Itsekkyys voittaa altruismin ryhmän sisällä. Altruistinen ryhmä voittaa itsekkään ryhmän. Kaikki muu on kommenttia. Ed Wilson, DS Wilson, RETHINKING THE THEORETICAL FOUNDATION OF SOCIOBIOLOGY
Ensimmäinen peruslause siis kuuluu: Yhteistyö ja altruismi voi kehittyä vain, jos altruisti joutuu ei-altruistia todennäkköisemmin tekemiseen toisen altruistin kanssa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste community. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste community. Näytä kaikki tekstit
perjantai 2. tammikuuta 2009
keskiviikko 1. lokakuuta 2008
Kiusaaminen ja Kauhajoen tapahtumat
Olen aiemmissa postauksissa referoinut Kauhajoen tapahtumiin liittyen muutamia tekstejä jotka selittävät Kauhajoen tapahtumia yhteisöllisestä näkökulmasta: Ihminen ajautuu terroristiksi tai koulumurhaajaksi yhteisössä jossa marttyyriutta, väkivaltaa, ihmisvihaa tms. ihannoidaan ja propagoidaan.
Takkirauta taas esittää aika vakuuttavan perustelun sille, että koulumurhat perustuvat siihen psykologiseen mekanismiin, että koulukiusattu ihminen ajautuu ihmisvihaajaksi ja ihmisvihassaa tekee tekonsa.
Psykologinen ja sosiologinen malli eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka hakeutuu marttyyriutta, terrorismia ja väkivaltaa ihannoivaan yhteisöön ei välttämättä ole kuka tahansa ihminen. Toisaalta terroritutkimus, jota Marko Hamilo postauksessaan kuvasi, tukee yhteisöllistä teoriaa:
"Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan."
Takkirauta taas esittää aika vakuuttavan perustelun sille, että koulumurhat perustuvat siihen psykologiseen mekanismiin, että koulukiusattu ihminen ajautuu ihmisvihaajaksi ja ihmisvihassaa tekee tekonsa.
Psykologinen ja sosiologinen malli eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka hakeutuu marttyyriutta, terrorismia ja väkivaltaa ihannoivaan yhteisöön ei välttämättä ole kuka tahansa ihminen. Toisaalta terroritutkimus, jota Marko Hamilo postauksessaan kuvasi, tukee yhteisöllistä teoriaa:
"Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan."
perjantai 26. syyskuuta 2008
Psykologisoinnin harha ja Internetin osasyyllisyys
Tiede-lehden toimittaja Marko Hamilo ei usko psykologisointiin Kauhajoen tapauksessa vaan pikemmin yhteisölliseen selitykseen:
Miksi Jokelan tragedia toistui Kauhajoella? Tätä kysymystä pohtii tai on pohtivinaan koko Suomi poliittista eliittiä ja lehdistöä myöten. Kirjoitin “on pohtivinaan”, koska ainakin lehdistön miksi-kysymykset, kuten päätoimittaja Reetta Meriläisen huokailut tänään Hesarissa, tuntuvat retorisilta. Ei edes haluta ottaa selvää. ...
[T]ervekin ihminen ikävä kyllä pystyy väkivaltaan, jos hänen uskomusjärjestelmänsä siihen kannustaa. Milgramin kuuluisassa kokeessa täysin normaalit koehenkilöt olivat valmiita antamaan ihmisille hengenvaarallisia sähköiskuja. Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan.
Tässä internetilläkin voi olla vaikutuksensa - Kauhajoen kokoisesta kylästä ei ehkä löydy seuraa väkivaltaa ihannoivalle ihmisvihaajalle, mutta internetistä löytyy. Ongelmana ei tässäkään kuitenkaan ole yksinäisyys - kuten sosiaaliymmäertäjien armeija tuntuu olettavan - vaan väärä seura. Muistettakoon, että suurimman osan henkirikoksista tekee edelleen ns. reaalimaailman rikolliseen alakulttuuriin sosiaalistunut tekijä.
