HS kirjoittaa tänään ryöstökalastuksesta, joka on tuhoamassa mm. Välimeren kalakannan. Kaikille maille on kyllä määritelty kiintiöt mutta - yllätys yllätys - Italia ei noudata kiintiöitä. Ei noudattanut vasemmistohallituksen aikana eikä noudata nyt Berlusconin hallituksenkaan aikana.
Kuten ilmastonlämpeneminen, väestöräjähdys ja väestönlaadun laskeminen, myös ryöstökalastus on taloustieteen termein yhteismaan ongelma:
Taloustiede kutsuu yhteisiä resursseja, jota kukaan siis ei omista, yhteismaiksi. Yhteismaita ovat esimerkiksi ilmasto ja meret. Kun yhteismaita esimerkiksi yhteisten pelisääntöjen puuttumisen takia ylikulutetaan, puhutaan yhteismaan ongelmasta.
Yhteismaan käytössä yksittäisen käyttäjän (esim. kalastajan) saama rajahyöty lisäkäytöstä (lisäkalastamisesta) on suurempi kuin lisäkäytön käyttäjälle aiheuttama rajahaitta (oikeammin rajakustannus).
Eli kalastuksen tapauksessa hyöty (rajahyöty) yhdestä ylimääräisestä tonnikalasta tulee kokonaan kalastajalle itselleen, mutta haitta (rajakustannus) jakaantuu kaikkien kesken. Yksittäisen kalastajan kannattaa aina kasvattaa saalistaan, ellei yhteistä (ja pitävää !) sopimusta kalastuksen rajoittamisesta kyetä saavuttamaan. Tämä johtaa ryöstökalastukseen (yhteismaan liikakäyttöön), jota siis kutsutaan yhteismaan ongelmaksi.
Sama logiikka toimii hiilidioksidipäästöjen ja dysgeenisen maahanmuuton osalta.
Ryöstökalastus Välimerellä jatkuu, koska yhteismaan ongelmaa ei kyetä ratkaisemaan. Vaikka pelisäännöistä onkin sovittu, Italia ei noudata yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Muitten maitten kalastajilla - tai viranomaisilla - ei ole mahdollisuuksia rangaista italialaisia kalastajia ryöstökalastuksesta - tai heillä ei ole tarpeeksi viitseliäisyyttä rangaista näitä esimerkiksi kalastusta häiritsemällä.
EU:ssa ei selvästikään vallitse luottamuksen ilmapiiri. Kun asioista sovitaan, voi olla varma että muutama maa ei noudata sovittuja pelisääntöjä. EU on maho. Jos kalastuskiintiöitä ei noudateta miten voi kuvitella, että hiilidioksidipäästöjen rajoituksiakaan noudatettaisiin.
Italia on toki edistyksellinen maahanmuuton rajoitusten osalta, mutta se on kantona kaskessa aina kun jostain yhteisistä pelisäännöistä pitäisi sopia. Maahanmuuton rajoittaminen on suuri teko väestöräjähdystä ja islamisaatiota vastaan. Siitä nostan toki hattua Italialle, vaikka se harjoittaakin maahanmuuton rajoitusta vain oman etunsa takia. Hyöty tulee kuitenkin muillekin maille. Jopa Ruotsin ja Britannian kaltaisille väestöräjähdyksen ja islamisaation edistäjille (vapaamatkustajille).
Lainaan HS:ää ryöstökalastuksesta:
Tutkimus: Kalastajakohtaiset kiintiöt pelastaisivat kalakannat tuholta
Kalastaja- tai aluskohtaiset kiintiöt saattavat pelastaa maailman kalakannat ryöstökalastuksen aiheuttamalta tuholta, arvioivat yhdysvaltalaiset tutkijat Science-lehdessä. Professorit Christopher Costello, Steven Gaines ja John Lynham katsoivat, että kalastaja- ja aluskohtaisten kiintiöiden ansiosta tuhoon tuomituilla kalastuspaikoilla kalakannat ovat kohentuneet selvästi ja kääntyneet jopa nousuun.
