torstai 28. elokuuta 2008

Sitoutuuko Nato puolustamaan jäsenmaitaan ?

Yhdysvalloissa keskustellaan Georgian tapahtumien jälkeen siitä, oliko virhe päästää Baltian maat Natoon vai kuuluuko Baltia "luonnostaan" Venäjän etupiiriin.

Onko Natolla - ja Yhdysvalloilla erityisesti - todella halukkuutta puolustaa Viroa, jos Venäjä lähettäisi "rauhanturvajoukkojaan" Koillis-Viroon ? Kysymyksen voi esittää toisella tavalla: Onko Nato sitoutunut puolustamaan jokaista jäsenmaataan kaikissa tilanteissa vaikkapa ydinasein ?

Mikäli Venäjä olisi varma, että Nato todella on sitoutunut puolustamaan jokaista jäsenmaataan hinnalla millä hyvänsä, Venäjä ei ainakaan peliteorian mukaan astuisi jalallaan yhdenkään Nato-maan alueelle eikä sodan riskiä juuri olisi. Mutta ongelma tuleekin siitä, että sitoutuminen kaikkien Nato-maiden puolustamiseen pitää tapahtua ennen kuin hyökkäys on tapahtunut. Jos vasta hyökkäyksen jälkeen aletaan keskustelemaan, kannattaako Naton iskeä konventionalalisin asein hyökkääjiä vastaan ja/tai ydinasein Moskovaan, globaalin sodan hinta tuntuu aivan liian suurelta saatuun hyötyyn (Viron koskemattomuuden turvaaminen) verrattuna.

Alkuperäinen peli AP, jossa hyökkäyksen hyöty Venäjälle on pieni verrattuna varman vastaiskun aiheuttamaan haittaan, transformoituu nimittäin sillä hetkellä, kun Venäjän armeija ylittää Narva-joen, aivan toiseksi peliksi UP. Uudessa pelissä UP Nato saa vastahyökkäyksestä haitan, joka on monin verroin suurempi kuin se haitta joka syntyy jos vastahyökkäykseen ei lähdetä.

Suoraviivainen johtopäätös on että Venäjä voi huoletta hyökätä Viroon, koska uudessa pelissä UP Nato optimoi omaa etuaan ja valitsee luopumisen vastahyökkäyksestä.

Suoraviivainen johtopäätös ei kuitenkaan päde, jos Nato saa Venäjän uskomaan että kaikissa tapauksissa jossa Nato-maahan hyökätään, Nato vastaa hyökkäykseen ydinaseilla. Eli Nato sitoutuu puolustamaan omia jäsenmaitaan. Peli AP ei transformoidu peliksi UP koska Nato sitoutuu alkuperäiseen peliin: Sillä hetkellä kun Venäjän armeija ylittää Narva-joen, vääjäämätön seuraus on että ydinsota alkaa. Koska peli AP ei koskaan transformoidu peliksi UP, Venäjä optimoi strategiaansa alkuperäisessä pelissä AP jolloin on selvää että Venäjä ei hyökkää.

En tiedä tarkkaan, miten tämä sitoutuminen tapahtuisi, mutta Naton asiantuntijat toivottavasti tietävät.

Kansankokonaisuus kertoi aikoinaan esimerkin siitä, miten Cortes sai miehensä sitoutumaan taisteluun Meksikosta:

Esimerkki sitoumuksesta oli kun Meksikon valtaaja Cortes poltti omien sotilaidensa ja atsteekkien nähden ne laivat joilla Cortesin joukot saapuivat Meksikoon. Cortes osoitti tällä teollaan että hänen joukkonsa sitoutuvat taistelemaan voittoon tai häviöön asti. Pakeneminen oli rajoitettu pois Cortesin ja hänen sotilaidensa strategioista.

Jos laivojen polttamisen sijaan Cortes olisi vain julistanut taistelevansa loppuun asti, lupaus olisi ollut helppo myöhemmin purkaa. Lupaus olisi ollut vain lupaus ei oikea sitoumus. Lupaus muuttui sitoumukseksi kun laivat poltettiin.


Edellisen kylmän sodan aikana USA onnistui vakuuttamaan Neuvostoliiton ainakin kaksi kertaa sitoutumisestaan:

Peliteoreetikko Gintisin uudessa kirjassa Game Theory Evolving on hyvä esimerkki sitoutumisesta: Kun USA sitoutui siihen että se vastaa NL:n konventionaalisin asein suoritettuun hyökkäykseen ydinaseilla, NL ei koskaan hyökännyt Länsi-Eurooppaan.

Ellei USA olisi kyennyt osoittamaan NL:lle olevansa sitoutunut, NL olisi voinut aloittaa sodan minkä se olisi hyvin suurella todennäköisyydellä voittanut. Pelkän oman edun (utiliteetin) maksimoinnin kannalta USA:n ei olisi enää hyökkäyksen alettua kannattanut aloittaa atomisotaa koska atomisota olisi johtanut molempien suurvaltojen - myös USA:n tuhoon.

Vastaavasti USA kykeni Kuuban kriisin aikaan osoittamaan NL:lle että se on sitoutunut ydinsotaan jos NL tuo Kuubaan ydinaseita.

Se miten USA näissä kahdessa tilanteessa kykeni osoittamaan sitoutumisensa Nl:lle on minulle osittain epäselvää.


Herää kysymys, onnistuuko Nato vuonna 2008 osoittamaan Venäjälle vakuuttavasti että on sitoutunut puolustautumaan ydinasein jokaista jäsenmaataan. Onnistuuko Nato vakuuttamaan Venäjän sitoutumisestaan tilanteessa, jossa Eurooppa on yhä enemmän riippuvainen Venäjän öljystä ja tilanteessa, jossa USA:ssa isolationistiset pyrkimykset vahvistuvat presidentin vaalien alla.

Toivottavasti länsimaiden johdossa on vielä rationaalisia ihmisiä, jotka tajuavat sitoutumisen merkityksen. Kauhulla voi ajatella että Nato-strategi joutuisi selittämään yllä olevan logiikan suomalaiselle sosiaalidemokraattiselle naispoliitikolle ja joutuisi yrittämään saada tämän vakuuttumaan siitä että sitoutuminen on välttämätön.

Sosiaalidemokraattisen naispoliitikon on mahdoton ajatella tilannetta, jossa jossittelulle ja jaarittelulle ei enää ole tilaa vaan on pakko rajoittaa tulevaisuuden mahdollisuuksia sitoutumalla automaattiseen vastahyökkäykseen. En sano tätä poliittisena propagandana. Asia vain on näin.
Lähetä kommentti