Päätin juttuni yhdysvaltalaistutkijoiden johtopäätökseen: tekijä, joka koulusurmaajia yhdistää, on suunnitelmallisuus ja se, että he kertovat aikeistaan jollekulle etukäteen tai esimakua tulevasta näkee esimerkiksi netistä. Tutkijat ehdottivat, että kynnys ilmoittaa ikätoverin hulluista suunnitelmista viranomaisille tulisi olla oppilaitoksissa matala.
Matti Saari jätti aikeistaan jälkiä verkkoon. Joku vastuuntuntoinen nuori varoitti viranomaisia. Silti: kymmenen kuolonuhria.
Lähteet:
- Tiedelehden blogi: http://www.tiede.fi/blog/?p=306
- Tiedelehden arkisto: http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=1027&vl=2008
Miksi Jokelan tragedia toistui Kauhajoella? Tätä kysymystä pohtii tai on pohtivinaan koko Suomi poliittista eliittiä ja lehdistöä myöten. Kirjoitin “on pohtivinaan”, koska ainakin lehdistön miksi-kysymykset, kuten päätoimittaja Reetta Meriläisen huokailut tänään Hesarissa, tuntuvat retorisilta. Ei edes haluta ottaa selvää. ...
[T]ervekin ihminen ikävä kyllä pystyy väkivaltaan, jos hänen uskomusjärjestelmänsä siihen kannustaa. Milgramin kuuluisassa kokeessa täysin normaalit koehenkilöt olivat valmiita antamaan ihmisille hengenvaarallisia sähköiskuja. Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan.
Tässä internetilläkin voi olla vaikutuksensa - Kauhajoen kokoisesta kylästä ei ehkä löydy seuraa väkivaltaa ihannoivalle ihmisvihaajalle, mutta internetistä löytyy. Ongelmana ei tässäkään kuitenkaan ole yksinäisyys - kuten sosiaaliymmäertäjien armeija tuntuu olettavan - vaan väärä seura. Muistettakoon, että suurimman osan henkirikoksista tekee edelleen ns. reaalimaailman rikolliseen alakulttuuriin sosiaalistunut tekijä.
Päätin juttuni yhdysvaltalaistutkijoiden johtopäätökseen: tekijä, joka koulusurmaajia yhdistää, on suunnitelmallisuus ja se, että he kertovat aikeistaan jollekulle etukäteen tai esimakua tulevasta näkee esimerkiksi netistä. Tutkijat ehdottivat, että kynnys ilmoittaa ikätoverin hulluista suunnitelmista viranomaisille tulisi olla oppilaitoksissa matala.
Matti Saari jätti aikeistaan jälkiä verkkoon. Joku vastuuntuntoinen nuori varoitti viranomaisia. Silti: kymmenen kuolonuhria.
Lähteet:
- Tiedelehden blogi: http://www.tiede.fi/blog/?p=306
- Tiedelehden arkisto: http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=1027&vl=2008
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
Koulusurmat sittenkin yhteisöllistä väkivaltaa ?
Eilisessä postauksessani hain syytä Kauhajoen tapahtumiin kasvavasta yksilökeskeisyydestä, narsismista ja syrjäytymisestä:
"Ihmisviha on minun mielestäni osittain seurausta äärimmäisestä yksilökeskeisyydestä."
Havaitsin tosin liitynnän itsemurhapommittajiin ja yhteisölliseen väkivaltaan:
"Kuvaavaa on, että kun Baghdadissa yhteisöjen jäsenet murhaavat toisten yhteisöjen jäseniä ja viha perustuu ulkoryhmän demonisointiin, suomalainen narsisti tappaa kenet tahansa ihmiskunnan jäsenen. Hänen vihansa on vihaa koko ihmiskuntaa vastaan. Äärimmäinen yhteisöllisyys, johon liittyy ulkoryhmän demonisointi, on paha asia, mutta niin on myös äärimmäinen yksilökeskeisyys."
