perjantai 15. elokuuta 2008

Kun maailma ei ole valmis

Kylän vieressä on metsä, josta kyläläiset hakevat polttopuunsa. Ajoittain joku kyläläinen, jolla on suuri perhe, kaskeaa itselleen kaskipellon ja viljelee siellä muutaman vuoden viljaa. Metsä on yhteismaa - tekniseltä nimeltään common pool resource. Kun väkeä on vähän, metsä kestää yhteiskäytön, mutta lopulta metsä alkaa väistyä ja polttopuun hakumatka kasvaa yhä pidemmäksi ja pidemmäksi.

Jokainen suomalainen on nähnyt kuvia puita kantavista afrikkalaisnaisista, jotka kärsivät yhteismaan ongelmasta: metsä kylän vieressä on hakattu tyhjäksi.

Suomalainen valistunut ihminen alkaa heti miettiä ratkaisua: Yksi ratkaisu voisi olla kieltää kaskeaminen kokonaan, jotta puu riittäisi. Toinen ratkaisu olisi yksityistää metsä, jolloin jokainen huolehtisi omasta palstastaan. Yksityisomistus takaisi sen, että, jos omistaja istuttaa metsään puita, kukaan muu ei kaada niitä. Kolmas vaihtoehto on, että metsä sosialisoidaan ja valtio määrää kunkin kyläläisen puunkaato-kiintiön.

Mutta ongelmapa ei olekaan se, etteivät kyläläiset tai kehitysmaan valtaapitävät tietäisi, että ongelma voidaan periaatteessa ratkaista yksityistämällä tai kiintiöillä. Ongelma on se, että ei ole olemassa instituutiota, joka tehokkaasti kykenisi turvaamaan yksityisen omistusoikeuden. Tai jos päädytään sosialisointiin ja kiintiöihin, ei ole olemassa instituutiota joka kykenisi valvomaan käyttöä. Tai vaikka instituutio olisikin olemassa, instituutio saattaa olla täynnä korruptoituneita poliiseja.

Kylän sijaintivaltion pitäisi siis ratkaista korruptio ja muu instituutioiden tehottomuus, jotta yksityistäminen tai kiintiöiden määrääminen ratkaisisi yhtään mitään. Kyläläisillä ei kuitenkaan yleensä ole aikaa odotella tehokkaitten instituutioitten luomista, metsä on pelastettava heti, eikä vasta sen jälkeen kun maailmanpankin tai YK:n rahoittama korruption vastainen ohjelma on ratkaissut instituutioiden tehokkuusongelman.

Onneksi kyläläisillä on usein satojen vuosien kokemus ratkaista keskinäisiä ongelmiaan paikallisesti. Kansankokonaisuus kertoi siitä miten nigeriläiset talonpojat onnistuivat pysäyttämään aavikoitumisen otettuaan uudelleen käyttöön perinteisen tavan istuttaa peltojen reunoille puita.

Paikalliset ratkaisut perustuvat uskonnollisiin ja muihin paikallisiin normeihin, jotka ovat syntyneet satojen vuosien kehityksen myötä sen sijaan että ne olisi suunniteltu rationaalisesti. D.S. Wilson kertoo kirjassaan Darwin's Cathedral miten balilaiset ovat ylläpitäneet yhteistoimin monimutkaista kastelujärjestelmää, joka hyödyttää kaikkia talonpoikia:

Uskonnollinen insituutio ja kastelujärjestelmä ovat vuosisatojen myötä nivoutuneet yhdeksi järjestelmäksi - jokaisessa kastelujärjestelmän päähaaraumassa on temppeli, jonka pappi tekee ratkaisuja siitä, mikä määrä vettä johdetaan mihinkin haaraan. Pappien välinen hierarkkia on suorastaan samanrakenteinen kuin itse kastelujärjestelmä niin että esimerkiksi käskyt kulkevat alajuoksuun samaa reittiä kuin vesi !

Pappien yhteistyöllä, joka perustuu erilaisiin "irrationaalisiin" normeihin, tabuihin ja uskomuksiin, kastelujärjestelmää varten on syntynyt instituutio, joka huolehtii siitä että kaikki talonpojat hyötyvät järjestelmästä ja että kaikki myös osallistuvat järjestelmän ylläpitoon.

