Äärimuslimit muodostamassa verkostojaan Facebookiin

Äärimuslimit ovat siis muodostamassa verkostojaan Facebookiin.

Facebookin ongelma on, että se perustuu vanhentuneeseen triversilaiseen käsitykseen ihmisten yhteistyöstä. Ihmisten välisen yhteistyön uskottiin kauan perustuvan ensi sijassa vastavuoroisuuden periaatteelle.

Todellisuudessa vastavuoroisuus on vain yksi ihmisten yhteistyön rakennuspalikka. Muita ovat mm. yhteisöstä ulossulkeminen ja yhteisöllinen rankaisu yleensä, sekä jako ulkoryhmään ja sisäryhmään.

Facebook saattaisi toimisia paremmin jos siihen käsitteen ystävä lisäksi lisättäisiin vaikkapa käsitteet luottamus, vihollinen, petturi, raja ja ulkoryhmä.

Rajattoman maailman ajatus syntyy ajoittain ihmiskunnan historiassa. Ajatus on ehkä jonkun mielestä kaunis mutta ainakin se on äärimmäisen vaarallinen.

Katso postaukseni ihmisten yhteistyöstä ja yhteistyöstä yrityksen sisällä.

Meneekö eettisen kuluttajan luottamus Appleen ?

Yksityiset yritykset ovat joskus aidosti moralistisia yhteisöjä ja eettisiä toimijoita, mutta usein eettisyys on puhdasta teeskentelyä ja brändin luomista.

Wal-Martin brändiin ei ole kuulunut eettisyys vaan pikemmin halpuus hinnalla millä hyvänsä. Palkkoja ja työehtoja on poljettu jne.

Valistuneet kuluttajat ovat kiertäneet Wal-Martin kaukaa. Toisaalta Wal-Mart on hyötynyt talouslamasta kun elitismi on väistynyt hintatietoisuuden tieltä.

Applen, jolla on eittämättä ollut varsin elitistinen brändi, ollaan ehkä elitistisyyden takia mielletty myös eettiseksi brändiksi.

Applen brändi saattaa kärsiä kun iPhonea aletaan nyt myymään Wal-Martin kautta.

Ryöstökalastus on yhteismaan ongelma

HS kirjoittaa tänään ryöstökalastuksesta, joka on tuhoamassa mm. Välimeren kalakannan. Kaikille maille on kyllä määritelty kiintiöt mutta - yllätys yllätys - Italia ei noudata kiintiöitä. Ei noudattanut vasemmistohallituksen aikana eikä noudata nyt Berlusconin hallituksenkaan aikana.

Kuten ilmastonlämpeneminen, väestöräjähdys ja väestönlaadun laskeminen, myös ryöstökalastus on taloustieteen termein yhteismaan ongelma:

Taloustiede kutsuu yhteisiä resursseja, jota kukaan siis ei omista, yhteismaiksi. Yhteismaita ovat esimerkiksi ilmasto ja meret. Kun yhteismaita esimerkiksi yhteisten pelisääntöjen puuttumisen takia ylikulutetaan, puhutaan yhteismaan ongelmasta.

Yhteismaan käytössä yksittäisen käyttäjän (esim. kalastajan) saama rajahyöty lisäkäytöstä (lisäkalastamisesta) on suurempi kuin lisäkäytön käyttäjälle aiheuttama rajahaitta (oikeammin rajakustannus).

Eli kalastuksen tapauksessa hyöty (rajahyöty) yhdestä ylimääräisestä tonnikalasta tulee kokonaan kalastajalle itselleen, mutta haitta (rajakustannus) jakaantuu kaikkien kesken. Yksittäisen kalastajan kannattaa aina kasvattaa saalistaan, ellei yhteistä (ja pitävää !) sopimusta kalastuksen rajoittamisesta kyetä saavuttamaan. Tämä johtaa ryöstökalastukseen (yhteismaan liikakäyttöön), jota siis kutsutaan yhteismaan ongelmaksi.

Sama logiikka toimii hiilidioksidipäästöjen ja dysgeenisen maahanmuuton osalta.