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että liityntä yhteisölliseen väkivaltaan on vahvempi kuin ounastelin. Koulumurhat ovat yhteisöllistä väkivaltaa siinä missä islamistinen terrorismi. Lainaan tämän päivän HS:ään kirjoittanutta ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Mika Aaltolaa. Painotukset ovat omiani.
"Myyrmannin pommi-iskun ja koulusurmien kaltaisia tekoja tehdään yhteisön terrorisoimiseksi. Ne täyttävät itsemurhaterrorismin tavanomaiset tunnusmerkit, jotka ovat rasismiin viittaava motiivi, yhteys laajempaan ideologisesti virittyneeseen verkostoon (tässä tapauksessa pääosin internetin välityksellä), tekijän ikä ja sukupuoli sekä tekotapa ja -paikka.
Samoin kuin itsemurhapommittaja, myös Myyrmannin iskun ja koulusurmien tekijät kohoavat omissa piireissään sankarin rooliin. Sitä kirkastavat vielä kollektiivisen surun riitit, joita "tavalliset" ihmiset – yhteisöön kuuluvat – panevat toimeen korostaakseen yhteisöllisyyttään.
Näin ollen Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen tekijöitä ei tule tarkastella stereotyyppisesti. He eivät olleet niin syrjäytyneitä kuin väitetään. Heidän taustansa oli melko keskiluokkainen."
Syrjäytymiselläkin tai pikemmin ulkopuolisuudella on oma merkityksensä:
"Merkille pantavaa sen sijaan on, että heidän profiiliaan sävytti ulkopuolisuus, ylemmyys ja vihamielisyys valtakulttuuria kohtaan.
Kaikki kolme toteuttivat mielestään missiota, jonka tarkoituksena oli puhdistaa ympäristöä heidän negatiivisina pitämistään aineksista. He kommunikoivat varsin vilkaasti samanmielisten kanssa. Heidät tunnistaa tietyn marginaalisen yhteisön omaksumista arvoista ja ihanteista."
Konformistisen imitoinnin merkitys on suuri. Samoin oleellista on korkean statuksen yksilöiden imitointi. Koulusurmaajista tehdään sankareita, jotka saavat korkean statuksen ja joita sitten imtioidaan. Tässä lähestytään siis kulttuurievoluution havaintoja:
"Poliittisen väkivallan leviämisen dynamiikkaa on tutkittu paljon. Tuloksena on käsitys ihmisestä imitoivana olentona: väkivalta tarttuu emotionaalisen intensiteetin ja voimakkaiden tunnekokemusten kautta. Tunteet välittyvät tavallista herkemmin tietyille yksilöille ja ryhmille, jotka saavat voimantuntoa kuvitellessaan ja toteuttaessaan näyttäviä väkivaltaisia tekoja.
Koulusurmat ovat nimenomaan tekoja, jotka on suunniteltu leviäviksi ja kopioitaviksi. Uudet koulusurmaajat levittävät tekoonsa liittyvää aineistoa internetissä ja täydentävät olemassa olevaa käsitystä teon symbolisesta merkityksestä. Itsemurhaterroristien tavoin koulusurmaajat jättävät usein jälkeensä "testamentin".
Internetin verkostot tarjoavat kokoontumispaikkoja, joissa tekoja voi ihannoida avoimesti. Niitä puidaan, analysoidaan ja arvioidaan. Tekijät saavat osakseen kunnioitusta."
Yhteisöllsiyyden merkitys on suuri:
"Näin syntyy valtioiden rajat ylittävä yhteisö, joka kehittää tekoihin liittyvää taustamateriaalia, synnyttää odotusarvoja ja luo teoille oikeutusta."
