keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Kiusaaminen ja Kauhajoen tapahtumat

Olen aiemmissa postauksissa referoinut Kauhajoen tapahtumiin liittyen muutamia tekstejä jotka selittävät Kauhajoen tapahtumia yhteisöllisestä näkökulmasta: Ihminen ajautuu terroristiksi tai koulumurhaajaksi yhteisössä jossa marttyyriutta, väkivaltaa, ihmisvihaa tms. ihannoidaan ja propagoidaan.

Takkirauta taas esittää aika vakuuttavan perustelun sille, että koulumurhat perustuvat siihen psykologiseen mekanismiin, että koulukiusattu ihminen ajautuu ihmisvihaajaksi ja ihmisvihassaa tekee tekonsa.

Psykologinen ja sosiologinen malli eivät tietenkään ole toisiaan poissulkevia. Ihminen joka hakeutuu marttyyriutta, terrorismia ja väkivaltaa ihannoivaan yhteisöön ei välttämättä ole kuka tahansa ihminen. Toisaalta terroritutkimus, jota Marko Hamilo postauksessaan kuvasi, tukee yhteisöllistä teoriaa:

"Terrorismitutkimuksessa on käynyt ilmi, etteivät esimerkiksi palestiinalaiset tai pohjoisirlantilaiset terroristit olleet rekrytointivaiheessaan psykologiselta profiililtaan mitenkään muista poikkeavia. Radikaalissa seurassa ihmiset kuitenkin radikalisoivat toinen toisiaan."

Ei kommentteja: