Ryhmäsopu ja ryhmäkonflikti

Kansankokonaisuus kirjoitti ryhmien välisestä segregaatiosta vuosi sitten:

Steve Sailer tutki segregaatiota USA:ssa ja UK:ssa ja havaitsi mustien ja valkoisten segregaation olevan paljon voimakkaampaa USA:ssa kuin UK:ssa. Myös Gene expression raportoi asiasta.

Britannia on tavallaan onnistunut maahanmuttopolitiikassaan paremmin kuin esimerkiksi Ranska, jossa mustat ja arabit elävät erillisissä ghetoissa.

Sailerin mukaan USA:n - tai Ranskan - korkea segregaatio ei ehkä kuitenkaan ole pelkästään negatiivinen asia:

Sailerin mukaan valkoisen alaluokan rikollisuus on USA:ssa vähenemään päin, kun taas UK:ssa valkoisen alaluokan rikollisuus on kasvussa - valkoisen alaluokan rikollisuus lähenee mustien rikollisuuden tasoa.

Syynä lienee Sailerin mukaan se, että USA:ssa valkoinen alaluokka elää täysin erillään mustasta alaluokasta. Valkoinen alaluokka haluaa USA:ssa tehdä pesäeron kaikkeen mikä on "neekerintouhua" - erityisesti siis mustia leimaavaan rikollisuuteen.

UK:ssa valkoinen alaluokka taas on paljon enemmän tekemisissä mustien kanssa ja siksi usein imitoi afrikkalaisperäisten tapoja - esimerkiksi korkeaa rikollisuutta ja alhaista koulutusta.

Alkaa kuitenkin olla vahvaa näyttöä sille, että Steve Sailerin teoria ei ole KOKO selitys:

Kuten aiemmin kerroin, on vahvaa näyttöä sille hypoteesille, että ryhmäkonflikti lisää yhteistyötä ryhmien sisällä eli ryhmäkonfliktit lisäävät ryhmäkoheesiota.

Koska valkoiset ja mustat elävät Isossa Britanniassa samoilla alueilla ja ainakin silmämääräisesti tarkasteltuna usein suht harmoonisesti keskenään, ryhmien välisen konfliktien taso on ilmeisesti alhainen. Tästä seuraa hypoteesin mukaan että Isossa Britanniassa ryhmien sisäinen koheesio ja yhteistyö on alhaista, rikollisuus on korkeampaa ja moraali heikkoa.

Se, että valkoiset ja mustat Isossa Britanniassa elävät fyysisesti samoilla alueille eli alueet eivät ole segregoituneet, ei tietenkään sinänsä tarkoita sitä, että ryhmäkonfliktien määrä olisi alhainen. Asiahan voisi olla päinvastoinkin. Mutta jokainen Isossa Britanniassa käyvä voi huomata, että valkoiset ja mustat nuoret liikkuvat yhdessä ja selvästi muodostavat ystävyys- ja kaveruussuhteita roturajan yli.

Ryhmien välinen konflikti lisää yhteistyötä ryhmän sisällä - osa 2

Tämä on jatkoa edelliselle postaukselleni.

Ihmisyksilön kohtalo on evoluution aikana ollut niin kiinteästi sidoksissa yhteisöön, että ihmisen etu on ollut suurelta osalta yhteneväinen yhteisön edun kanssa.

Ihmisestä on kehittynyt näissä oloissa laji, joka tietyin edellytyksin kykenee tekemään yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa - äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautumaan yhteisön puolesta. Tässä suhteessa ihminen eroaa voimakkaasti mm. lähimmistä sukulaisistaan simpansseista. Simpanssit elävät pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä.

Ihmiselle on tyypillistä tietynlainen kaksinainen strategia (sisäryhmä-moraali):

a) sisäryhmän jäsenten auttaminen ja äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautuminen sisäryhmän puolesta (vahva altruismi)

b) vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä kohtaan

Taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War" tarkentaa yllä esitettyä kuvaamme ihmisestä:

Havainto 1: Vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä ja altruismi sisäryhmän jäseniä kohtaan ovat kehittyneet rinnan. Vihamielisyys ja altruismi eivät ole kumpikaan erikseen sopeumia vaan ainoastaan yhdessä. Vihamielisyys + vahva altruismi on siis sopeuma.

Teknisesti voi sanoa että vihamielisyys + vahva altruismi on evoluutiivisesti stabiili strategia.

Havainto 2: Vihamielisyys + vahva altruismi ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen stabiili strategia.

Vaihtoehtoinen stabiili strategia on tehdä yhteistyötä kenen tahansa kanssa, kunhan vain yhteistyöstä on henkilölle itselleen pitkän tähtäimen etua. Tätä kutsutaan vastavuoroisuudeksi tai heikoksi altruismiksi.

Havainto 3: Siinä missä vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavan ihmisen toiminta perustuu moraalin tunteisiin (viha vapaamatkustajia kohtaan, pyrkimys reiluuteen, syyllisyyyden tunne velvollisuuksien täyttämättä jättämisestä) jälkimmäistä strategiaa noudattava ihminen on liikemiesmäisen pragmaattinen.