Ryöstökalastus Välimerellä jatkuu, koska yhteismaan ongelmaa ei kyetä ratkaisemaan. Vaikka pelisäännöistä onkin sovittu, Italia ei noudata yhteisesti sovittuja pelisääntöjä. Muitten maitten kalastajilla - tai viranomaisilla - ei ole mahdollisuuksia rangaista italialaisia kalastajia ryöstökalastuksesta - tai heillä ei ole tarpeeksi viitseliäisyyttä rangaista näitä esimerkiksi kalastusta häiritsemällä.

EU:ssa ei selvästikään vallitse luottamuksen ilmapiiri. Kun asioista sovitaan, voi olla varma että muutama maa ei noudata sovittuja pelisääntöjä. EU on maho. Jos kalastuskiintiöitä ei noudateta miten voi kuvitella, että hiilidioksidipäästöjen rajoituksiakaan noudatettaisiin.

Italia on toki edistyksellinen maahanmuuton rajoitusten osalta, mutta se on kantona kaskessa aina kun jostain yhteisistä pelisäännöistä pitäisi sopia. Maahanmuuton rajoittaminen on suuri teko väestöräjähdystä ja islamisaatiota vastaan. Siitä nostan toki hattua Italialle, vaikka se harjoittaakin maahanmuuton rajoitusta vain oman etunsa takia. Hyöty tulee kuitenkin muillekin maille. Jopa Ruotsin ja Britannian kaltaisille väestöräjähdyksen ja islamisaation edistäjille (vapaamatkustajille).

Lainaan HS:ää ryöstökalastuksesta:

Tutkimus: Kalastajakohtaiset kiintiöt pelastaisivat kalakannat tuholta

Kalastaja- tai aluskohtaiset kiintiöt saattavat pelastaa maailman kalakannat ryöstökalastuksen aiheuttamalta tuholta, arvioivat yhdysvaltalaiset tutkijat Science-lehdessä. Professorit Christopher Costello, Steven Gaines ja John Lynham katsoivat, että kalastaja- ja aluskohtaisten kiintiöiden ansiosta tuhoon tuomituilla kalastuspaikoilla kalakannat ovat kohentuneet selvästi ja kääntyneet jopa nousuun.

Kolmikon tutkimus on yksi ratkaisuvaihtoehto kalakantojen pelastamiseksi. Meribiologian professori Boris Worm arvioi tutkimusryhmänsä kanssa kaksi vuotta sitten, että maailman kalakannat tuhoutuvat ryöstökalastuksen vuoksi vuoteen 2048 mennessä, jos nykymeno jatkuu.

Kalastajakohtaisessa kiintiöjärjestelmässä kalastaja voi ostaa osan kalastusalueella olevasta kokonaiskiintiöstä. Kun kalastaja panee rahansa likoon, hänelle syntyy kalakannan romahtamiseen liittyvä taloudellinen riski, joka muistuttaa pörssisijoittajan riskiä.

Jos kalastusta on liikaa, pääoman – siis kalastusalueen – arvo romahtaa, joten omistajan kannattaa huolehtia siitä, ettei ryöstökalastusta tehdä vaan kalakantoja hoidetaan oikein. Oikeus kalastaa tietty kokonaiskiintiön osuus on kuitenkin ikuinen, joten mereen jätetty kala voi ajan mittaan olla kaikkien kannalta arvokkaampi kuin maihin tuotu.

Nykyiset kiintiöjärjestelmät ovat pääasiassa maakohtaisia.

Tutkijat analysoivat 11 000 kalastuspaikan saalistilastot vuosina 1950–2003 ja tutkivat sitten tarkemmin niitten kalastuspaikkojen tilanteen, joissa oli käytössä kalastajakohtainen kiintiöjärjestelmä.

Kalastajakohtaisia kiintiöjärjestelmiä oli käytössä vain 121 alueella. Islannin vesien ohella Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Alaskassa lähes tyhjiksi kalastetut alueet tulivat jälleen kuntoon.

Ennen kiintiöjärjestelmää nämä alueet näyttivät olevan samalla tuhon tiellä kuin muutkin kalastusalueet. Costellon, Gainesin ja Lynhamin tutkimus todistaa, että aiemmin kerrotut hyvät tulokset eivät ole sattumaa.