Kolmikon tutkimus on yksi ratkaisuvaihtoehto kalakantojen pelastamiseksi. Meribiologian professori Boris Worm arvioi tutkimusryhmänsä kanssa kaksi vuotta sitten, että maailman kalakannat tuhoutuvat ryöstökalastuksen vuoksi vuoteen 2048 mennessä, jos nykymeno jatkuu.
Kalastajakohtaisessa kiintiöjärjestelmässä kalastaja voi ostaa osan kalastusalueella olevasta kokonaiskiintiöstä. Kun kalastaja panee rahansa likoon, hänelle syntyy kalakannan romahtamiseen liittyvä taloudellinen riski, joka muistuttaa pörssisijoittajan riskiä.
Jos kalastusta on liikaa, pääoman – siis kalastusalueen – arvo romahtaa, joten omistajan kannattaa huolehtia siitä, ettei ryöstökalastusta tehdä vaan kalakantoja hoidetaan oikein. Oikeus kalastaa tietty kokonaiskiintiön osuus on kuitenkin ikuinen, joten mereen jätetty kala voi ajan mittaan olla kaikkien kannalta arvokkaampi kuin maihin tuotu.
Nykyiset kiintiöjärjestelmät ovat pääasiassa maakohtaisia.
Tutkijat analysoivat 11 000 kalastuspaikan saalistilastot vuosina 1950–2003 ja tutkivat sitten tarkemmin niitten kalastuspaikkojen tilanteen, joissa oli käytössä kalastajakohtainen kiintiöjärjestelmä.
Kalastajakohtaisia kiintiöjärjestelmiä oli käytössä vain 121 alueella. Islannin vesien ohella Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Alaskassa lähes tyhjiksi kalastetut alueet tulivat jälleen kuntoon.
Ennen kiintiöjärjestelmää nämä alueet näyttivät olevan samalla tuhon tiellä kuin muutkin kalastusalueet. Costellon, Gainesin ja Lynhamin tutkimus todistaa, että aiemmin kerrotut hyvät tulokset eivät ole sattumaa.
Tunnetuin menestystarina taloudellisten houkuttimien tehosta on Alaskan rannikolta. Kalastajat pyydystivät siellä 1990-luvun alussa ruijanpallasta niin tehokkaasti, että kalastuskausi lyheni kahteen tai kolmeen päivään ja kalat olivat hupenemassa huolestuttavasti ryöstökalastuksen vuoksi.
Kun saalis saatiin maihin, hinnat romahtivat liiallisen tarjonnan vuoksi. Kaikki kalastajat pitivät tilannetta mahdottomana, joten valmiutta muutoksiin oli.
Mallia haettiin Islannista ja Australiasta, jossa kiintiöjärjestelmiä oli perustettu jo 1980-luvulla. Alaskassa otettiin käyttöön erittäin tiukka kiintiöjärjestelmä ruijanpallakselle vuonna 1995, ja kalakannat alkoivat elpyä.
Nyt ruijanpallasta riittää pyydettäväksi kahdeksaksi kuukaudeksi vuodessa, kalat saadaan tuoreina ostajille ja kalastajat saivat hyvälaatuisesta kalasta paremman hinnan. Alaskalaislehtien mukaan kalastajat ovat halunneet kiintiöiden pienentämistä, jotta kalaa riittäisi tulevaisuudessakin.
EU:ssa uudistetaan parhaillaan yhteistä kalastuspolitiikkaa, ja päätöksenteossa kiistellään myös kiintiöjärjestelmän muuttamisesta.
Nykyinen kiintiöjärjestelmä on osoittautunut kelvottomaksi, sillä Pohjanmeren ja Itämeren turskakannat ovat kuolemaisillaan.
Välimeren tonnikalakannat ovat sukupuuton partaalla liiallisen pyynnin vuoksi. Viime viikolla Maailman luonnonsäätiö WWF julkisti raportin, jonka mukaan Italia rikkoo törkeästi tonnikalan suojelusopimuksia.
