torstai 16. lokakuuta 2008

Puhtaan liberalismin haudalla

Sääntelemätön talousliberalismi, johon kuuluu osana tavaran, pääomien ja työntekijöiden vapaa liikkuminen, on finanssikriisin myötä kuollut tai ainakin makaa teho-osastolla. Valtion talouteen puuttumattomuutta vaatineet liberaalit huusivat heti valtiota apuun, kun pankkijärjestelmä ajautui ongelmiin.

Säätelemättömän liberalismin kuolema ei ole niinkään merkki markkinatalouden kuolemasta vaan mustavalkoisten - yhden kirjan ratkaisujen - toimimattomuudesta. Kun sekä sosialismi että puhdas markkinatalous ovat osoittautuneet kelvottomiksi takaamaan ihmisten hyvinvointia, on pakko luottaa heterogeenisempiin malleihin. Talouspolitiikka ei ole pelkkää suurten teorioiden soveltamista, vaan talouspoliitikon on suuresta valikoimasta erillaisia työkaluja ja teorioita kyettävä valitsemaan oikeat työkalut tiettyyn tilanteeseen.

Sama johtopäätös pätee muuhunkin yhteiskuntapolitiikkaan kuin talouspolitiikkaan. Puhtaitten ratkaisujen aika on ohi:

1. Siinä missä aiemmin uskonto kaikissa muodoissaan nähtiin valistuksen vihollisena ja hylättävänä asiana, uskonnon arvo mm. syntyvyyttä ja yhteistoimintaa ylläpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Ruffle & Sosis, Cooperation and the In-Group-Out-Group Bias: A Field Test on Israeli Kibbutz Members and City Residents)

2. Samoin etnisyyden ja kansallisen identiteetin merkitys ihmisen yhteistoimintaa yllpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Joe & Natalie Henrich, Why Humans Cooperate: A Cultural and Evolutionary Explanation)

Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että etnisyyteen liittyy yleensä aina etnisiä konflikteja "meidän ja muiden" välillä. (Lähde: Tatu Vanhanen, Globaalit Ongelmat.) Esimerkiksi suomenruotsalaisuus ja juutalaisuus etnisinä identiteetteinä edistävät luottamusta ja yhteistyötä etnisen yhteisön sisällä, mutta ko. identiteettien olemassaoloon liittyy aina vaara etnisestä konfliktista.

Kansallisvaltioiden synty edisti sekin kansalaisten luottamusta toisiinsa, edisti kansalaisten tasa-arvoa ja hyvinvointia ja lisäsi valtioitten yleistä tehokkuutta. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution.) Toisaalta kansallisvaltioiden aikaa (esimerkiksi 1900-luvun Eurooppaa) ovat leimanneet hyvin veriset konfliktit.

3. Diversiteetti ei ole pekästään hyvä tai pelkästään huono asia. Diversiteetti avartaa kyllä esimerkiksi työyhteisön näkökulmia uusiin haasteisiin ja voi näin auttaa löytämään ratkaisuja, mutta toisaalta diversiteetti alentaa luottamusta yhteisön sisällä. (Lähde: Financial Times:n artikkeli Tutkimus maalaa etnisestä diversiteetistä kolkon kuvan.)

Diversiteetistä (monikultturismista) on viime aikojen keskustelussa tehty kritiikin ulkopuolella oleva puhtaasti hyvä asia - Suomessa varsinkin sosialidemokraattien, kokoomuksen ja kokoomuksen apupuolueen Vihreän Liiton taholta.

HS lainasi saksalaista - sosiaalidemokraatteja lähellä olevan Friedrich Ebert-säätiön - tutkijaa Ernst Hillebrandia, joka halusi panna tältä osin pisteen mustavalkoisuudelle:

Tarvitaan tervejärkinen analyysi lapsellisen monikulttuurisuusunelmoinnin sijaan. Kuten jokaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, myös maahanmuutosta aiheutuu sekä haittoja että hyötyjä.

Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, että haitat liittyvät erityisesti tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin.

4. Moniarvoisuudessakin on haittapuolensa. Yhteinen arvopohja auttaa nimittäin ihmisiä ratkaisemaan esimerkiksi erilaisia yhteismaan ongelmia kuten ympäristöongelmia tehokkaasti. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution.)

Ongelma on itse asiassa vieläkin hankalampi kuin löytää uskonnollisuudelle, etnisyydelle, diversiteetille yms. sopiva optimitaso: Yhteisö, joka on onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen optimaalisen tilan, jossa yksilön vapaudet on turvattu ja yhteen hiileen puhaltaminenkin onnistuu, on aina vaarassa rappeutua.

Ei riitä, että on hetkellisesti saavutettu sopiva tasapaino yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Yhteisöllisyyden ylläpito vaatii nimittäin ajoittain toistuvia ryhmäkonflikteja (tai muita onnettomuuksia). Ilman ajoittaisia ryhmäkonflikteja yhteisöllisyys - lähes luonnonlain omaisesti - rapautuu ja sen korvaa äärimmäinen individualismi ja lopulta hedonismi.

Ryhmäkonflikti voi toteutua esimerkiksi sotana kahden kansallisvaltion välillä. Vaihtoehtoisesti se voi toteutua etnisten ryhmien välisenä konfliktina valtion sisällä. Ryhmäkonflikti voi toteutua pienemmässä mittakaavassa kilpailuna yritysten välillä, uskonnollisten ryhmien välisenä kilpailuna sieluista jne.

Selvää on vain se, että ryhmäkonflikteilla on tietty optimaalinen taso, jonka alittaminen johtaa ihmisyhteisön rappioon.

Selkeä johtopäätös tästä on että sellainen malli on tuhoon tuomittu, joka pyrkii jonkinlaiseen lopulliseen ihanneyhteiskuntaan, jossa vallitsee suhteellinen harmonia joka perustuu esimerkiksi

a) erilaisuuden kunnioitukseen (monikulttuurisuus)

tai

b) etniseen homogeenisuuteen (ideaalinen kansallisvaltio).

Ryhmäkonfliktien täydellinen likvidoiminen on verrattavissa äärimmäiseen hygieniaan.

Lähde: Bowles & Choi "The Coevolution of Parochial Altruism and War".

En toki väitä, että ihanneyhteiskuntaan pyrkiminen on täysin tuhoon tuomittua. On toki yhteisöjä, jotka ovat hyvin pitkään kyenneet säilyttämään yhteisön perusajatuksen voimissaan. Näitä hyvin moraalisia yhteisöjä, joille on yleensä tyypillistä yksiarvoisuus ja yhteisön arvojen voimakas sisäistäminen, voinee kuitenkin pitää suht harvinaisina poikkeuksina.
Lähetä kommentti