin luettuani mikä valtava ajattelutapojen ero ihmisten välillä tässä asiassa on. IDA:n näkökulma saattaa kuullostaa RM:n näkökulmasta moraalittomalta. Enkä väitä, että IDA on tässä jossain mielessä oikeassa ja RM väärässä.
Vasarahammerin kommentissa kuulen ehkä pettymyksen universalismin epäonnistumisesta, mutta toisaalta myös pragmaattisuuden eli ajatuksen siitä että ihmiset muualla eläkööt tavallaan, mutta tiettyjen tapojen tuominen Suomeen on päättäväisesti estettävä.
Itselläni harrastelija-luonnontutkijan ja -kulttuurintutkijan uteliaisuus voittaa yleensä moralismin, kun tarkastelen asiota jotka tapahtuvat "kunnioittavan etäällä" - IDA:n terminologiaa käyttääkseni. Sen sijaan olen yleensä erittäin moralistinen kun tarkastelen asioita omassa lähiympäristössäni. Jaksan vielä suhtautua moraalisesti Saksaan, mutta en enää oikein Afganistaniin tai Intiaan, vaikka jälkimmäisessä olen paljonkin matkustanut.
Kirjoitukseni pataaneista selittyy tästä näkökulmasta.
Sen sijaan mielipteeni kyllä muuttuu, jos asioita jotka ovat kunniottavan etäällä aletaan siirtää "minun kuistilleni".
torstai 16. lokakuuta 2008
Puhtaan liberalismin haudalla
Sääntelemätön talousliberalismi, johon kuuluu osana tavaran, pääomien ja työntekijöiden vapaa liikkuminen, on finanssikriisin myötä kuollut tai ainakin makaa teho-osastolla. Valtion talouteen puuttumattomuutta vaatineet liberaalit huusivat heti valtiota apuun, kun pankkijärjestelmä ajautui ongelmiin.
Säätelemättömän liberalismin kuolema ei ole niinkään merkki markkinatalouden kuolemasta vaan mustavalkoisten - yhden kirjan ratkaisujen - toimimattomuudesta. Kun sekä sosialismi että puhdas markkinatalous ovat osoittautuneet kelvottomiksi takaamaan ihmisten hyvinvointia, on pakko luottaa heterogeenisempiin malleihin. Talouspolitiikka ei ole pelkkää suurten teorioiden soveltamista, vaan talouspoliitikon on suuresta valikoimasta erillaisia työkaluja ja teorioita kyettävä valitsemaan oikeat työkalut tiettyyn tilanteeseen.
Sama johtopäätös pätee muuhunkin yhteiskuntapolitiikkaan kuin talouspolitiikkaan. Puhtaitten ratkaisujen aika on ohi:
1. Siinä missä aiemmin uskonto kaikissa muodoissaan nähtiin valistuksen vihollisena ja hylättävänä asiana, uskonnon arvo mm. syntyvyyttä ja yhteistoimintaa ylläpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Ruffle & Sosis, Cooperation and the In-Group-Out-Group Bias: A Field Test on Israeli Kibbutz Members and City Residents)
2. Samoin etnisyyden ja kansallisen identiteetin merkitys ihmisen yhteistoimintaa yllpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Joe & Natalie Henrich, Why Humans Cooperate: A Cultural and Evolutionary Explanation
)
Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että etnisyyteen liittyy yleensä aina etnisiä konflikteja "meidän ja muiden" välillä. (Lähde: Tatu Vanhanen, Globaalit Ongelmat.) Esimerkiksi suomenruotsalaisuus ja juutalaisuus etnisinä identiteetteinä edistävät luottamusta ja yhteistyötä etnisen yhteisön sisällä, mutta ko. identiteettien olemassaoloon liittyy aina vaara etnisestä konfliktista.
Kansallisvaltioiden synty edisti sekin kansalaisten luottamusta toisiinsa, edisti kansalaisten tasa-arvoa ja hyvinvointia ja lisäsi valtioitten yleistä tehokkuutta. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution
.) Toisaalta kansallisvaltioiden aikaa (esimerkiksi 1900-luvun Eurooppaa) ovat leimanneet hyvin veriset konfliktit.
3. Diversiteetti ei ole pekästään hyvä tai pelkästään huono asia. Diversiteetti avartaa kyllä esimerkiksi työyhteisön näkökulmia uusiin haasteisiin ja voi näin auttaa löytämään ratkaisuja, mutta toisaalta diversiteetti alentaa luottamusta yhteisön sisällä. (Lähde: Financial Times:n artikkeli Tutkimus maalaa etnisestä diversiteetistä kolkon kuvan.)
Diversiteetistä (monikultturismista) on viime aikojen keskustelussa tehty kritiikin ulkopuolella oleva puhtaasti hyvä asia - Suomessa varsinkin sosialidemokraattien, kokoomuksen ja kokoomuksen apupuolueen Vihreän Liiton taholta.
HS lainasi saksalaista - sosiaalidemokraatteja lähellä olevan Friedrich Ebert-säätiön - tutkijaa Ernst Hillebrandia, joka halusi panna tältä osin pisteen mustavalkoisuudelle:
Tarvitaan tervejärkinen analyysi lapsellisen monikulttuurisuusunelmoinnin sijaan. Kuten jokaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, myös maahanmuutosta aiheutuu sekä haittoja että hyötyjä.
Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, että haitat liittyvät erityisesti tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin.
4. Moniarvoisuudessakin on haittapuolensa. Yhteinen arvopohja auttaa nimittäin ihmisiä ratkaisemaan esimerkiksi erilaisia yhteismaan ongelmia kuten ympäristöongelmia tehokkaasti. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution.)
Ongelma on itse asiassa vieläkin hankalampi kuin löytää uskonnollisuudelle, etnisyydelle, diversiteetille yms. sopiva optimitaso: Yhteisö, joka on onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen optimaalisen tilan, jossa yksilön vapaudet on turvattu ja yhteen hiileen puhaltaminenkin onnistuu, on aina vaarassa rappeutua.
Ei riitä, että on hetkellisesti saavutettu sopiva tasapaino yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Yhteisöllisyyden ylläpito vaatii nimittäin ajoittain toistuvia ryhmäkonflikteja (tai muita onnettomuuksia). Ilman ajoittaisia ryhmäkonflikteja yhteisöllisyys - lähes luonnonlain omaisesti - rapautuu ja sen korvaa äärimmäinen individualismi ja lopulta hedonismi.
Ryhmäkonflikti voi toteutua esimerkiksi sotana kahden kansallisvaltion välillä. Vaihtoehtoisesti se voi toteutua etnisten ryhmien välisenä konfliktina valtion sisällä. Ryhmäkonflikti voi toteutua pienemmässä mittakaavassa kilpailuna yritysten välillä, uskonnollisten ryhmien välisenä kilpailuna sieluista jne.
Selvää on vain se, että ryhmäkonflikteilla on tietty optimaalinen taso, jonka alittaminen johtaa ihmisyhteisön rappioon.
Selkeä johtopäätös tästä on että sellainen malli on tuhoon tuomittu, joka pyrkii jonkinlaiseen lopulliseen ihanneyhteiskuntaan, jossa vallitsee suhteellinen harmonia joka perustuu esimerkiksi
a) erilaisuuden kunnioitukseen (monikulttuurisuus)
tai
b) etniseen homogeenisuuteen (ideaalinen kansallisvaltio).
Ryhmäkonfliktien täydellinen likvidoiminen on verrattavissa äärimmäiseen hygieniaan.
Lähde: Bowles & Choi "The Coevolution of Parochial Altruism and War".