Ideologioiden merkitys voi sen sijaan olla olematon:
"Koulusurmat voivat levitä ilman, että tekijät omaksuvat mitään taustaidelogiaa. Teot voivat olla vain imitoivia, teknisiä suorituksia. Silti koulusurmien taustalla on ideologista oppimista ja orastavaa yhteisöllistä tietoisuutta."
Oleellinen havainto on myös hierarkiaefekti:
"Merkityksellinen tutkimushavainto liittyy niin sanottuun hierarkiaefektiin. Väkivalta näyttää leviävän oman poliittisen maantieteensä mukaan: keskeisiltä alueilta syrjäisimpiin paikkoihin. Väkivaltaiset mellakat keskeisissä kaupungeissa leviävät marginaalisemmille alueille mutta eivät päinvastoin. Samoin kansainvälisen tason väkivalta luo matkijoita reunamailla.
Tästä näkökulmasta katsoen Yhdysvalloista peräisin oleva koulusurmaepidemia heijastui Jokelaan ja edelleen Kauhajoelle."
Johtopäätös on selvä - koulusurmia pitää torjua samoin menetelmin kuin muutakin terrorismia - ei psykologisoimalla asiaa:
"Koulusurmat on nähtävä yhtenä polittisen väkivallan muotona, jotta niitä voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti. Samalla todellisia uhkia ja väkivallan taustalla olevia tekijöitä voidaan tunnistaa.
Ideologisesti motivoituneen poliittisen väkivallan muodot ovat muuttumassa maailman verkostoituessa. Uudenlaiset väkivallan muodot, niihin liittyvä uusimuotoinen ideologisuus ja antisivilisaatioliikkeet ovat pesiytyneet jo Suomeenkin eivätkä esimerkiksi kouluterveydenhuollon kaltaiset toimet pysty taltuttamaan niitä.
Todennäköisyys, että Myyrmannin ja Jokelan kaltaiset teot toistuvat, kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän niitä on.
Tekoihin voisi puuttua käsittelemällä niitä terrori- ja rikollisjärjestöjen toimintana. Tällöin tekojen avustaminen ja tiivis yhteys "taustajärjestöön" voitaisiin kriminalisoida.
Viranomaisten olisi syytä ainakin tarkkailla kasvavaa liikehdintää erityisesti internetissä nykyteknologian sallimilla keinoilla. Terrorismin ja rikollisjärjestöjen vastaiseen toimintaan on käytettävissä paljon resursseja. Nyt niitä tulisi kohdentaa uudella tavalla."
Aaltolan havainto, että koulusurmaajien tausta on usein keskiluokkainen, eikä pelkkä syrjäytyminen selitä koulusurmia, linkkautuu mainiosti siihen havaintoon, jonka uskonnollisen terrorismin tutkija Scott Atran tekee palestiinalaisterrorismista: Palestiinalaisterroristi on koulutettu ja oman yhteisönsä arvostettu jäsen.
Koulusurmaajakin on oman yhteisönsä arvostettu jäsen - yhteisö ei tässä tapauksessa ole palestiinalainen kylä vaan joukko verkossa toisiinsa tutustuneita nuoria ylimielisiä ihmisiä.
"Ihmisviha on minun mielestäni osittain seurausta äärimmäisestä yksilökeskeisyydestä."
Havaitsin tosin liitynnän itsemurhapommittajiin ja yhteisölliseen väkivaltaan:
"Kuvaavaa on, että kun Baghdadissa yhteisöjen jäsenet murhaavat toisten yhteisöjen jäseniä ja viha perustuu ulkoryhmän demonisointiin, suomalainen narsisti tappaa kenet tahansa ihmiskunnan jäsenen. Hänen vihansa on vihaa koko ihmiskuntaa vastaan. Äärimmäinen yhteisöllisyys, johon liittyy ulkoryhmän demonisointi, on paha asia, mutta niin on myös äärimmäinen yksilökeskeisyys."