Raportin mukaan italialaiset kalastajat pyydystivät tänä vuonna 4 800 tonnia tonnikalaa eli yli 700 tonnia yli kiintiön. Viime vuonna Italia ylitti kiintiönsä 1 600 tonnilla.
WWF:n ohella EU:n komissio epäilee Italiaa tonnikalan ryöstökalastuksesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste free_riding. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste free_riding. Näytä kaikki tekstit
maanantai 20. lokakuuta 2008
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
Ryhmien välinen konflikti lisää yhteistyötä ryhmän sisällä - osa 2
Tämä on jatkoa edelliselle postaukselleni.
Ihmisyksilön kohtalo on evoluution aikana ollut niin kiinteästi sidoksissa yhteisöön, että ihmisen etu on ollut suurelta osalta yhteneväinen yhteisön edun kanssa.
Ihmisestä on kehittynyt näissä oloissa laji, joka tietyin edellytyksin kykenee tekemään yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa - äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautumaan yhteisön puolesta. Tässä suhteessa ihminen eroaa voimakkaasti mm. lähimmistä sukulaisistaan simpansseista. Simpanssit elävät pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä.
Ihmiselle on tyypillistä tietynlainen kaksinainen strategia (sisäryhmä-moraali):
a) sisäryhmän jäsenten auttaminen ja äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautuminen sisäryhmän puolesta (vahva altruismi)
b) vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä kohtaan
Taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War" tarkentaa yllä esitettyä kuvaamme ihmisestä:
Havainto 1: Vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä ja altruismi sisäryhmän jäseniä kohtaan ovat kehittyneet rinnan. Vihamielisyys ja altruismi eivät ole kumpikaan erikseen sopeumia vaan ainoastaan yhdessä. Vihamielisyys + vahva altruismi on siis sopeuma.
Teknisesti voi sanoa että vihamielisyys + vahva altruismi on evoluutiivisesti stabiili strategia.
Havainto 2: Vihamielisyys + vahva altruismi ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen stabiili strategia.
Vaihtoehtoinen stabiili strategia on tehdä yhteistyötä kenen tahansa kanssa, kunhan vain yhteistyöstä on henkilölle itselleen pitkän tähtäimen etua. Tätä kutsutaan vastavuoroisuudeksi tai heikoksi altruismiksi.
Havainto 3: Siinä missä vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavan ihmisen toiminta perustuu moraalin tunteisiin (viha vapaamatkustajia kohtaan, pyrkimys reiluuteen, syyllisyyyden tunne velvollisuuksien täyttämättä jättämisestä) jälkimmäistä strategiaa noudattava ihminen on liikemiesmäisen pragmaattinen.
Havainto 4: Ihmispopulaatio saattaa tiettyjen ulkoisten shokkien (nälänhätä, laaja immigraatio) myötä siirtyä tasapainotilasta toiseen.
Esimerkki:
Ihmisen ns. (toinen) suuri diaspora Afrikasta tapahtui varsin nopeasti (10000 vuodessa). Homo Sapiens Sapiens korvasi aiemmat ihmisyhteisöt mihin vain saapuikin. Bowles ja Choi arvelevat, että tämä nopeus perustui siihen, että kun tietylle alueelle muutti kerralla runsaasti vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavia Homo Sapiens Sapiens lajisia ihmisiä, nämä kykenivät varsin nopeasti korvaamaan rauhallisemman alkuperäisväestön.
Havainto 5: Siirtymävaiheessa kahden tasapainotilan välillä, jossa osa populaatiosta noudattaa toista ja osa toista strategiaa, konfliktien määrä on erittäin suuri.
Konfliktien määrä kuitenkin pienenee, kun koko väestö alkaa noudattaa vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa. Kaksi tasavahvaa ihmisryhmää välttävät nimittäin konflikteja keskenään. Saavutetaan kauhun tasapaino, jossa konflkitien määrä selvästi laskee.