En toki väitä, että ihanneyhteiskuntaan pyrkiminen on täysin tuhoon tuomittua. On toki yhteisöjä, jotka ovat hyvin pitkään kyenneet säilyttämään yhteisön perusajatuksen voimissaan. Näitä hyvin moraalisia yhteisöjä, joille on yleensä tyypillistä yksiarvoisuus ja yhteisön arvojen voimakas sisäistäminen, voinee kuitenkin pitää suht harvinaisina poikkeuksina.
Säätelemättömän liberalismin kuolema ei ole niinkään merkki markkinatalouden kuolemasta vaan mustavalkoisten - yhden kirjan ratkaisujen - toimimattomuudesta. Kun sekä sosialismi että puhdas markkinatalous ovat osoittautuneet kelvottomiksi takaamaan ihmisten hyvinvointia, on pakko luottaa heterogeenisempiin malleihin. Talouspolitiikka ei ole pelkkää suurten teorioiden soveltamista, vaan talouspoliitikon on suuresta valikoimasta erillaisia työkaluja ja teorioita kyettävä valitsemaan oikeat työkalut tiettyyn tilanteeseen.
Sama johtopäätös pätee muuhunkin yhteiskuntapolitiikkaan kuin talouspolitiikkaan. Puhtaitten ratkaisujen aika on ohi:
1. Siinä missä aiemmin uskonto kaikissa muodoissaan nähtiin valistuksen vihollisena ja hylättävänä asiana, uskonnon arvo mm. syntyvyyttä ja yhteistoimintaa ylläpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Ruffle & Sosis, Cooperation and the In-Group-Out-Group Bias: A Field Test on Israeli Kibbutz Members and City Residents)
2. Samoin etnisyyden ja kansallisen identiteetin merkitys ihmisen yhteistoimintaa yllpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Joe & Natalie Henrich, Why Humans Cooperate: A Cultural and Evolutionary Explanation
)Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että etnisyyteen liittyy yleensä aina etnisiä konflikteja "meidän ja muiden" välillä. (Lähde: Tatu Vanhanen, Globaalit Ongelmat.) Esimerkiksi suomenruotsalaisuus ja juutalaisuus etnisinä identiteetteinä edistävät luottamusta ja yhteistyötä etnisen yhteisön sisällä, mutta ko. identiteettien olemassaoloon liittyy aina vaara etnisestä konfliktista.
Kansallisvaltioiden synty edisti sekin kansalaisten luottamusta toisiinsa, edisti kansalaisten tasa-arvoa ja hyvinvointia ja lisäsi valtioitten yleistä tehokkuutta. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution
.) Toisaalta kansallisvaltioiden aikaa (esimerkiksi 1900-luvun Eurooppaa) ovat leimanneet hyvin veriset konfliktit.3. Diversiteetti ei ole pekästään hyvä tai pelkästään huono asia. Diversiteetti avartaa kyllä esimerkiksi työyhteisön näkökulmia uusiin haasteisiin ja voi näin auttaa löytämään ratkaisuja, mutta toisaalta diversiteetti alentaa luottamusta yhteisön sisällä. (Lähde: Financial Times:n artikkeli Tutkimus maalaa etnisestä diversiteetistä kolkon kuvan.)
Diversiteetistä (monikultturismista) on viime aikojen keskustelussa tehty kritiikin ulkopuolella oleva puhtaasti hyvä asia - Suomessa varsinkin sosialidemokraattien, kokoomuksen ja kokoomuksen apupuolueen Vihreän Liiton taholta.
HS lainasi saksalaista - sosiaalidemokraatteja lähellä olevan Friedrich Ebert-säätiön - tutkijaa Ernst Hillebrandia, joka halusi panna tältä osin pisteen mustavalkoisuudelle:
Tarvitaan tervejärkinen analyysi lapsellisen monikulttuurisuusunelmoinnin sijaan. Kuten jokaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, myös maahanmuutosta aiheutuu sekä haittoja että hyötyjä.
Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, että haitat liittyvät erityisesti tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin.
4. Moniarvoisuudessakin on haittapuolensa. Yhteinen arvopohja auttaa nimittäin ihmisiä ratkaisemaan esimerkiksi erilaisia yhteismaan ongelmia kuten ympäristöongelmia tehokkaasti. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution
.)Ongelma on itse asiassa vieläkin hankalampi kuin löytää uskonnollisuudelle, etnisyydelle, diversiteetille yms. sopiva optimitaso: Yhteisö, joka on onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen optimaalisen tilan, jossa yksilön vapaudet on turvattu ja yhteen hiileen puhaltaminenkin onnistuu, on aina vaarassa rappeutua.
Ei riitä, että on hetkellisesti saavutettu sopiva tasapaino yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Yhteisöllisyyden ylläpito vaatii nimittäin ajoittain toistuvia ryhmäkonflikteja (tai muita onnettomuuksia). Ilman ajoittaisia ryhmäkonflikteja yhteisöllisyys - lähes luonnonlain omaisesti - rapautuu ja sen korvaa äärimmäinen individualismi ja lopulta hedonismi.
Ryhmäkonflikti voi toteutua esimerkiksi sotana kahden kansallisvaltion välillä. Vaihtoehtoisesti se voi toteutua etnisten ryhmien välisenä konfliktina valtion sisällä. Ryhmäkonflikti voi toteutua pienemmässä mittakaavassa kilpailuna yritysten välillä, uskonnollisten ryhmien välisenä kilpailuna sieluista jne.
Selvää on vain se, että ryhmäkonflikteilla on tietty optimaalinen taso, jonka alittaminen johtaa ihmisyhteisön rappioon.
Selkeä johtopäätös tästä on että sellainen malli on tuhoon tuomittu, joka pyrkii jonkinlaiseen lopulliseen ihanneyhteiskuntaan, jossa vallitsee suhteellinen harmonia joka perustuu esimerkiksi
a) erilaisuuden kunnioitukseen (monikulttuurisuus)
tai
b) etniseen homogeenisuuteen (ideaalinen kansallisvaltio).
Ryhmäkonfliktien täydellinen likvidoiminen on verrattavissa äärimmäiseen hygieniaan.
Lähde: Bowles & Choi "The Coevolution of Parochial Altruism and War".
En toki väitä, että ihanneyhteiskuntaan pyrkiminen on täysin tuhoon tuomittua. On toki yhteisöjä, jotka ovat hyvin pitkään kyenneet säilyttämään yhteisön perusajatuksen voimissaan. Näitä hyvin moraalisia yhteisöjä, joille on yleensä tyypillistä yksiarvoisuus ja yhteisön arvojen voimakas sisäistäminen, voinee kuitenkin pitää suht harvinaisina poikkeuksina.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Kun E.O. Wilson oli väärässä
Kuopion Yliopiston Sosiaalitutkimuksen professori Pertti Töttö kertoo tänään Helsingin Sanomien tiedesivuilla, miten E.O. Wilson tunnusti olevansa väärässä ryhmävalinnan suhteen:
Kerron tiedeuutisen, jota ei ole kerrottu. Se on jäänyt kertomatta varmaankin siksi, että tiedeuutiset koskevat yleensä empiirisen tutkimuksen löytämiä uusia ilmiöitä. Minun uutiseni koskee vanhaa teoreettista kiistaa, joka näyttää nyt ratkenneen.
Sosiobiologian perustaja Edward O. Wilson myöntää olleensa väärässä.
Brittiläisen kollegansa David Sloan Wilsonin kanssa julkaisemassaan artikkelissa "Sosiobiologian teoreettisen perustan uudelleenarviointi" (Quarterly Review of Biology 4/2007) Wilson kertoo, missä hän erehtyi.