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että liityntä yhteisölliseen väkivaltaan on vahvempi kuin ounastelin. Koulumurhat ovat yhteisöllistä väkivaltaa siinä missä islamistinen terrorismi. Lainaan tämän päivän HS:ään kirjoittanutta ulkopoliittisen instituutin tutkijaa Mika Aaltolaa. Painotukset ovat omiani.
"Myyrmannin pommi-iskun ja koulusurmien kaltaisia tekoja tehdään yhteisön terrorisoimiseksi. Ne täyttävät itsemurhaterrorismin tavanomaiset tunnusmerkit, jotka ovat rasismiin viittaava motiivi, yhteys laajempaan ideologisesti virittyneeseen verkostoon (tässä tapauksessa pääosin internetin välityksellä), tekijän ikä ja sukupuoli sekä tekotapa ja -paikka.
Samoin kuin itsemurhapommittaja, myös Myyrmannin iskun ja koulusurmien tekijät kohoavat omissa piireissään sankarin rooliin. Sitä kirkastavat vielä kollektiivisen surun riitit, joita "tavalliset" ihmiset – yhteisöön kuuluvat – panevat toimeen korostaakseen yhteisöllisyyttään.
Näin ollen Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen tekijöitä ei tule tarkastella stereotyyppisesti. He eivät olleet niin syrjäytyneitä kuin väitetään. Heidän taustansa oli melko keskiluokkainen."
Syrjäytymiselläkin tai pikemmin ulkopuolisuudella on oma merkityksensä:
"Merkille pantavaa sen sijaan on, että heidän profiiliaan sävytti ulkopuolisuus, ylemmyys ja vihamielisyys valtakulttuuria kohtaan.
Kaikki kolme toteuttivat mielestään missiota, jonka tarkoituksena oli puhdistaa ympäristöä heidän negatiivisina pitämistään aineksista. He kommunikoivat varsin vilkaasti samanmielisten kanssa. Heidät tunnistaa tietyn marginaalisen yhteisön omaksumista arvoista ja ihanteista."
Konformistisen imitoinnin merkitys on suuri. Samoin oleellista on korkean statuksen yksilöiden imitointi. Koulusurmaajista tehdään sankareita, jotka saavat korkean statuksen ja joita sitten imtioidaan. Tässä lähestytään siis kulttuurievoluution havaintoja:
"Poliittisen väkivallan leviämisen dynamiikkaa on tutkittu paljon. Tuloksena on käsitys ihmisestä imitoivana olentona: väkivalta tarttuu emotionaalisen intensiteetin ja voimakkaiden tunnekokemusten kautta. Tunteet välittyvät tavallista herkemmin tietyille yksilöille ja ryhmille, jotka saavat voimantuntoa kuvitellessaan ja toteuttaessaan näyttäviä väkivaltaisia tekoja.
Koulusurmat ovat nimenomaan tekoja, jotka on suunniteltu leviäviksi ja kopioitaviksi. Uudet koulusurmaajat levittävät tekoonsa liittyvää aineistoa internetissä ja täydentävät olemassa olevaa käsitystä teon symbolisesta merkityksestä. Itsemurhaterroristien tavoin koulusurmaajat jättävät usein jälkeensä "testamentin".
Internetin verkostot tarjoavat kokoontumispaikkoja, joissa tekoja voi ihannoida avoimesti. Niitä puidaan, analysoidaan ja arvioidaan. Tekijät saavat osakseen kunnioitusta."
Yhteisöllsiyyden merkitys on suuri:
"Näin syntyy valtioiden rajat ylittävä yhteisö, joka kehittää tekoihin liittyvää taustamateriaalia, synnyttää odotusarvoja ja luo teoille oikeutusta."
Ideologioiden merkitys voi sen sijaan olla olematon:
"Koulusurmat voivat levitä ilman, että tekijät omaksuvat mitään taustaidelogiaa. Teot voivat olla vain imitoivia, teknisiä suorituksia. Silti koulusurmien taustalla on ideologista oppimista ja orastavaa yhteisöllistä tietoisuutta."