Havainto 6: Käyttäytymismalli joka koko ajan haastaa ulkoryhmiä konfliktiin edistää ryhmän sisäistä yhteistyötä.
Asian voi ilmaista dramaattiseminkin:
Havainto 6': Yhteistyö ryhmän sisällä kasvaa tunnetusti konfliktitilanteissa. Siksi voi olla yhteisön kannalta edullista, että yhteisössä on runsaasti yksilöitä, jotka jatkuvasti haastavat toisten yhteisöjen jäseniä konfliktiin.
Ihmisyksilön kohtalo on evoluution aikana ollut niin kiinteästi sidoksissa yhteisöön, että ihmisen etu on ollut suurelta osalta yhteneväinen yhteisön edun kanssa.
Ihmisestä on kehittynyt näissä oloissa laji, joka tietyin edellytyksin kykenee tekemään yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa - äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautumaan yhteisön puolesta. Tässä suhteessa ihminen eroaa voimakkaasti mm. lähimmistä sukulaisistaan simpansseista. Simpanssit elävät pienissä sukulaisuuteen perustuvissa yhteisöissä.
Ihmiselle on tyypillistä tietynlainen kaksinainen strategia (sisäryhmä-moraali):
a) sisäryhmän jäsenten auttaminen ja äärimmäisessä tapauksessa jopa uhrautuminen sisäryhmän puolesta (vahva altruismi)
b) vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä kohtaan
Taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War" tarkentaa yllä esitettyä kuvaamme ihmisestä:
Havainto 1: Vihamielisyys ulkoryhmän jäseniä ja altruismi sisäryhmän jäseniä kohtaan ovat kehittyneet rinnan. Vihamielisyys ja altruismi eivät ole kumpikaan erikseen sopeumia vaan ainoastaan yhdessä. Vihamielisyys + vahva altruismi on siis sopeuma.
Teknisesti voi sanoa että vihamielisyys + vahva altruismi on evoluutiivisesti stabiili strategia.
Havainto 2: Vihamielisyys + vahva altruismi ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen stabiili strategia.
Vaihtoehtoinen stabiili strategia on tehdä yhteistyötä kenen tahansa kanssa, kunhan vain yhteistyöstä on henkilölle itselleen pitkän tähtäimen etua. Tätä kutsutaan vastavuoroisuudeksi tai heikoksi altruismiksi.
Havainto 3: Siinä missä vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavan ihmisen toiminta perustuu moraalin tunteisiin (viha vapaamatkustajia kohtaan, pyrkimys reiluuteen, syyllisyyyden tunne velvollisuuksien täyttämättä jättämisestä) jälkimmäistä strategiaa noudattava ihminen on liikemiesmäisen pragmaattinen.
Havainto 4: Ihmispopulaatio saattaa tiettyjen ulkoisten shokkien (nälänhätä, laaja immigraatio) myötä siirtyä tasapainotilasta toiseen.
Esimerkki:
Ihmisen ns. (toinen) suuri diaspora Afrikasta tapahtui varsin nopeasti (10000 vuodessa). Homo Sapiens Sapiens korvasi aiemmat ihmisyhteisöt mihin vain saapuikin. Bowles ja Choi arvelevat, että tämä nopeus perustui siihen, että kun tietylle alueelle muutti kerralla runsaasti vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa noudattavia Homo Sapiens Sapiens lajisia ihmisiä, nämä kykenivät varsin nopeasti korvaamaan rauhallisemman alkuperäisväestön.
Havainto 5: Siirtymävaiheessa kahden tasapainotilan välillä, jossa osa populaatiosta noudattaa toista ja osa toista strategiaa, konfliktien määrä on erittäin suuri.
Konfliktien määrä kuitenkin pienenee, kun koko väestö alkaa noudattaa vihamielisyys + vahva altruismi -strategiaa. Kaksi tasavahvaa ihmisryhmää välttävät nimittäin konflikteja keskenään. Saavutetaan kauhun tasapaino, jossa konflkitien määrä selvästi laskee.