Tunnetuin menestystarina taloudellisten houkuttimien tehosta on Alaskan rannikolta. Kalastajat pyydystivät siellä 1990-luvun alussa ruijanpallasta niin tehokkaasti, että kalastuskausi lyheni kahteen tai kolmeen päivään ja kalat olivat hupenemassa huolestuttavasti ryöstökalastuksen vuoksi.

Kun saalis saatiin maihin, hinnat romahtivat liiallisen tarjonnan vuoksi. Kaikki kalastajat pitivät tilannetta mahdottomana, joten valmiutta muutoksiin oli.

Mallia haettiin Islannista ja Australiasta, jossa kiintiöjärjestelmiä oli perustettu jo 1980-luvulla. Alaskassa otettiin käyttöön erittäin tiukka kiintiöjärjestelmä ruijanpallakselle vuonna 1995, ja kalakannat alkoivat elpyä.

Nyt ruijanpallasta riittää pyydettäväksi kahdeksaksi kuukaudeksi vuodessa, kalat saadaan tuoreina ostajille ja kalastajat saivat hyvälaatuisesta kalasta paremman hinnan. Alaskalaislehtien mukaan kalastajat ovat halunneet kiintiöiden pienentämistä, jotta kalaa riittäisi tulevaisuudessakin.

EU:ssa uudistetaan parhaillaan yhteistä kalastuspolitiikkaa, ja päätöksenteossa kiistellään myös kiintiöjärjestelmän muuttamisesta.

Nykyinen kiintiöjärjestelmä on osoittautunut kelvottomaksi, sillä Pohjanmeren ja Itämeren turskakannat ovat kuolemaisillaan.

Välimeren tonnikalakannat ovat sukupuuton partaalla liiallisen pyynnin vuoksi. Viime viikolla Maailman luonnonsäätiö WWF julkisti raportin, jonka mukaan Italia rikkoo törkeästi tonnikalan suojelusopimuksia.

Raportin mukaan italialaiset kalastajat pyydystivät tänä vuonna 4 800 tonnia tonnikalaa eli yli 700 tonnia yli kiintiön. Viime vuonna Italia ylitti kiintiönsä 1 600 tonnilla.

WWF:n ohella EU:n komissio epäilee Italiaa tonnikalan ryöstökalastuksesta.

Puhtaan liberalismin haudalla

Sääntelemätön talousliberalismi, johon kuuluu osana tavaran, pääomien ja työntekijöiden vapaa liikkuminen, on finanssikriisin myötä kuollut tai ainakin makaa teho-osastolla. Valtion talouteen puuttumattomuutta vaatineet liberaalit huusivat heti valtiota apuun, kun pankkijärjestelmä ajautui ongelmiin.

Säätelemättömän liberalismin kuolema ei ole niinkään merkki markkinatalouden kuolemasta vaan mustavalkoisten - yhden kirjan ratkaisujen - toimimattomuudesta. Kun sekä sosialismi että puhdas markkinatalous ovat osoittautuneet kelvottomiksi takaamaan ihmisten hyvinvointia, on pakko luottaa heterogeenisempiin malleihin. Talouspolitiikka ei ole pelkkää suurten teorioiden soveltamista, vaan talouspoliitikon on suuresta valikoimasta erillaisia työkaluja ja teorioita kyettävä valitsemaan oikeat työkalut tiettyyn tilanteeseen.

Sama johtopäätös pätee muuhunkin yhteiskuntapolitiikkaan kuin talouspolitiikkaan. Puhtaitten ratkaisujen aika on ohi:

1. Siinä missä aiemmin uskonto kaikissa muodoissaan nähtiin valistuksen vihollisena ja hylättävänä asiana, uskonnon arvo mm. syntyvyyttä ja yhteistoimintaa ylläpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Ruffle & Sosis, Cooperation and the In-Group-Out-Group Bias: A Field Test on Israeli Kibbutz Members and City Residents)