Opetus Balin ja Nigerin tapauksista on, että silloin kun kyläläisten kesken on olemassa toimivia tapoja ratkaista yhteismaan ongelmia, on ehdottoman tärkeää ettei niitä rikota valtion toimilla. On usein järkevämpää tukea paikallisia instituutioita kuin luoda uusia keskitettyjä järjestelmiä. Hyvää tarkoittava metsien yksityistäminen on monissa kehitysmaissa johtanut metsätuhojen kiihtymiseen.

Suomessa instituutiot toimivat usein varsin hyvin. Suomessa yhteislaitumet ja yhteismetsät on ollut helppo yksityistää, koska omistusoikeus on turvattu. Sisäjärvien saastumista on kyetty hyvin tehokkaasti rajoittamaan valtion määrättyä puunjalostusteollisuuden puhdistamaan jätevetensä ja valtion luotua tehokkaan valvontajärjestelmän.

Vaikeasti ratkaistavat yhteismaan ongelmat koskettavat kuitenkin suomalaisia aivan yhtä lailla kuin esimerkin kyläläisiä. Ilmaston lämpeneminen ja Itämeren saastuminen ovat hyviä esimerkkejä.

Suomalainen valistunut tarkkailija ajattelee helposti, että ilmaston muutos on ratkaistavissa kun määritellään vain kullekin maalle kiintiöt joita ei saa ylittää ja kunkin maan sisällä määrätään haittavero takaamaan kiintiöissä pysyminen. Ratkaisu olisikin juuri tuo, jos ongelma olisi ensi sijassa tekninen. Mutta ongelma ei ole ensi sijassa tekninen. Ongelma on pikemmin siinä, miten kaikki maailman valtiot saadaan yhdessä sopimaan kiintiöistä. Ei ole olemassa mitään globaalia maailman hallitusta joka ratkaisi ongelman maailman kylän puolesta. Ei siis ole globaaleja instituutiota, jotka ratkaisisivat ongelman. Globaalit instituutiot on luotava kansainvälisen yhteistyön kautta.

Vaikka Suomi on varsin valmis, uusia ei-globaalejakin ongelmia syntyy Suomessakin koko ajan uusia. Vanhat instituutiot - vaikka hyvinvointiyhteiskunta, kansankirkko tai asevelvollisuus - rapautuvat. Ongelmat, jotka on jo ajateltu ratkaistuiksi näillä instituutioilla, pahenevat uudelleen.

Instituutioilla on niilläkin elinkaari. Aikansa toimittuaan instituutio rapautuu ja on korvattava uudella ja erilaisella instituutiolla.

Ongelmien ratkaiseminen yhteistyössä muitten ihmisten kanssa ilman valmiitten insituutioiden tukea on aina oleva ihmisen dilemma. Maailma ei ole valmis. Emme voi koskaan tuudittautua ajatukseen, että "minä huolehdin vain omista asioistani, valtio huolehtikoon yhteisistä asioista siksihän tässä veroja maksetaan". Valtiokin on vain instituutio muitten joukossa. Valtioilla on elinkaarensa eivätkä valtiot säily ilman kansalaisten sitoutumista vaan korvautuvat uusilla - ehkä huonommilla ehkä paremilla - instituutioilla.

Viisautta tarvitaankin sen ymmärtämiseen, milloin instituutio on aikansa elänyt ja milloin se on vielä elinvoimainen. Sitoutumista ja yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan taas siihen, että vanhoja instituutioita hoidetaan ja uusia luodaan.

Vanha instituutio - kuten lasten huoltajuuden ratkaiseminen sosiaalivirastossa - ei joskus ole vain tehoton vaan suorastaan erittäin haitallinen. Puheena oleva esimerkki-instituutio takaa kansalaisten epäoikeudenmukaisen kohtelun erotilanteessa: Jos naisen oikeudet ovat ristiriidassa lasten ja miehen oikeuksien kanssa, naisen oikeus on useimmiten ensisijainen. Ko. insituutio onkin pikimmiten purettava, koska instituutio on osoittautunut kykenemättömäksi ratkaisemaan ongelmaansa sisäisesti.

Lähetä kommentti