Havainto 6: Käyttäytymismalli joka koko ajan haastaa ulkoryhmiä konfliktiin edistää ryhmän sisäistä yhteistyötä.
Asian voi ilmaista dramaattiseminkin:
Havainto 6': Yhteistyö ryhmän sisällä kasvaa tunnetusti konfliktitilanteissa. Siksi voi olla yhteisön kannalta edullista, että yhteisössä on runsaasti yksilöitä, jotka jatkuvasti haastavat toisten yhteisöjen jäseniä konfliktiin.
lauantai 11. lokakuuta 2008
Ryhmien välinen konflikti lisää yhteistyötä ryhmän sisällä
Valkea lähetti minulle Jyväskylän Yliopistossa tehdyn kokeelliseen biotieteellisen tutkimuksen (Mikael Puurtinen ja Tapio Mappes: "Between-group competition and human cooperation"), joka tukee väitettä, että
ihmissryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot. (Kyseinen tutkimus sen sijaan ei tue sitä väitettä, että syyllisyyden tunne vapaamatkustamisesta on suurempi konfliktitilanteessa kuin konfliktittomassa tilanteessa.)
Tutkimuksen tekijät väittävät myös, että ihmisryhmien väliset toistuvat konfliktit ihmisen evoluutioympäristössä on juuri se voima (=valintapaine), joka on pannut evoluution muovaamaan ihmisestä sellaisen, että ihminen tekee tietyillä edellytyksillä yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa.
Tämä ihmisen kyky tehdä yhteistyötä muitten kuin sukulaisten kanssa on mahdollistanut laajojenkin ihmisyhteisöjen (heimot, valtiot, yritykset, armeijat ja uskonnolliset ryhmät) muodostamisen. Parhaiten ihminen toimii alle 150 hengen ryhmissä, mutta paljon suurempiakin ihmisyhteisöjä voidaan rakentaa esimerkiksi muodostamalla monitasoisia hierarkkioita (komppania-pataljoona-prikaati).
Abstract
A distinctive feature of human behaviour is the widespread occurrence of cooperation among unrelated individuals. Explaining the maintenance of costly within-group cooperation is a challenge because the incentive to free ride on the efforts of other group members is expected to lead to decay of cooperation. However, the costs of cooperation can be diminished or overcome when there is competition at a higher level of organizational hierarchy. Here we show that competition between groups resolves the paradigmatic ‘public goods’ social dilemma and increases within-group cooperation and overall productivity. Further, group competition intensifies the moral emotions of anger and guilt associated with violations of the cooperative norm. The results suggest an important role for group conflict in the evolution of human cooperation and moral emotions.
Katso myös taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi samnsuuntainen teoreettinen tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War":
Abstract
Altruism—benefiting fellow group members at a cost to oneself—and parochialism—hostility toward individuals not of one’s own ethnic, racial, or other group—are common human behaviors.The intersection of the two—which we term “parochial altruism”—is puzzling from an evolutionary perspective because altruistic or parochial behavior reduces one’s payoffs by comparison to what one would gain by eschewing these behaviors. But parochial altruism could have evolved if parochialism promoted intergroup hostilities and the combination of altruism and parochialism contributed to success in these conflicts. Our game-theoretic analysis and agent-based simulations show that under conditions likely to have been experienced by late Pleistocene and early Holocene humans, neither parochialism nor altruism would have been viable singly, but by promoting group conflict, they could have evolved jointly.
Oma johtopäätökseni
Tähän mennessä esimerkiksi taloustieteessä kilpailua on pidetty tärkeänä siksi, että kilpailu lisää tarjontaa ja panee yritykset tuottamaan mahdollisimman hyviä tuotteita mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Tämä tutkimus viittaa siihen, että kilpailu yritysten välillä saattaa myös lisätä yritysten tehokkuutta sitä kautta, että yritysten työntekijät eivät tiukassa kilpailutilanteessa suvaitse työtovereittensa vapaamatkustamista, vaan harjoittavat vertaisvalvontaa työtovereitaan kohtaan.
ihmissryhmän jäsenet harjoittavat helpommin yhteistyötä konfliktitilanteessa kuin tilanteessa jossa ihmisryhmien välillä ei ole konfliktia.