2. Samoin etnisyyden ja kansallisen identiteetin merkitys ihmisen yhteistoimintaa yllpitävänä voimana on tajuttu. (Lähde: Joe & Natalie Henrich, Why Humans Cooperate: A Cultural and Evolutionary Explanation)

Samalla pitää kuitenkin ymmärtää, että etnisyyteen liittyy yleensä aina etnisiä konflikteja "meidän ja muiden" välillä. (Lähde: Tatu Vanhanen, Globaalit Ongelmat.) Esimerkiksi suomenruotsalaisuus ja juutalaisuus etnisinä identiteetteinä edistävät luottamusta ja yhteistyötä etnisen yhteisön sisällä, mutta ko. identiteettien olemassaoloon liittyy aina vaara etnisestä konfliktista.

Kansallisvaltioiden synty edisti sekin kansalaisten luottamusta toisiinsa, edisti kansalaisten tasa-arvoa ja hyvinvointia ja lisäsi valtioitten yleistä tehokkuutta. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution.) Toisaalta kansallisvaltioiden aikaa (esimerkiksi 1900-luvun Eurooppaa) ovat leimanneet hyvin veriset konfliktit.

3. Diversiteetti ei ole pekästään hyvä tai pelkästään huono asia. Diversiteetti avartaa kyllä esimerkiksi työyhteisön näkökulmia uusiin haasteisiin ja voi näin auttaa löytämään ratkaisuja, mutta toisaalta diversiteetti alentaa luottamusta yhteisön sisällä. (Lähde: Financial Times:n artikkeli Tutkimus maalaa etnisestä diversiteetistä kolkon kuvan.)

Diversiteetistä (monikultturismista) on viime aikojen keskustelussa tehty kritiikin ulkopuolella oleva puhtaasti hyvä asia - Suomessa varsinkin sosialidemokraattien, kokoomuksen ja kokoomuksen apupuolueen Vihreän Liiton taholta.

HS lainasi saksalaista - sosiaalidemokraatteja lähellä olevan Friedrich Ebert-säätiön - tutkijaa Ernst Hillebrandia, joka halusi panna tältä osin pisteen mustavalkoisuudelle:

Tarvitaan tervejärkinen analyysi lapsellisen monikulttuurisuusunelmoinnin sijaan. Kuten jokaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, myös maahanmuutosta aiheutuu sekä haittoja että hyötyjä.

Tässä vaiheessa alkaa olla selvää, että haitat liittyvät erityisesti tiettyihin maahanmuuttajaryhmiin.

4. Moniarvoisuudessakin on haittapuolensa. Yhteinen arvopohja auttaa nimittäin ihmisiä ratkaisemaan esimerkiksi erilaisia yhteismaan ongelmia kuten ympäristöongelmia tehokkaasti. (Lähde: Samuel Bowles, Microeconomics: Behavior, Institutions, and Evolution.)

Ongelma on itse asiassa vieläkin hankalampi kuin löytää uskonnollisuudelle, etnisyydelle, diversiteetille yms. sopiva optimitaso: Yhteisö, joka on onnistunut saavuttamaan jonkinlaisen optimaalisen tilan, jossa yksilön vapaudet on turvattu ja yhteen hiileen puhaltaminenkin onnistuu, on aina vaarassa rappeutua.

Ei riitä, että on hetkellisesti saavutettu sopiva tasapaino yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välillä. Yhteisöllisyyden ylläpito vaatii nimittäin ajoittain toistuvia ryhmäkonflikteja (tai muita onnettomuuksia). Ilman ajoittaisia ryhmäkonflikteja yhteisöllisyys - lähes luonnonlain omaisesti - rapautuu ja sen korvaa äärimmäinen individualismi ja lopulta hedonismi.

Ryhmäkonflikti voi toteutua esimerkiksi sotana kahden kansallisvaltion välillä. Vaihtoehtoisesti se voi toteutua etnisten ryhmien välisenä konfliktina valtion sisällä. Ryhmäkonflikti voi toteutua pienemmässä mittakaavassa kilpailuna yritysten välillä, uskonnollisten ryhmien välisenä kilpailuna sieluista jne.

Selvää on vain se, että ryhmäkonflikteilla on tietty optimaalinen taso, jonka alittaminen johtaa ihmisyhteisön rappioon.