Havainto 4: Ihmispopulaatio saattaa tiettyjen ulkoisten shokkien (nälänhätä, laaja immigraatio) myötä siirtyä tasapainotilasta toiseen.

Esimerkki:

Ihmisen ns. (toinen) suuri diaspora Afrikasta tapahtui varsin nopeasti (10000 vuodessa). Homo Sapiens Sapiens korvasi aiemmat ihmisyhteisöt mihin vain saapuikin. Bowles ja Choi arvelevat, että tämä nopeus perustui siihen, että kun tietylle alueelle muutti kerralla runsaasti vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavia Homo Sapiens Sapiens lajisia ihmisiä, nämä kykenivät varsin nopeasti korvaamaan rauhallisemman alkuperäisväestön.

Havainto 5: Siirtymävaiheessa kahden tasapainotilan välillä, jossa osa populaatiosta noudattaa toista ja osa toista strategiaa, konfliktien määrä on erittäin suuri.

Konfliktien määrä kuitenkin pienenee, kun koko väestö alkaa noudattaa vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa. Kaksi tasavahvaa ihmisryhmää välttävät nimittäin konflikteja keskenään. Saavutetaan kauhun tasapaino, jossa konflkitien määrä selvästi laskee.

Havainto 6: Käyttäytymismalli joka koko ajan haastaa ulkoryhmiä konfliktiin edistää ryhmän sisäistä yhteistyötä.

Asian voi ilmaista dramaattiseminkin:

Havainto 6': Yhteistyö ryhmän sisällä kasvaa tunnetusti konfliktitilanteissa. Siksi voi olla yhteisön kannalta edullista, että yhteisössä on runsaasti yksilöitä, jotka jatkuvasti haastavat toisten yhteisöjen jäseniä konfliktiin.

Ryhmien välinen konflikti lisää yhteistyötä ryhmän sisällä

Valkea lähetti minulle Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen biotieteellisen tutkimuksen (Mikael Puurtinen ja Tapio Mappes: "Between-group competition and human cooperation"), joka tukee väitettä, että

ihmissryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.

Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot. (Kyseinen tutkimus sen sijaan ei tue sitä väitettä, että syyllisyyden tunne vapaamatkustamisesta on suurempi konfliktitilanteessa kuin konfliktittomassa tilanteessa.)

Tutkimuksen tekijät väittävät myös, että ihmisryhmien väliset toistuvat konfliktit ihmisen evoluutioympäristössä on juuri se voima (=valintapaine), joka on pannut evoluution muovaamaan ihmisestä sellaisen, että ihminen tekee tietyillä edellytyksillä yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa.

Tämä ihmisen kyky tehdä yhteistyötä muitten kuin sukulaisten kanssa on mahdollistanut laajojenkin ihmisyhteisöjen (heimot, valtiot, yritykset, armeijat ja uskonnolliset ryhmät) muodostamisen. Parhaiten ihminen toimii alle 150 hengen ryhmissä, mutta paljon suurempiakin ihmisyhteisöjä voidaan rakentaa esimerkiksi muodostamalla monitasoisia hierarkkioita (komppania-pataljoona-prikaati).

Abstract

A distinctive feature of human behaviour is the widespread occurrence of cooperation among unrelated individuals. Explaining the maintenance of costly within-group cooperation is a challenge because the incentive to free ride on the efforts of other group members is expected to lead to decay of cooperation. However, the costs of cooperation can be diminished or overcome when there is competition at a higher level of organizational hierarchy. Here we show that competition between groups resolves the paradigmatic ‘public goods’ social dilemma and increases within-group cooperation and overall productivity. Further, group competition intensifies the moral emotions of anger and guilt associated with violations of the cooperative norm. The results suggest an important role for group conflict in the evolution of human cooperation and moral emotions.

Katso myös taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi samnsuuntainen teoreettinen tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War":

Abstract

Altruism—benefiting fellow group members at a cost to oneself—and parochialism—hostility toward individuals not of one’s own ethnic, racial, or other group—are common human behaviors.The intersection of the two—which we term “parochial altruism”—is puzzling from an evolutionary perspective because altruistic or parochial behavior reduces one’s payoffs by comparison to what one would gain by eschewing these behaviors. But parochial altruism could have evolved if parochialism promoted intergroup hostilities and the combination of altruism and parochialism contributed to success in these conflicts. Our game-theoretic analysis and agent-based simulations show that under conditions likely to have been experienced by late Pleistocene and early Holocene humans, neither parochialism nor altruism would have been viable singly, but by promoting group conflict, they could have evolved jointly.

Oma johtopäätökseni

Tähän mennessä esimerkiksi taloustieteessä kilpailua on pidetty tärkeänä siksi, että kilpailu lisää tarjontaa ja panee yritykset tuottamaan mahdollisimman hyviä tuotteita mahdollisimman kustannustehokkaasti.

Tämä tutkimus viittaa siihen, että kilpailu yritysten välillä saattaa myös lisätä yritysten tehokkuutta sitä kautta, että yritysten työntekijät eivät tiukassa kilpailutilanteessa suvaitse työtovereittensa vapaamatkustamista, vaan harjoittavat vertaisvalvontaa työtovereitaan kohtaan.