Ryhmä toimii myös tehokkaammin, kun se on konfliktissa toisten ryhmien kanssa. Tehokkuus syntyy ilmeisesti ensi sijassa sitä kautta, että konfliktitilanteissa vapaamatkustajia ei kertakaikkiaan siedetä eikä suvaita. Vapaamatkustajiin kohdistuu konfliktitilanteessa vihan tunne ja tunteesta seuraavat teot. (Kyseinen tutkimus sen sijaan ei tue sitä väitettä, että syyllisyyden tunne vapaamatkustamisesta on suurempi konfliktitilanteessa kuin konfliktittomassa tilanteessa.)
Tutkimuksen tekijät väittävät myös, että ihmisryhmien väliset toistuvat konfliktit ihmisen evoluutioympäristössä on juuri se voima (=valintapaine), joka on pannut evoluution muovaamaan ihmisestä sellaisen, että ihminen tekee tietyillä edellytyksillä yhteistyötä myös ei-sukulaisten kanssa.
Tämä ihmisen kyky tehdä yhteistyötä muitten kuin sukulaisten kanssa on mahdollistanut laajojenkin ihmisyhteisöjen (heimot, valtiot, yritykset, armeijat ja uskonnolliset ryhmät) muodostamisen. Parhaiten ihminen toimii alle 150 hengen ryhmissä, mutta paljon suurempiakin ihmisyhteisöjä voidaan rakentaa esimerkiksi muodostamalla monitasoisia hierarkkioita (komppania-pataljoona-prikaati).
Abstract
A distinctive feature of human behaviour is the widespread occurrence of cooperation among unrelated individuals. Explaining the maintenance of costly within-group cooperation is a challenge because the incentive to free ride on the efforts of other group members is expected to lead to decay of cooperation. However, the costs of cooperation can be diminished or overcome when there is competition at a higher level of organizational hierarchy. Here we show that competition between groups resolves the paradigmatic ‘public goods’ social dilemma and increases within-group cooperation and overall productivity. Further, group competition intensifies the moral emotions of anger and guilt associated with violations of the cooperative norm. The results suggest an important role for group conflict in the evolution of human cooperation and moral emotions.
Katso myös taloustieteilijöiden Samuel Bowles ja JK Choi samnsuuntainen teoreettinen tutkimus "The Coevolution of Parochial Altruism and War":
Abstract
Altruism—benefiting fellow group members at a cost to oneself—and parochialism—hostility toward individuals not of one’s own ethnic, racial, or other group—are common human behaviors.The intersection of the two—which we term “parochial altruism”—is puzzling from an evolutionary perspective because altruistic or parochial behavior reduces one’s payoffs by comparison to what one would gain by eschewing these behaviors. But parochial altruism could have evolved if parochialism promoted intergroup hostilities and the combination of altruism and parochialism contributed to success in these conflicts. Our game-theoretic analysis and agent-based simulations show that under conditions likely to have been experienced by late Pleistocene and early Holocene humans, neither parochialism nor altruism would have been viable singly, but by promoting group conflict, they could have evolved jointly.
Oma johtopäätökseni
Tähän mennessä esimerkiksi taloustieteessä kilpailua on pidetty tärkeänä siksi, että kilpailu lisää tarjontaa ja panee yritykset tuottamaan mahdollisimman hyviä tuotteita mahdollisimman kustannustehokkaasti.
Tämä tutkimus viittaa siihen, että kilpailu yritysten välillä saattaa myös lisätä yritysten tehokkuutta sitä kautta, että yritysten työntekijät eivät tiukassa kilpailutilanteessa suvaitse työtovereittensa vapaamatkustamista, vaan harjoittavat vertaisvalvontaa työtovereitaan kohtaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)