Wilsonin 1975 esittelemä "kaiken sosiaalisen käyttäytymisen biologista perustaa" tutkiva tieteenala herätti tuoreeltaan kiivaan vastareaktion. Siitä pitäen poliittisesti korrektit intellektuellit ja eritoten yhteiskuntatieteilijät ovat tuominneet tulokkaan.
Tuomion perusteena on käytetty kahta seikkaa. Sosiobiologian on oletettu edustavan geneettistä determinismiä ja puolustavan itsekästä omaneduntavoittelua.
Geneettinen determinismi selittää kaiken geenien aiheuttamaksi. Jos Jeppe juo, hänellä täytyy olla alkoholistigeeni. Jos hän tekee rikoksia, hänellä on rikollisgeeni. Ja jos hän on hetero, hänellä täytyy olla heterogeeni.
Vaikutelma, että Wilson ja muut sosiobiologit olisivat ajatelleet näin, syntyi siitä että he käyttivät matemaattisia malleja, jotka kriitikot tulkitsivat kirjaimellisesti. "Tuskin kukaan pitää geneettistä determinismiä biologisesti realistisena, mutta malleissa se jouduttiin olettamaan matematiikan yksinkertaistamiseksi", kirjoittavat Wilsonit.
Niinpä epäitsekkään käyttäytymisen syntyä selittävissä peliteoreettisissa malleissa puhuttiin "altruismigeenin" leviämisestä, mutta oletus oli tarkoitettu vertauskuvalliseksi.
...
Sosiobiologiaa matkaan saattaessaan Wilson ajatteli, että luonnonvalinta tapahtuu sekä geenien että yksilöiden, mutta ei ryhmien tasolla. Tässä hän myöntää nyt olleensa väärässä. Myös ryhmävalinta on olemassa.
Wilsonin takinkääntö ei johdu poliittisista tai muista mukavuussyistä. "Hän on tiedemies", sanoi eräs kollega osuvasti. Wilsonin mukaan tähän mennessä kertyneet tutkimustulokset vain osoittavat, että ryhmävalinnan ajatus hylättiin aikanaan väärin perustein.
Kerron tiedeuutisen, jota ei ole kerrottu. Se on jäänyt kertomatta varmaankin siksi, että tiedeuutiset koskevat yleensä empiirisen tutkimuksen löytämiä uusia ilmiöitä. Minun uutiseni koskee vanhaa teoreettista kiistaa, joka näyttää nyt ratkenneen.
Sosiobiologian perustaja Edward O. Wilson myöntää olleensa väärässä.
Brittiläisen kollegansa David Sloan Wilsonin kanssa julkaisemassaan artikkelissa "Sosiobiologian teoreettisen perustan uudelleenarviointi" (Quarterly Review of Biology 4/2007) Wilson kertoo, missä hän erehtyi.
Wilsonin 1975 esittelemä "kaiken sosiaalisen käyttäytymisen biologista perustaa" tutkiva tieteenala herätti tuoreeltaan kiivaan vastareaktion. Siitä pitäen poliittisesti korrektit intellektuellit ja eritoten yhteiskuntatieteilijät ovat tuominneet tulokkaan.
Tuomion perusteena on käytetty kahta seikkaa. Sosiobiologian on oletettu edustavan geneettistä determinismiä ja puolustavan itsekästä omaneduntavoittelua.
Geneettinen determinismi selittää kaiken geenien aiheuttamaksi. Jos Jeppe juo, hänellä täytyy olla alkoholistigeeni. Jos hän tekee rikoksia, hänellä on rikollisgeeni. Ja jos hän on hetero, hänellä täytyy olla heterogeeni.
Vaikutelma, että Wilson ja muut sosiobiologit olisivat ajatelleet näin, syntyi siitä että he käyttivät matemaattisia malleja, jotka kriitikot tulkitsivat kirjaimellisesti. "Tuskin kukaan pitää geneettistä determinismiä biologisesti realistisena, mutta malleissa se jouduttiin olettamaan matematiikan yksinkertaistamiseksi", kirjoittavat Wilsonit.
Niinpä epäitsekkään käyttäytymisen syntyä selittävissä peliteoreettisissa malleissa puhuttiin "altruismigeenin" leviämisestä, mutta oletus oli tarkoitettu vertauskuvalliseksi.
...
Sosiobiologiaa matkaan saattaessaan Wilson ajatteli, että luonnonvalinta tapahtuu sekä geenien että yksilöiden, mutta ei ryhmien tasolla. Tässä hän myöntää nyt olleensa väärässä. Myös ryhmävalinta on olemassa.
Wilsonin takinkääntö ei johdu poliittisista tai muista mukavuussyistä. "Hän on tiedemies", sanoi eräs kollega osuvasti. Wilsonin mukaan tähän mennessä kertyneet tutkimustulokset vain osoittavat, että ryhmävalinnan ajatus hylättiin aikanaan väärin perustein.
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Ryhmien välinen konflikti lisää yhteistyötä ryhmän sisällä - osa 2
Tämä on jatkoa edelliselle postaukselleni.
Ihmisyksilön kohtalo on evoluution aikana ollut niin kiinteästi sidoksissa yhteisöön, että ihmisen etu on ollut suurelta osalta yhteneväinen yhteisön edun kanssa.
Ihmisestä on kehittynyt näissä oloissa laji, joka tietyin edellytyksin kykenee tekemään yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa - äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautumaan yhteisön puolesta. Tässä suhteessa ihminen eroaa voimakkaasti mm. lähimmistä sukulaisistaan simpansseista. Simpanssit elävät pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä.
Ihmiselle on tyypillistä tietynlainen kaksinainen strategia (sisäryhmä-moraali):
a) sisäryhmän jäsenten auttaminen ja äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautuminen sisäryhmän puolesta (vahva altruismi)
b) vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä kohtaan
Taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War" tarkentaa yllä esitettyä kuvaamme ihmisestä:
Havainto 1: Vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä ja altruismi sisäryhmän jäseniä kohtaan ovat kehittyneet rinnan. Vihamielisyys ja altruismi eivät ole kumpikaan erikseen sopeumia vaan ainoastaan yhdessä. Vihamielisyys + vahva altruismi on siis sopeuma.
Teknisesti voi sanoa että vihamielisyys + vahva altruismi on evoluutiivisesti stabiili strategia.
Havainto 2: Vihamielisyys + vahva altruismi ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen stabiili strategia.
Vaihtoehtoinen stabiili strategia on tehdä yhteistyötä kenen tahansa kanssa, kunhan vain yhteistyöstä on henkilölle itselleen pitkän tähtäimen etua. Tätä kutsutaan vastavuoroisuudeksi tai heikoksi altruismiksi.
Havainto 3: Siinä missä vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavan ihmisen toiminta perustuu moraalin tunteisiin (viha vapaamatkustajia kohtaan, pyrkimys reiluuteen, syyllisyyyden tunne velvollisuuksien täyttämättä jättämisestä) jälkimmäistä strategiaa noudattava ihminen on liikemiesmäisen pragmaattinen.
Havainto 4: Ihmispopulaatio saattaa tiettyjen ulkoisten shokkien (nälänhätä, laaja immigraatio) myötä siirtyä tasapainotilasta toiseen.
Esimerkki:
Ihmisen ns. (toinen) suuri diaspora Afrikasta tapahtui varsin nopeasti (10000 vuodessa). Homo Sapiens Sapiens korvasi aiemmat ihmisyhteisöt mihin vain saapuikin. Bowles ja Choi arvelevat, että tämä nopeus perustui siihen, että kun tietylle alueelle muutti kerralla runsaasti vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavia Homo Sapiens Sapiens lajisia ihmisiä, nämä kykenivät varsin nopeasti korvaamaan rauhallisemman alkuperäisväestön.