Oleellinen havainto on myös hierarkiaefekti:
"Merkityksellinen tutkimushavainto liittyy niin sanottuun hierarkiaefektiin. Väkivalta näyttää leviävän oman poliittisen maantieteensä mukaan: keskeisiltä alueilta syrjäisimpiin paikkoihin. Väkivaltaiset mellakat keskeisissä kaupungeissa leviävät marginaalisemmille alueille mutta eivät päinvastoin. Samoin kansainvälisen tason väkivalta luo matkijoita reunamailla.
Tästä näkökulmasta katsoen Yhdysvalloista peräisin oleva koulusurmaepidemia heijastui Jokelaan ja edelleen Kauhajoelle."
Johtopäätös on selvä - koulusurmia pitää torjua samoin menetelmin kuin muutakin terrorismia - ei psykologisoimalla asiaa:
"Koulusurmat on nähtävä yhtenä polittisen väkivallan muotona, jotta niitä voidaan tarkastella kokonaisvaltaisesti. Samalla todellisia uhkia ja väkivallan taustalla olevia tekijöitä voidaan tunnistaa.
Ideologisesti motivoituneen poliittisen väkivallan muodot ovat muuttumassa maailman verkostoituessa. Uudenlaiset väkivallan muodot, niihin liittyvä uusimuotoinen ideologisuus ja antisivilisaatioliikkeet ovat pesiytyneet jo Suomeenkin eivätkä esimerkiksi kouluterveydenhuollon kaltaiset toimet pysty taltuttamaan niitä.
Todennäköisyys, että Myyrmannin ja Jokelan kaltaiset teot toistuvat, kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän niitä on.
Tekoihin voisi puuttua käsittelemällä niitä terrori- ja rikollisjärjestöjen toimintana. Tällöin tekojen avustaminen ja tiivis yhteys "taustajärjestöön" voitaisiin kriminalisoida.
Viranomaisten olisi syytä ainakin tarkkailla kasvavaa liikehdintää erityisesti internetissä nykyteknologian sallimilla keinoilla. Terrorismin ja rikollisjärjestöjen vastaiseen toimintaan on käytettävissä paljon resursseja. Nyt niitä tulisi kohdentaa uudella tavalla."
Aaltolan havainto, että koulusurmaajien tausta on usein keskiluokkainen, eikä pelkkä syrjäytyminen selitä koulusurmia, linkkautuu mainiosti siihen havaintoon, jonka uskonnollisen terrorismin tutkija Scott Atran tekee palestiinalaisterrorismista: Palestiinalaisterroristi on koulutettu ja oman yhteisönsä arvostettu jäsen.
Koulusurmaajakin on oman yhteisönsä arvostettu jäsen - yhteisö ei tässä tapauksessa ole palestiinalainen kylä vaan joukko verkossa toisiinsa tutustuneita nuoria ylimielisiä ihmisiä.
torstai 7. elokuuta 2008
Asabiyah
Sana asabiyah (عصبية) on arabiaa ja tarkoittaa ryhmäkoheesiota, yhteisöllisyyttä ja solidaarisuutta.
Termiä käytettiin jo islamia edeltävänä aikana tarkoittamaan nimenomaan heimon ryhmäkoheesiota. Nykyään sanaa käytetään joskus myös synonyyminä sanoille nationalismi, kansallishenki tai kansankokonaisuus.
Sanan asabiyah toi yhteiskuntatieteeseen arabialainen historioitsija, sosiologi ja virkamies Ibn Khaldūn (1332 - 1406). Ibn Khaldūn toimi virkamiehenä mm. Granadassa noin sata vuotta ennen kuin Granada Iberian niemimaan viimeisenä muslimialueena joutui uudelleen espanjalaisten käsiin (Reconquista). Hän työskenteli myös monen Pohjois-Afrikan (Maghreb) muslimivaltion hallinnossa.
