Suomen kunnia

Paasikivi opetti että realiteetit on otettava huomioon ulkopolitiikassa:

Geopolitiikalle emme mahda mitään.

Mielenkiintoinen kysymys on millaista ulkopolitiikkaa Paasikivi olisi 1990- ja 2000-luvulla pitänyt realistisena. Oma arvaukseni on, että 1990-luvulla realismia olisi ollut mennä nopeasti Natoon.

Paljon vaikeampi on sanoa mikä on realismia nyt vuonna 2008, kun Venäjä aggressiivisesti rankaisee naapurimaitaan, jotka pyrkivät Natoon. Ehkä myöntyvyyspolitiikka ("puolueettomuus") on taas realistisinta politiikkaa.

Paasikivi sanoi aikoinaan, että ainoa kunniallinen teko, jonka hän presidenttinä teki, oli Risto Rytin armahdus. Myöntyvyys onkin aina kunniatonta, mutta se voi olla joskus realistista.

Sodan jälkeen myöntyvyys oli realistisinta politiikkaa, koska myöntyvyydellä saatiin Venäjä pidettyä tyytyväisenä ja kyettiin turvaamaan jonkinasteinen itsenäisyys ja korkea taloudellinen hyvinvointi. Talvisodassa myöntyvyys ei ollut realistista. Suomi taisteli ja sai kunniaa omissa ja muitten silmissä. Jatkosodassa jouduimme taas harjoittamaan myöntyvyyttä natsi-Saksaa kohtaan.

Kunniatonta on myös nykymyöntyvyysmiesten ja -naisten toiminta: Halonen kritisoi "rohkeasti" Usan invaasiota Irakiin, mutta ei kritisoi Venäjää missään asiassa. Tämä onkin ehkä järkevää, mutta kunniatonta. Lipponen menee venäläisille töihin rakentamaan kaasuputkea, joka Virolle ja Puolalle merkitsee uutta Molotov-Ribbentrop sopimusta.

Oma mielipiteeni on, että tärkeämpää kuin realismi ja maan etu on kunnia. Myöntyvyys mädättää moraalin ja on siksi pahempi kuin kuolema. Suomi on joutunut jo liian monta kertaa 1900-luvulla harjoittamaan myöntyvyyspolitiikkaa, jotta kansan tai poliitikkojen moraali sitä enää kestäisi.

Kansainvälisessä politiikassa ei vuonna 2008 vallitse minkäänlainen laillisuus - siinä vallitsee vahvemman oikeus. Mutta niin vallitsi talvisodan aikanakin. Suomalaisten vastarinta herätti silloin Stalininkin silmissä kunnioitusta. Jaltan kokouksessa, kun Euroopan kansojen kohtaloista päätettiin, Suomi säilyi itsenäisenä. Amerikkalaiset eivät suostuneet uhraamaan kansaa, jonka maine oli amerikkalaistenkin äänestäjien keskuudessa suuri.