Havainto 5: Siirtymävaiheessa kahden tasapainotilan välillä, jossa osa populaatiosta noudattaa toista ja osa toista strategiaa, konfliktien määrä on erittäin suuri.
Konfliktien määrä kuitenkin pienenee, kun koko väestö alkaa noudattaa vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa. Kaksi tasavahvaa ihmisryhmää välttävät nimittäin konflikteja keskenään. Saavutetaan kauhun tasapaino, jossa konflkitien määrä selvästi laskee.
Havainto 6: Käyttäytymismalli joka koko ajan haastaa ulkoryhmiä konfliktiin edistää ryhmän sisäistä yhteistyötä.
Asian voi ilmaista dramaattiseminkin:
Havainto 6': Yhteistyö ryhmän sisällä kasvaa tunnetusti konfliktitilanteissa. Siksi voi olla yhteisön kannalta edullista, että yhteisössä on runsaasti yksilöitä, jotka jatkuvasti haastavat toisten yhteisöjen jäseniä konfliktiin.
Ihmisyksilön kohtalo on evoluution aikana ollut niin kiinteästi sidoksissa yhteisöön, että ihmisen etu on ollut suurelta osalta yhteneväinen yhteisön edun kanssa.
Ihmisestä on kehittynyt näissä oloissa laji, joka tietyin edellytyksin kykenee tekemään yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa - äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautumaan yhteisön puolesta. Tässä suhteessa ihminen eroaa voimakkaasti mm. lähimmistä sukulaisistaan simpansseista. Simpanssit elävät pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä.
Ihmiselle on tyypillistä tietynlainen kaksinainen strategia (sisäryhmä-moraali):
a) sisäryhmän jäsenten auttaminen ja äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautuminen sisäryhmän puolesta (vahva altruismi)
b) vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä kohtaan
Taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War" tarkentaa yllä esitettyä kuvaamme ihmisestä:
Havainto 1: Vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä ja altruismi sisäryhmän jäseniä kohtaan ovat kehittyneet rinnan. Vihamielisyys ja altruismi eivät ole kumpikaan erikseen sopeumia vaan ainoastaan yhdessä. Vihamielisyys + vahva altruismi on siis sopeuma.
Teknisesti voi sanoa että vihamielisyys + vahva altruismi on evoluutiivisesti stabiili strategia.
Havainto 2: Vihamielisyys + vahva altruismi ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen stabiili strategia.
Vaihtoehtoinen stabiili strategia on tehdä yhteistyötä kenen tahansa kanssa, kunhan vain yhteistyöstä on henkilölle itselleen pitkän tähtäimen etua. Tätä kutsutaan vastavuoroisuudeksi tai heikoksi altruismiksi.
Havainto 3: Siinä missä vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavan ihmisen toiminta perustuu moraalin tunteisiin (viha vapaamatkustajia kohtaan, pyrkimys reiluuteen, syyllisyyyden tunne velvollisuuksien täyttämättä jättämisestä) jälkimmäistä strategiaa noudattava ihminen on liikemiesmäisen pragmaattinen.
Havainto 4: Ihmispopulaatio saattaa tiettyjen ulkoisten shokkien (nälänhätä, laaja immigraatio) myötä siirtyä tasapainotilasta toiseen.
Esimerkki:
Ihmisen ns. (toinen) suuri diaspora Afrikasta tapahtui varsin nopeasti (10000 vuodessa). Homo Sapiens Sapiens korvasi aiemmat ihmisyhteisöt mihin vain saapuikin. Bowles ja Choi arvelevat, että tämä nopeus perustui siihen, että kun tietylle alueelle muutti kerralla runsaasti vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavia Homo Sapiens Sapiens lajisia ihmisiä, nämä kykenivät varsin nopeasti korvaamaan rauhallisemman alkuperäisväestön.
Havainto 5: Siirtymävaiheessa kahden tasapainotilan välillä, jossa osa populaatiosta noudattaa toista ja osa toista strategiaa, konfliktien määrä on erittäin suuri.
Konfliktien määrä kuitenkin pienenee, kun koko väestö alkaa noudattaa vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa. Kaksi tasavahvaa ihmisryhmää välttävät nimittäin konflikteja keskenään. Saavutetaan kauhun tasapaino, jossa konflkitien määrä selvästi laskee.
Havainto 6: Käyttäytymismalli joka koko ajan haastaa ulkoryhmiä konfliktiin edistää ryhmän sisäistä yhteistyötä.
Asian voi ilmaista dramaattiseminkin:
Havainto 6': Yhteistyö ryhmän sisällä kasvaa tunnetusti konfliktitilanteissa. Siksi voi olla yhteisön kannalta edullista, että yhteisössä on runsaasti yksilöitä, jotka jatkuvasti haastavat toisten yhteisöjen jäseniä konfliktiin.
lauantai 11. lokakuuta 2008
Ryhmien välinen konflikti lisää yhteistyötä ryhmän sisällä
Valkea lähetti minulle Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen biotieteellisen tutkimuksen (Mikael Puurtinen ja Tapio Mappes: "Between-group competition and human cooperation"), joka tukee väitettä, että
ihmissryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot. (Kyseinen tutkimus sen sijaan ei tue sitä väitettä, että syyllisyyden tunne vapaamatkustamisesta on suurempi konfliktitilanteessa kuin konfliktittomassa tilanteessa.)
Tutkimuksen tekijät väittävät myös, että ihmisryhmien väliset toistuvat konfliktit ihmisen evoluutioympäristössä on juuri se voima (=valintapaine), joka on pannut evoluution muovaamaan ihmisestä sellaisen, että ihminen tekee tietyillä edellytyksillä yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa.
Tämä ihmisen kyky tehdä yhteistyötä muitten kuin sukulaisten kanssa on mahdollistanut laajojenkin ihmisyhteisöjen (heimot, valtiot, yritykset, armeijat ja uskonnolliset ryhmät) muodostamisen. Parhaiten ihminen toimii alle 150 hengen ryhmissä, mutta paljon suurempiakin ihmisyhteisöjä voidaan rakentaa esimerkiksi muodostamalla monitasoisia hierarkkioita (komppania-pataljoona-prikaati).
Abstract
A distinctive feature of human behaviour is the widespread occurrence of cooperation among unrelated individuals. Explaining the maintenance of costly within-group cooperation is a challenge because the incentive to free ride on the efforts of other group members is expected to lead to decay of cooperation. However, the costs of cooperation can be diminished or overcome when there is competition at a higher level of organizational hierarchy. Here we show that competition between groups resolves the paradigmatic ‘public goods’ social dilemma and increases within-group cooperation and overall productivity. Further, group competition intensifies the moral emotions of anger and guilt associated with violations of the cooperative norm. The results suggest an important role for group conflict in the evolution of human cooperation and moral emotions.
Katso myös taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi samnsuuntainen teoreettinen tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War":
Abstract
Altruism—benefiting fellow group members at a cost to oneself—and parochialism—hostility toward individuals not of one’s own ethnic, racial, or other group—are common human behaviors.The intersection of the two—which we term “parochial altruism”—is puzzling from an evolutionary perspective because altruistic or parochial behavior reduces one’s payoffs by comparison to what one would gain by eschewing these behaviors. But parochial altruism could have evolved if parochialism promoted intergroup hostilities and the combination of altruism and parochialism contributed to success in these conflicts. Our game-theoretic analysis and agent-based simulations show that under conditions likely to have been experienced by late Pleistocene and early Holocene humans, neither parochialism nor altruism would have been viable singly, but by promoting group conflict, they could have evolved jointly.