Selkeä johtopäätös tästä on että sellainen malli on tuhoon tuomittu, joka pyrkii jonkinlaiseen lopulliseen ihanneyhteiskuntaan, jossa vallitsee suhteellinen harmonia joka perustuu esimerkiksi

a) erilaisuuden kunnioitukseen (monikulttuurisuus)

tai

b) etniseen homogeenisuuteen (ideaalinen kansallisvaltio).

Ryhmäkonfliktien täydellinen likvidoiminen on verrattavissa äärimmäiseen hygieniaan.

Lähde: Bowles & Choi "The Coevolution of Parochial Altruism and War".

En toki väitä, että ihanneyhteiskuntaan pyrkiminen on täysin tuhoon tuomittua. On toki yhteisöjä, jotka ovat hyvin pitkään kyenneet säilyttämään yhteisön perusajatuksen voimissaan. Näitä hyvin moraalisia yhteisöjä, joille on yleensä tyypillistä yksiarvoisuus ja yhteisön arvojen voimakas sisäistäminen, voinee kuitenkin pitää suht harvinaisina poikkeuksina.

Voisiko HUS oppia Natsi-Saksan armeijasta ?

HUS:issa työilmapiiri on HS:n mukaan voimakkaasti heikentynyt. Työilmapiirin lasku liitetään mm. uuteen johtamismalliin:

Siinä, missä aiemmin ylilääkärit johtivat lääkäreitä ja ylihoitajat hoitajia, nyt ammattijohtajat korvaavat hoitoalan ammattilaiset. Tällainen malli ilmeisesti vieraannuttaa työntekijöitä, koska työntekijät (lääkärit, hoitajat) kokevat johtajat ulkopuolisina.

Armeija on samanlainen hierarkkinen organisaatio kuin sairaala. Israelilainen tutkija van Creveldt on osoittanut, että joukko-osaston tehokkuus kasvaa oleellisesti kun rivisotilas luottaa esimiehiinsä. Luottamusta kasvattaa se, että päällikkö on ns. paras vertaistensa joukosta.

van Creveldt on havainnut että natsi-Saksan armeija onnistui erittäin hyvin luomaan organisaation jossa armeijan rivisotilaat luottivat esimiehiinsä ja esimiehet saattoivat luottaa miehiinsä. Kansankokonaisuuus kirjoittaa:

Oleellista hierarkian toimivuudelle missä tahansa organisaatiossa (yritys, armeija tms.) on kuinka hyvin alaiset arvostavat esimiestään ja kuinka paljon esimies voi luottaa alaisiinsa. Jos molemminpuolinen arvostus ja luottamus vallitsee ja esimiehet jakavat samat arvot kuin alaiset, organisaatio toimii tehokkaasti. Muussa tapauksessa tarvitaan jatkuvaa kontrollia, raportointia alhaalta ylöspäin ja yksityiskohtaista käskytystä jokaisen tehtävän suorittamiseksi. Tällaisessa tilanteessa alaiset kokevat johtajuuden usein epäoikeudenmukaiseksi. He purnaavat ja jopa kapinoivat.

Israelilianen tutkija van Creveldt on havainnut että natsi-Saksan armeija onnistui erittäin hyvin luomaan organisaation jossa armeijan rivisotilaat luottivat esimiehiinsä ja esimiehet saattoivat luottaa miehiinsä. Verrattuna ensimmäiseen maailmansotaan jolloin Saksan armeijan upseerit olivat aatelisia, natsi-Saksan alin upseeristo jakoi saman sosiaalisen taustan ja ajatusmaailman kuin rivisotilas.

Sotaonnen kääntyessäkin saksalaiset joukko-osastot kärsivät suht vähän rintamakarkuruudesta - päinvastoin kuin ensimmäisessä maailmansodassa. Sotilaat hoitivat tehtävänsä ilman että jokaista asiaa piti erikseen käskyttää. Natsi-Saksan häviö sodassa johtui muista syistä kuin armeijan tehokkuudesta - ilmeisesti siitä että resursseja oli paljon vähemmän kuin amerikkalaisilla ja venäläisillä.