torstai 7. elokuuta 2008

Asabiyah

Sana asabiyah (عصبية) on arabiaa ja tarkoittaa ryhmäkoheesiota, yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta.

Termiä käytettiin jo islamia edeltävänä aikana tarkoittamaan nimenomaan heimon ryhmäkoheesiota. Nykyään sanaa käytetään joskus myös synonyyminä sanoille nationalismi, kansallishenki tai kansankokonaisuus.

Sanan asabiyah toi yhteiskuntatieteeseen arabialainen historioitsija, sosiologi ja virkamies Ibn Khaldūn (1332 - 1406). Ibn Khaldūn toimi virkamiehenä mm. Granadassa noin sata vuotta ennen kuin Granada Iberian niemimaan viimeisenä muslimialueena joutui uudelleen espanjalaisten käsiin (Reconquista). Hän työskenteli myös monen Pohjois-Afrikan (Maghreb) muslimivaltion hallinnossa.

Ibn Khaldūnin pääteos Muqaddimah esittää ehkä historian ensimmäisen tieteellisen teorian sosiaalisesta konfliktista kaupungin ja maaseudun (autiomaan) välillä. Muqaddimah selittää tieteellisen teorian muodossa myös sivilisaation nousun ja rappion. Muqaddimahin keskeisin käsite on juuri asabiyah.

Lainaan wikipedian artikkelia vapaasti kääntäen:

Koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Ibn Khaldūnin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.

...

Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.


Ibn Khaldūnin teorian arvo ymmärrettiin länsimaissakin jo 1800-luvun alkupuolella.

Historioitsija Alexis de Tocqueville arvosti Ibn Khaldūnia suuresti. Viimeisin Ibn Khaldūnin työnjatkaja on professori Peter Turchin, jonka teos War and Peace and War: The Rise and Fall of Empires analysoi sivilisaatioiden nousua ja tuhoa Ibn Khaldunin hengessä.

Ryhmäheesion hyöty (ja haitta) on laajempi kysymys

Ryhmäkoheesio ei ole oleellisesta vain heimoille, kansakunnille ja sivilisaatioille . Samalla tavalla se on tärkeää yrityksille, uskontokunnille, yhdistyksille, asuinalueille, armeijalle ja muille yhteiskunnan instituutioille sekä perheille.

Ryhmäkoheesio ei ole mustavalkoisesti hyvä tai huono asia. Se voi olla huono asia kun uskontokunnasta eronnut nuori eristetään perheestään ja tuttavistaan tai kun etnisesti määritelty yrittäjäryhmä muodostaa kartellin. Se voi olla positiivinen asia kun uskonnollinen yhteisö huolehtii köyhistä jäsenistään tai kansakunta puolustautuu ulkoista aggressiota vastaan.

Yksi mielenkiintoinen kysymys on, selittääkö Ibn Khaldūnin teoria islamin tehokasta leviämistä Eurooppaan vai onko syy jokin muu. Onko ryhmäkoheesio islamilaisessa kulttuurissa lopputulemassa vahva vai heikko - ja mistä ryhmästä silloin puhumme. Islamilaisessa kulttuurissa ainakin kansakunnan merkitys on alhainen - tärkein yhteisö lienee suku. Islamissa haikaillaan kyllä kalifaatin perään, joka loisi uskovien yhteyden, mutta käytännössä suku on ja pysyy tärkeimpänä yhteisönä.

Toinen mielenkiintoinen kysymys on mikä on ryhmäkoheesion merkitys yritykselle. Onko työnantajan ja työntekijän interaktio puhtaasti taloudellinen suhde, jossa molemmat osapuolet vain maksimoivat taloudellista tuottoa. Vai onko Ibn Khaldūnin teorialla annettavaa yritysmaailmalle. Millainen on barbaarinen yritys ja mikä asabiyahin sovellus yritysmaailmaan.
Lähetä kommentti