Oma johtopäätökseni
Tähän mennessä esimerkiksi taloustieteessä kilpailua on pidetty tärkeänä siksi, että kilpailu lisää tarjontaa ja panee yritykset tuottamaan mahdollisimman hyviä tuotteita mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Tämä tutkimus viittaa siihen, että kilpailu yritysten välillä saattaa myös lisätä yritysten tehokkuutta sitä kautta, että yritysten työntekijät eivät tiukassa kilpailutilanteessa suvaitse työtovereittensa vapaamatkustamista, vaan harjoittavat vertaisvalvontaa työtovereitaan kohtaan.
ihmissryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot. (Kyseinen tutkimus sen sijaan ei tue sitä väitettä, että syyllisyyden tunne vapaamatkustamisesta on suurempi konfliktitilanteessa kuin konfliktittomassa tilanteessa.)
Tutkimuksen tekijät väittävät myös, että ihmisryhmien väliset toistuvat konfliktit ihmisen evoluutioympäristössä on juuri se voima (=valintapaine), joka on pannut evoluution muovaamaan ihmisestä sellaisen, että ihminen tekee tietyillä edellytyksillä yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa.
Tämä ihmisen kyky tehdä yhteistyötä muitten kuin sukulaisten kanssa on mahdollistanut laajojenkin ihmisyhteisöjen (heimot, valtiot, yritykset, armeijat ja uskonnolliset ryhmät) muodostamisen. Parhaiten ihminen toimii alle 150 hengen ryhmissä, mutta paljon suurempiakin ihmisyhteisöjä voidaan rakentaa esimerkiksi muodostamalla monitasoisia hierarkkioita (komppania-pataljoona-prikaati).
Abstract
A distinctive feature of human behaviour is the widespread occurrence of cooperation among unrelated individuals. Explaining the maintenance of costly within-group cooperation is a challenge because the incentive to free ride on the efforts of other group members is expected to lead to decay of cooperation. However, the costs of cooperation can be diminished or overcome when there is competition at a higher level of organizational hierarchy. Here we show that competition between groups resolves the paradigmatic ‘public goods’ social dilemma and increases within-group cooperation and overall productivity. Further, group competition intensifies the moral emotions of anger and guilt associated with violations of the cooperative norm. The results suggest an important role for group conflict in the evolution of human cooperation and moral emotions.
Katso myös taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi samnsuuntainen teoreettinen tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War":
Abstract
Altruism—benefiting fellow group members at a cost to oneself—and parochialism—hostility toward individuals not of one’s own ethnic, racial, or other group—are common human behaviors.The intersection of the two—which we term “parochial altruism”—is puzzling from an evolutionary perspective because altruistic or parochial behavior reduces one’s payoffs by comparison to what one would gain by eschewing these behaviors. But parochial altruism could have evolved if parochialism promoted intergroup hostilities and the combination of altruism and parochialism contributed to success in these conflicts. Our game-theoretic analysis and agent-based simulations show that under conditions likely to have been experienced by late Pleistocene and early Holocene humans, neither parochialism nor altruism would have been viable singly, but by promoting group conflict, they could have evolved jointly.
Oma johtopäätökseni
Tähän mennessä esimerkiksi taloustieteessä kilpailua on pidetty tärkeänä siksi, että kilpailu lisää tarjontaa ja panee yritykset tuottamaan mahdollisimman hyviä tuotteita mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Tämä tutkimus viittaa siihen, että kilpailu yritysten välillä saattaa myös lisätä yritysten tehokkuutta sitä kautta, että yritysten työntekijät eivät tiukassa kilpailutilanteessa suvaitse työtovereittensa vapaamatkustamista, vaan harjoittavat vertaisvalvontaa työtovereitaan kohtaan.
torstai 9. lokakuuta 2008
Nousukausi päättyy - väheneekö lasten hyväksikäyttö ?
Pitkä nousukausi on kääntymässä lamaksi.
Aikakausi, jota leimasi
- voimakas talouskasvu,
- työvoimapula,
- nuorten aikuisten pätkätyöt,
- taksijonot,
- individualismi,
- narsismi,
- syrjäytyminen,
- urakeskeisyys,
- joukkomurhat,
- lasten heitteillejättö,
- kirkosta eroaminen,
- monikultturismi,
- poliitikkojen ja piispojen seksuaalinen irstailu,
- tirkistely,
- lasten seksuaalinen hyväksikäyttö,
- alhainen syntyvyys,
- hedonismi ja
- jatkuvasti kasvava alkoholin käyttö,
on päättymässä.
Helsingin Sanomat kirjoittaa artikkelissa "Kun markkinat masentuvat, ihmiset eivät - Lamaan liittyy hätää, mutta huonot ajat tuovat myös tarkoituksen tunteen":
Talouslama on englanniksi depression. Sana tarkoittaa myös masennusta. Kun pankkiirit repivät lehtikuvissa hiuksia päästään, sanotaan että markkinat ovat vaipuneet synkkyyteen.
Eivät kuitenkin tavalliset ihmiset. Heitä masentaa, kun samppanjalasit kilisevät.
Laskukaudella tehdään vähemmän itsemurhia kun nousukaudella ja myös masennusluvut putoavat. "Masennus on riittämättömyyttä ja riittämättömyys tulee vertailusta", selittää työelämään perehtynyt tutkija Juha Siltala.
"Sotienkin aikana esiintyy vähän itsemurhia, kun kaikilla menee tasaisen huonosti", hän sanoo. Suomessa alkoholin kulutus väheni 1990-luvun lamassa, osin rahapulan takia mutta Siltalan mukaan osin siksi, ettei alkoholilla tarvinnut lääkitä vertailupelkoja.
Huonot ajat tuovat myös tarkoituksen tunteen.
"Yleensä masennus liittyy siihen, että tarkoitus omalta toiminnalta on hukassa. Ei nähdä enää järkeä siinä, mitä tehdään. Yhteiskunnallisen kriisin myötä ongelma, mitä vastaan taistellaan, saa selkeän nimen", sanoo yliopistotutkija Anu Kantola.
Toki lamaan liittyy paljon huolta ja hätää. On kauheaa menettää työpaikka tai lyyhistyä asuntovelkojen alle.
Yhteinen hätä tiivistää yhteishenkeä, sanoo filosofi ja tutkija Jukka Relander.
"Eräässä vaiheessa 1990-luvun suureen lamaan liittyi Suomessa voimakas yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden tunne. Kun lama vaihtui nousukaudeksi, alettiin jakaa kansaa kahtia. Äärimmäisen kovat arvot nousivat pintaan."
Relander muistaa, kuinka yhtäkkiä "keksittiin, että nuoriso on liian velttoa ja siksi taloudella menee huonosti".
Kantola muistuttaa, että jakoi se lamakin porukkaa kahtia. Jos 1990-luvulla työpaikka säilyi, ei ehkä huomannutkaan kun laskukausi pyyhälsi ohi.
...
Vanhan hokeman mukaan lamassa henkiset arvot nousevat pintaan, kun nousukaudella jyllää raha. "Nousukauden fantasia on, että nyt täytyy uurastaa ja uhrautua enemmän. Ei tyydytä pelkkään toimeentuloon", sanoo Relander.
Kirjailija, esseisti Antti Nylén näkee hyviä puolia siinä, että Suomessakin talouden vauhti hidastuu kansainvälisen finanssikriisin myötä.
"Eihän siinä mitään muuta olekaan kuin hyvää. Jos se kerran tarkoittaa, että kulutus ja työnteko vähenee. Ongelma on, että ihmiset tekevät töitä rystyset valkoisina ja otsasuonet pullottaen."