Ibn Khaldūnin pääteos Muqaddimah esittää ehkä historian ensimmäisen tieteellisen teorian sosiaalisesta konfliktista kaupungin ja maaseudun (autiomaan) välillä. Muqaddimah selittää tieteellisen teorian muodossa myös sivilisaation nousun ja rappion. Muqaddimahin keskeisin käsite on juuri asabiyah.
Lainaan wikipedian artikkelia vapaasti kääntäen:
Koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Ibn Khaldūnin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.
...
Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.
Ibn Khaldūnin teorian arvo ymmärrettiin länsimaissakin jo 1800-luvun alkupuolella.
Historioitsija Alexis de Tocqueville arvosti Ibn Khaldūnia suuresti. Viimeisin Ibn Khaldūnin työnjatkaja on professori Peter Turchin, jonka teos War and Peace and War: The Rise and Fall of Empires analysoi sivilisaatioiden nousua ja tuhoa Ibn Khaldunin hengessä.
Ryhmäheesion hyöty (ja haitta) on laajempi kysymys
Ryhmäkoheesio ei ole oleellisesta vain heimoille, kansakunnille ja sivilisaatioille . Samalla tavalla se on tärkeää yrityksille, uskontokunnille, yhdistyksille, asuinalueille, armeijalle ja muille yhteiskunnan instituutioille sekä perheille.
Ryhmäkoheesio ei ole mustavalkoisesti hyvä tai huono asia. Se voi olla huono asia kun uskontokunnasta eronnut nuori eristetään perheestään ja tuttavistaan tai kun etnisesti määritelty yrittäjäryhmä muodostaa kartellin. Se voi olla positiivinen asia kun uskonnollinen yhteisö huolehtii köyhistä jäsenistään tai kansakunta puolustautuu ulkoista aggressiota vastaan.
Yksi mielenkiintoinen kysymys on, selittääkö Ibn Khaldūnin teoria islamin tehokasta leviämistä Eurooppaan vai onko syy jokin muu. Onko ryhmäkoheesio islamilaisessa kulttuurissa lopputulemassa vahva vai heikko - ja mistä ryhmästä silloin puhumme. Islamilaisessa kulttuurissa ainakin kansakunnan merkitys on alhainen - tärkein yhteisö lienee suku. Islamissa haikaillaan kyllä kalifaatin perään, joka loisi uskovien yhteyden, mutta käytännössä suku on ja pysyy tärkeimpänä yhteisönä.
Toinen mielenkiintoinen kysymys on mikä on ryhmäkoheesion merkitys yritykselle. Onko työnantajan ja työntekijän interaktio puhtaasti taloudellinen suhde, jossa molemmat osapuolet vain maksimoivat taloudellista tuottoa. Vai onko Ibn Khaldūnin teorialla annettavaa yritysmaailmalle. Millainen on barbaarinen yritys ja mikä asabiyahin sovellus yritysmaailmaan.
Termiä käytettiin jo islamia edeltävänä aikana tarkoittamaan nimenomaan heimon ryhmäkoheesiota. Nykyään sanaa käytetään joskus myös synonyyminä sanoille nationalismi, kansallishenki tai kansankokonaisuus.
Sanan asabiyah toi yhteiskuntatieteeseen arabialainen historioitsija, sosiologi ja virkamies Ibn Khaldūn (1332 - 1406). Ibn Khaldūn toimi virkamiehenä mm. Granadassa noin sata vuotta ennen kuin Granada Iberian niemimaan viimeisenä muslimialueena joutui uudelleen espanjalaisten käsiin (Reconquista). Hän työskenteli myös monen Pohjois-Afrikan (Maghreb) muslimivaltion hallinnossa.
Ibn Khaldūnin pääteos Muqaddimah esittää ehkä historian ensimmäisen tieteellisen teorian sosiaalisesta konfliktista kaupungin ja maaseudun (autiomaan) välillä. Muqaddimah selittää tieteellisen teorian muodossa myös sivilisaation nousun ja rappion. Muqaddimahin keskeisin käsite on juuri asabiyah.