Aikakausi, jota leimasi
- voimakas talouskasvu,
- työvoimapula,
- nuorten aikuisten pätkätyöt,
- taksijonot,
- individualismi,
- narsismi,
- syrjäytyminen,
- urakeskeisyys,
- joukkomurhat,
- lasten heitteillejättö,
- kirkosta eroaminen,
- monikultturismi,
- poliitikkojen ja piispojen seksuaalinen irstailu,
- tirkistely,
- lasten seksuaalinen hyväksikäyttö,
- alhainen syntyvyys,
- hedonismi ja
- jatkuvasti kasvava alkoholin käyttö,
on päättymässä.
Helsingin Sanomat kirjoittaa artikkelissa "Kun markkinat masentuvat, ihmiset eivät - Lamaan liittyy hätää, mutta huonot ajat tuovat myös tarkoituksen tunteen":
Talouslama on englanniksi depression. Sana tarkoittaa myös masennusta. Kun pankkiirit repivät lehtikuvissa hiuksia päästään, sanotaan että markkinat ovat vaipuneet synkkyyteen.
Eivät kuitenkin tavalliset ihmiset. Heitä masentaa, kun samppanjalasit kilisevät.
Laskukaudella tehdään vähemmän itsemurhia kun nousukaudella ja myös masennusluvut putoavat. "Masennus on riittämättömyyttä ja riittämättömyys tulee vertailusta", selittää työelämään perehtynyt tutkija Juha Siltala.
"Sotienkin aikana esiintyy vähän itsemurhia, kun kaikilla menee tasaisen huonosti", hän sanoo. Suomessa alkoholin kulutus väheni 1990-luvun lamassa, osin rahapulan takia mutta Siltalan mukaan osin siksi, ettei alkoholilla tarvinnut lääkitä vertailupelkoja.
Huonot ajat tuovat myös tarkoituksen tunteen.
"Yleensä masennus liittyy siihen, että tarkoitus omalta toiminnalta on hukassa. Ei nähdä enää järkeä siinä, mitä tehdään. Yhteiskunnallisen kriisin myötä ongelma, mitä vastaan taistellaan, saa selkeän nimen", sanoo yliopistotutkija Anu Kantola.
Toki lamaan liittyy paljon huolta ja hätää. On kauheaa menettää työpaikka tai lyyhistyä asuntovelkojen alle.
Yhteinen hätä tiivistää yhteishenkeä, sanoo filosofi ja tutkija Jukka Relander.
"Eräässä vaiheessa 1990-luvun suureen lamaan liittyi Suomessa voimakas yhteisöllisyyden ja solidaarisuuden tunne. Kun lama vaihtui nousukaudeksi, alettiin jakaa kansaa kahtia. Äärimmäisen kovat arvot nousivat pintaan."
Relander muistaa, kuinka yhtäkkiä "keksittiin, että nuoriso on liian velttoa ja siksi taloudella menee huonosti".
Kantola muistuttaa, että jakoi se lamakin porukkaa kahtia. Jos 1990-luvulla työpaikka säilyi, ei ehkä huomannutkaan kun laskukausi pyyhälsi ohi.
...
Vanhan hokeman mukaan lamassa henkiset arvot nousevat pintaan, kun nousukaudella jyllää raha. "Nousukauden fantasia on, että nyt täytyy uurastaa ja uhrautua enemmän. Ei tyydytä pelkkään toimeentuloon", sanoo Relander.
Kirjailija, esseisti Antti Nylén näkee hyviä puolia siinä, että Suomessakin talouden vauhti hidastuu kansainvälisen finanssikriisin myötä.
"Eihän siinä mitään muuta olekaan kuin hyvää. Jos se kerran tarkoittaa, että kulutus ja työnteko vähenee. Ongelma on, että ihmiset tekevät töitä rystyset valkoisina ja otsasuonet pullottaen."
lauantai 4. lokakuuta 2008
Viha ja kansallinen liike
Tämä on hyvin rajallinen historiallinen katsaus vihan merkityksestä Suomen kansalliselle liikkeelle 1920- ja 1930-luvulla. Jääköön mahdolliset johtopäätökset myöhempään hetkeen.
Vihan käsite
Viha on tunne - kuten rakkaus, ihailu ja inho - jolle on ominaista että se kohdistuu toiseen henkilöön, ihmisryhmään tai asiaan. Wikipedian mukaan
viha ei välttämättä ole irrationaalinen tunne, sillä on luonnollista vihata sellaista, joka uhkaa henkilön olemassaoloa, hyvinvointia tai arvomaailmaa.
Viha kohdistuu usein ulkoryhmään - palestiinalaiset vihaavat juutalaisia ja juutalaiset palestiinalaisia. Vihan syntymiseen ulkoryhmää kohtaan saattaa liittyä ulkoryhmästä saadut negatiiviset kokemukset. Vihaa saatetaan myös lietsoa ns. dehumanisaation kautta.
Dehumanisaatio
Dehumanisaatiossa ihmisten normaali sosiaalinen identiteetti, johon liittyy ihmisten jako sisäryhmään ja ulkoryhmään - meihin ja muihin - alkaa jyrkentyä. Englanninkielinen wikipedia kertoo:
Identiteetti ei ole jotakin mikä pakotetaan ihmiselle. Se on todellista ja oleellinen osa persoonaamme. On oleellista tajuta että sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.
Äärimmäisessä tapauksessa - väkivaltaisesssa konfliktissa - ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla. Mutta tässä ei ole kyse mistään psykologisesta persoonallisuushäiriöstä vaan rationaalisesta käyttäytymisestä.
Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.
Elmo Kaila, Vihan Veljet ja ryssäviha
Vihalla on suomalaisessakin kansallisessa liikkeessä ollut merkittävä rooli.
Vaikka Akateemisen Karjala-Seuran ideologinen perusta oli heimoaate ja myöhemmin myös kansan eheytys, ns. ryssävihalla oli 20/30-luvun kansallisessa liikkeessä hyvin keskeinen merkitys.
Akateemisen Karjala-Seuran eliitti perusti veljeytensä vihaan. Maaliskuussa 1922 Ostrobotnian Kassahuoneessa joukko ylioppilaita lupasi kaiken sen nimissä mikä heille oli pyhää ja kallista, nimenomaan Jumalan ja isänmaan ja kodin nimessä, vihaavansa ryssää kuolemaan asti.
Valan otti vastaan AKS:n tuleva puheenjohtaja Elmo Edward Kaila. Valan vannomisen jälkeen perustettiin salaseura Vihan Veljet, joka otti myös päämääräkseen heimoaatteen. Vihan Veljet oli AKS:n epävirallinen ydinryhmä.
Elmo Kaila ei ollut vain AKS:n puheenjohtaja - hän osallistui lähes kaikkeen kansalliseen liikehdintään vähintäänkin taustahahmona. Vapaussodan/kansalaissodan aikana syntyneen asiamiesverkostonsa kautta hänellä oli voimakas asema suojeluskuntajärjestössä. Sitä kautta hän pyrki mm. eheyttämään kansaa ja saamaan työläisiäkin osallistumaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Isänmaan rakkautta ja heimohenkeä suurempi elähdyttävä tunne Kailalle oli ehkä kuitenkin ryssäviha. Hänen päämääränään oli mm. hyökkäys Pietariin ja Pietarin kaupungin tuhoaminen. Aunuksen retki oli vasta harjoitusta tätä suurta tehtävää varten.
Kaila ei hyväksynyt mitään yhteistyötä venäläisten kanssa. Mannerheimin halu palauttaa valkoinen valta Venäjälle ja veljeily venäläisten valkoisten kanssa - samoin kuin Mannerheimin ruotsinkielisyys - rikkoi Mannerheimin ja Kailan välit. Mannerheim oli Kailalle "ryssä".
Ryssänvihaa levitettiin kaikkialla Suomessa 20- ja 30-luvulla. Talvella 1920 aloitettiin erityinen kampanja Ohjelma koskeva ryssävihan levittämistä. Päämääränä oli puhdistaa ensin Venäjällä koulutuksensa saaneet upseerit puolustusvoimista ja korvata heidät jääkäreillä.
Vuonna 1921 kampanjaa laajennettiin koko kansaa koskevaksi. Ryssävihan asiasta oli puhuttava kaikkialla.
Elias Simojoki
Palava puhuja - Sinimustat-järjestön karismaattinen johtaja - Elias Simojoki ja pari muuta Karjalan Kansannousuun osallistunutta miestä perusti vuonna 1922 AKS:n. AKS:n tärkeimpiä tehtäviä oli ryssävihan levitys ja Suur-Suomi-aate.
Simojoki halveksi Mannerheimia samoin kuin Kaila. Simojoki syytti Mannerheimia tämän Vienan kansalle antaman lupauksen (ns. Miekkavala) pettämisestä.
Simojoki kirjoitti Mannerheimille:
"Sen testamentin vaatimukset olisitte voineet silloin kirjoittaa meidän pistimiemme kärjillä ja silloin ne olisivat voineet toteutua. Mutta Te ette tehneet sitä sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme kuinka siinä kävi."
Simojoki ei myöskään tehnyt eroa valkoisen eikä punaisen venäläisen välillä vaan uhosi:
"Kuolema ryssille, olivatpa ne minkä värisiä tahansa!"
Kirjoja aiheesta:
1. Mikko Metsämäki ja Petteri Nisula: "Aktivistit, Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina". Kappale "Pirua, Ryssää ja Ruotsalaista vastaan" Elmo Kailasta. Kleio 2006
2. Martti Ahti: "Ryssänvihassa. Elmo Kaila 1888–1935. Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajan elämäkerta". WSOY 1999
3. Heikki J. Eskelinen: Suomen historian väitöskirja "Me tahdoimme suureksi Suomenmaan: Akateemisen Karjala-Seuran historia I: Tausta, organisaatio, aatteet ja asema yhteiskunnassa 1922-1939". Julkaistu kirjana.
4. Henri Tajfel: "Social Identity and Intergroup Relations", Cambridge University Press 1982.
Vihan käsite
Viha on tunne - kuten rakkaus, ihailu ja inho - jolle on ominaista että se kohdistuu toiseen henkilöön, ihmisryhmään tai asiaan. Wikipedian mukaan
viha ei välttämättä ole irrationaalinen tunne, sillä on luonnollista vihata sellaista, joka uhkaa henkilön olemassaoloa, hyvinvointia tai arvomaailmaa.
Viha kohdistuu usein ulkoryhmään - palestiinalaiset vihaavat juutalaisia ja juutalaiset palestiinalaisia. Vihan syntymiseen ulkoryhmää kohtaan saattaa liittyä ulkoryhmästä saadut negatiiviset kokemukset. Vihaa saatetaan myös lietsoa ns. dehumanisaation kautta.
Dehumanisaatio
Dehumanisaatiossa ihmisten normaali sosiaalinen identiteetti, johon liittyy ihmisten jako sisäryhmään ja ulkoryhmään - meihin ja muihin - alkaa jyrkentyä. Englanninkielinen wikipedia kertoo:
Identiteetti ei ole jotakin mikä pakotetaan ihmiselle. Se on todellista ja oleellinen osa persoonaamme. On oleellista tajuta että sisäryhmä on se ryhmä johon identifioidumme ja ulkoryhmä se ryhmä jota vastaan identifioidumme. Miellämme olevamme jollain tavalla samankaltaisia kuin sisäryhmän jäsenet ja erilaisia kuin ulkoryhmän jäsenet.
Äärimmäisessä tapauksessa - väkivaltaisesssa konfliktissa - ulkoryhmän jäsenet nähdään keskenään identtisinä ja täysin erilaisina kuin sisäryhmän jäsenet - näin siinä määrin että ulkoryhmän jäsenet ansaitsevat kuolla. Mutta tässä ei ole kyse mistään psykologisesta persoonallisuushäiriöstä vaan rationaalisesta käyttäytymisestä.
Joissakin tilanteissa ajattelemme itsemme ensi sijassa ryhmän jäseniksi ja jossain toisissa tilanteissa ensi sijassa yksilöiksi. Tämä vaihtelee tilanteesta riippuen. Mutta sekä sosiaalinen identiteetti että persoonallinen identiteetti ovat oleellinen osa käsitystämme itsestä.
Elmo Kaila, Vihan Veljet ja ryssäviha
Vihalla on suomalaisessakin kansallisessa liikkeessä ollut merkittävä rooli.
Vaikka Akateemisen Karjala-Seuran ideologinen perusta oli heimoaate ja myöhemmin myös kansan eheytys, ns. ryssävihalla oli 20/30-luvun kansallisessa liikkeessä hyvin keskeinen merkitys.
Akateemisen Karjala-Seuran eliitti perusti veljeytensä vihaan. Maaliskuussa 1922 Ostrobotnian Kassahuoneessa joukko ylioppilaita lupasi kaiken sen nimissä mikä heille oli pyhää ja kallista, nimenomaan Jumalan ja isänmaan ja kodin nimessä, vihaavansa ryssää kuolemaan asti.
Valan otti vastaan AKS:n tuleva puheenjohtaja Elmo Edward Kaila. Valan vannomisen jälkeen perustettiin salaseura Vihan Veljet, joka otti myös päämääräkseen heimoaatteen. Vihan Veljet oli AKS:n epävirallinen ydinryhmä.
Elmo Kaila ei ollut vain AKS:n puheenjohtaja - hän osallistui lähes kaikkeen kansalliseen liikehdintään vähintäänkin taustahahmona. Vapaussodan/kansalaissodan aikana syntyneen asiamiesverkostonsa kautta hänellä oli voimakas asema suojeluskuntajärjestössä. Sitä kautta hän pyrki mm. eheyttämään kansaa ja saamaan työläisiäkin osallistumaan vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön.
Isänmaan rakkautta ja heimohenkeä suurempi elähdyttävä tunne Kailalle oli ehkä kuitenkin ryssäviha. Hänen päämääränään oli mm. hyökkäys Pietariin ja Pietarin kaupungin tuhoaminen. Aunuksen retki oli vasta harjoitusta tätä suurta tehtävää varten.
Kaila ei hyväksynyt mitään yhteistyötä venäläisten kanssa. Mannerheimin halu palauttaa valkoinen valta Venäjälle ja veljeily venäläisten valkoisten kanssa - samoin kuin Mannerheimin ruotsinkielisyys - rikkoi Mannerheimin ja Kailan välit. Mannerheim oli Kailalle "ryssä".
Ryssänvihaa levitettiin kaikkialla Suomessa 20- ja 30-luvulla. Talvella 1920 aloitettiin erityinen kampanja Ohjelma koskeva ryssävihan levittämistä. Päämääränä oli puhdistaa ensin Venäjällä koulutuksensa saaneet upseerit puolustusvoimista ja korvata heidät jääkäreillä.
Vuonna 1921 kampanjaa laajennettiin koko kansaa koskevaksi. Ryssävihan asiasta oli puhuttava kaikkialla.
Elias Simojoki
Palava puhuja - Sinimustat-järjestön karismaattinen johtaja - Elias Simojoki ja pari muuta Karjalan Kansannousuun osallistunutta miestä perusti vuonna 1922 AKS:n. AKS:n tärkeimpiä tehtäviä oli ryssävihan levitys ja Suur-Suomi-aate.