Lainaan wikipedian artikkelia vapaasti kääntäen:
Koheesio syntyy spontaanisti pienissä sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä - ja sitä vahvistaa uskonnollinen ideologia. Ibn Khaldūnin analyysi selittää miten koheesio vie ryhmän valtaan mutta sisältää samalla ryhmän (psykologisen, sosiologisen, taloudellisen ja poliittisen) rappion siemenen, joka johtaa ryhmän korvautumiseen toisella ryhmällä.
...
Yhteisöstä tulee suuri sivilisaatio, mutta sen suuruuden päiviä seuraa rappion kausi ja ryhmäkoheesion aleneminen. Tästä seuraa että uusi ryhmä, joka valtaa heikentyneen sivilisaatioon alueet on käytännössä barbaariryhmä joka on alemmalla sivilisaation tasolla kuin aiempi ryhmä. Barbaariryhmän asabiyah on myös vahvempi kuin aiemman ryhmän asabiyah. Kun barbaarit vahvistavat valtansa, he kuitenkin alkavat kiinnostua sivilisaation hienostuneemmista piirteistä kuten lukutaidosta ja taiteesta ja ottavat ne osaksi omaa kulttuuriaan. Hiljalleen prosessi alkaa alusta ja seuraavat barbaarit valtaavat sivilisaation alueen.
Ibn Khaldūnin teorian arvo ymmärrettiin länsimaissakin jo 1800-luvun alkupuolella.
Historioitsija Alexis de Tocqueville arvosti Ibn Khaldūnia suuresti. Viimeisin Ibn Khaldūnin työnjatkaja on professori Peter Turchin, jonka teos War and Peace and War: The Rise and Fall of Empires analysoi sivilisaatioiden nousua ja tuhoa Ibn Khaldunin hengessä.
Ryhmäheesion hyöty (ja haitta) on laajempi kysymys
Ryhmäkoheesio ei ole oleellisesta vain heimoille, kansakunnille ja sivilisaatioille . Samalla tavalla se on tärkeää yrityksille, uskontokunnille, yhdistyksille, asuinalueille, armeijalle ja muille yhteiskunnan instituutioille sekä perheille.
Ryhmäkoheesio ei ole mustavalkoisesti hyvä tai huono asia. Se voi olla huono asia kun uskontokunnasta eronnut nuori eristetään perheestään ja tuttavistaan tai kun etnisesti määritelty yrittäjäryhmä muodostaa kartellin. Se voi olla positiivinen asia kun uskonnollinen yhteisö huolehtii köyhistä jäsenistään tai kansakunta puolustautuu ulkoista aggressiota vastaan.
Yksi mielenkiintoinen kysymys on, selittääkö Ibn Khaldūnin teoria islamin tehokasta leviämistä Eurooppaan vai onko syy jokin muu. Onko ryhmäkoheesio islamilaisessa kulttuurissa lopputulemassa vahva vai heikko - ja mistä ryhmästä silloin puhumme. Islamilaisessa kulttuurissa ainakin kansakunnan merkitys on alhainen - tärkein yhteisö lienee suku. Islamissa haikaillaan kyllä kalifaatin perään, joka loisi uskovien yhteyden, mutta käytännössä suku on ja pysyy tärkeimpänä yhteisönä.
Toinen mielenkiintoinen kysymys on mikä on ryhmäkoheesion merkitys yritykselle. Onko työnantajan ja työntekijän interaktio puhtaasti taloudellinen suhde, jossa molemmat osapuolet vain maksimoivat taloudellista tuottoa. Vai onko Ibn Khaldūnin teorialla annettavaa yritysmaailmalle. Millainen on barbaarinen yritys ja mikä asabiyahin sovellus yritysmaailmaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)