Simojoki halveksi Mannerheimia samoin kuin Kaila. Simojoki syytti Mannerheimia tämän Vienan kansalle antaman lupauksen (ns. Miekkavala) pettämisestä.
Simojoki kirjoitti Mannerheimille:
"Sen testamentin vaatimukset olisitte voineet silloin kirjoittaa meidän pistimiemme kärjillä ja silloin ne olisivat voineet toteutua. Mutta Te ette tehneet sitä sillä Te olitte ritari, joka pistitte aikanaan miekkanne tuppeen jättäen hallitusvallan tehtäväksi Vapaussodan kentällä sanellun testamentin täyttämisen. Me kaikki liiankin katkerasti tiedämme kuinka siinä kävi."
Simojoki ei myöskään tehnyt eroa valkoisen eikä punaisen venäläisen välillä vaan uhosi:
"Kuolema ryssille, olivatpa ne minkä värisiä tahansa!"
Kirjoja aiheesta:
1. Mikko Metsämäki ja Petteri Nisula: "Aktivistit, Suomalaisten kansalaisliikkeiden tarina". Kappale "Pirua, Ryssää ja Ruotsalaista vastaan" Elmo Kailasta. Kleio 2006
2. Martti Ahti: "Ryssänvihassa. Elmo Kaila 1888–1935. Aktivistin, asevoimien harmaan eminenssin ja Akateemisen Karjala-Seuran puheenjohtajan elämäkerta". WSOY 1999
3. Heikki J. Eskelinen: Suomen historian väitöskirja "Me tahdoimme suureksi Suomenmaan: Akateemisen Karjala-Seuran historia I: Tausta, organisaatio, aatteet ja asema yhteiskunnassa 1922-1939". Julkaistu kirjana.
4. Henri Tajfel: "Social Identity and Intergroup Relations", Cambridge University Press 1982.
torstai 2. lokakuuta 2008
Kiusaaminen ja Kauhajoen tapahtumat - osa 2
On siis jonkin verran näyttöä seuraavalle väitteelle:
Koulukiusaaminen saattaa johtaa ihmisvihaan, joka saattaa osaltaan johtaa koulumurhiin.
Katselin eilen Idolsin tuomarikäyttäytymistä. Kyseessä on selvästi kiusaamisen oppitunti koululaisille.
Suuri osa suomalaista mediaa perustuu pitkälti kiusaamiseen tai vahingoniloon: Iltapäivälehdet repivät julkisuuden henkilöitä ja Internetissä revitään sekä tavallisia ihmisiä että julkisuuden henkilöitä. Keskustelu on suurelta osalta valittamista ja vastakkaista mielipidettä olevan henkilön nuijimista.
Big Brothers perustuu siihen että vahingoniloiset ihmiset naureskelevat julkisuuden kipeille "tavallisille" ihmisille.
Tähän kyynikko sanoo, että itsepähän ovat menneet Big Brothersiin tai hakeutuneet julkisuuden henkilöiksi. Siitä ei ole kuitenkaan kyse. Vaan siitä että kun media tarjoaa tällaista käyttäytymismallia, nuoret oppivat.
Toinen kyynikko sanoo, että maailma nyt vain on tällainen. Ei asialle mitään voi - lapsellista edes puhua koko asiasta. En usko, etteikö mitään voi tehdä. Jos ei globaalilla tasolla voi, niin voi ehkä Suomen tasolla. Jos ei Suomenkaan tasolla voi, niin ainakin jonkin yhteisön (koulu, perhe, työpaikka) tasolla voi. Jos Suomi muuttuu yhä tylymmäksi, aina on mahdollisuus eristyä pienemmiksi yhteisöiksi. Siihenhän kai muutenkin ollaan menossa ?
Itseäni alkoi kiusaaminen taas kiinnostaa kun itse jouduin kiusaamisen kohteeksi. Ensiksi kiusaamisen kohteeksi joutuminen masensi. Sitten aloin ymmärtää, että kiusaaminenhan onkin päivän trendi. Kiinnostus heräsi analyyttisen ihmisen päässä.
Koulukiusaaminen saattaa johtaa ihmisvihaan, joka saattaa osaltaan johtaa koulumurhiin.
Katselin eilen Idolsin tuomarikäyttäytymistä. Kyseessä on selvästi kiusaamisen oppitunti koululaisille.
Suuri osa suomalaista mediaa perustuu pitkälti kiusaamiseen tai vahingoniloon: Iltapäivälehdet repivät julkisuuden henkilöitä ja Internetissä revitään sekä tavallisia ihmisiä että julkisuuden henkilöitä. Keskustelu on suurelta osalta valittamista ja vastakkaista mielipidettä olevan henkilön nuijimista.
Big Brothers perustuu siihen että vahingoniloiset ihmiset naureskelevat julkisuuden kipeille "tavallisille" ihmisille.
Tähän kyynikko sanoo, että itsepähän ovat menneet Big Brothersiin tai hakeutuneet julkisuuden henkilöiksi. Siitä ei ole kuitenkaan kyse. Vaan siitä että kun media tarjoaa tällaista käyttäytymismallia, nuoret oppivat.
Toinen kyynikko sanoo, että maailma nyt vain on tällainen. Ei asialle mitään voi - lapsellista edes puhua koko asiasta. En usko, etteikö mitään voi tehdä. Jos ei globaalilla tasolla voi, niin voi ehkä Suomen tasolla. Jos ei Suomenkaan tasolla voi, niin ainakin jonkin yhteisön (koulu, perhe, työpaikka) tasolla voi. Jos Suomi muuttuu yhä tylymmäksi, aina on mahdollisuus eristyä pienemmiksi yhteisöiksi. Siihenhän kai muutenkin ollaan menossa ?
Itseäni alkoi kiusaaminen taas kiinnostaa kun itse jouduin kiusaamisen kohteeksi. Ensiksi kiusaamisen kohteeksi joutuminen masensi. Sitten aloin ymmärtää, että kiusaaminenhan onkin päivän trendi. Kiinnostus heräsi analyyttisen ihmisen päässä.
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Kiusaaminen ja Kauhajoen tapahtumat
Olen aiemmissa postauksissa referoinut Kauhajoen tapahtumiin liittyen muutamia tekstejä jotka selittävät Kauhajoen tapahtumia yhteisöllisestä näkökulmasta: Ihminen ajautuu terroristiksi tai koulumurhaajaksi yhteisössä jossa marttyyriutta, väkivaltaa, ihmisvihaa tms. ihannoidaan ja propagoidaan.
Takkirauta taas esittää aika vakuuttavan perustelun sille, että koulumurhat perustuvat siihen psykologiseen mekanismiin, että koulukiusattu ihminen ajautuu ihmisvihaajaksi ja ihmisvihassaa tekee tekonsa.
Psykologinen ja sosiologinen malli eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka hakeutuu marttyyriutta, terrorismia ja väkivaltaa ihannoivaan yhteisöön ei välttämättä ole kuka tahansa ihminen. Toisaalta terroritutkimus, jota Marko Hamilo postauksessaan kuvasi, tukee yhteisöllistä teoriaa:
"Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan."
Takkirauta taas esittää aika vakuuttavan perustelun sille, että koulumurhat perustuvat siihen psykologiseen mekanismiin, että koulukiusattu ihminen ajautuu ihmisvihaajaksi ja ihmisvihassaa tekee tekonsa.
Psykologinen ja sosiologinen malli eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka hakeutuu marttyyriutta, terrorismia ja väkivaltaa ihannoivaan yhteisöön ei välttämättä ole kuka tahansa ihminen. Toisaalta terroritutkimus, jota Marko Hamilo postauksessaan kuvasi, tukee yhteisöllistä teoriaa:
"Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)