Kun E.O. Wilson oli väärässä

Kuopion Yliopiston Sosiaalitutkimuksen professori Pertti Töttö kertoo tänään Helsingin Sanomien tiedesivuilla, miten E.O. Wilson tunnusti olevansa väärässä ryhmävalinnan suhteen:

Kerron tiedeuutisen, jota ei ole kerrottu. Se on jäänyt kertomatta varmaankin siksi, että tiedeuutiset koskevat yleensä empiirisen tutkimuksen löytämiä uusia ilmiöitä. Minun uutiseni koskee vanhaa teoreettista kiistaa, joka näyttää nyt ratkenneen.

Sosiobiologian perustaja Edward O. Wilson myöntää olleensa väärässä.

Brittiläisen kollegansa David Sloan Wilsonin kanssa julkaisemassaan artikkelissa "Sosiobiologian teoreettisen perustan uudelleenarviointi" (Quarterly Review of Biology 4/2007) Wilson kertoo, missä hän erehtyi.

Wilsonin 1975 esittelemä "kaiken sosiaalisen käyttäytymisen biologista perustaa" tutkiva tieteenala herätti tuoreeltaan kiivaan vastareaktion. Siitä pitäen poliittisesti korrektit intellektuellit ja eritoten yhteiskuntatieteilijät ovat tuominneet tulokkaan.

Tuomion perusteena on käytetty kahta seikkaa. Sosiobiologian on oletettu edustavan geneettistä determinismiä ja puolustavan itsekästä omaneduntavoittelua.

Geneettinen determinismi selittää kaiken geenien aiheuttamaksi. Jos Jeppe juo, hänellä täytyy olla alkoholistigeeni. Jos hän tekee rikoksia, hänellä on rikollisgeeni. Ja jos hän on hetero, hänellä täytyy olla heterogeeni.

Vaikutelma, että Wilson ja muut sosiobiologit olisivat ajatelleet näin, syntyi siitä että he käyttivät matemaattisia malleja, jotka kriitikot tulkitsivat kirjaimellisesti. "Tuskin kukaan pitää geneettistä determinismiä biologisesti realistisena, mutta malleissa se jouduttiin olettamaan matematiikan yksinkertaistamiseksi", kirjoittavat Wilsonit.

Niinpä epäitsekkään käyttäytymisen syntyä selittävissä peliteoreettisissa malleissa puhuttiin "altruismigeenin" leviämisestä, mutta oletus oli tarkoitettu vertauskuvalliseksi.

...

Sosiobiologiaa matkaan saattaessaan Wilson ajatteli, että luonnonvalinta tapahtuu sekä geenien että yksilöiden, mutta ei ryhmien tasolla. Tässä hän myöntää nyt olleensa väärässä. Myös ryhmävalinta on olemassa.

Wilsonin takinkääntö ei johdu poliittisista tai muista mukavuussyistä. "Hän on tiedemies", sanoi eräs kollega osuvasti. Wilsonin mukaan tähän mennessä kertyneet tutkimustulokset vain osoittavat, että ryhmävalinnan ajatus hylättiin aikanaan väärin perustein.

Miesten ja naisten persoonallisuuserot kasvussa

Kun ihmisten vapaus lisääntyy, he eivät ole enää pakotettuja yhteiskunnan heiltä edellyttämiin rooleihin. Tällöin perinteisen käsityksen mukaan mm. naisten ja miesten väliset erot vähenevät. Mies voi olla pehmeä, hoitava ja vähemmän kilpailuhenkinen.

New York Timesin referoima tutkimus väittää päinvastaista. Kun vapaus lisääntyy, persoonallisuustyyppierot kasvavat.

To test these hypotheses, a series of research teams have repeatedly analyzed personality tests taken by men and women in more than 60 countries around the world. For evolutionary psychologists, the bad news is that the size of the gender gap in personality varies among cultures.

For social-role psychologists, the bad news is that the variation is going in the wrong direction. It looks as if personality differences between men and women are smaller in traditional cultures like India’s or Zimbabwe’s than in the Netherlands or the United States. A husband and a stay-at-home wife in a patriarchal Botswanan clan seem to be more alike than a working couple in Denmark or France. The more Venus and Mars have equal rights and similar jobs, the more their personalities seem to diverge.

Toisin sanoen mitä vapaampi yhteiskunta on, sitä vähemmän ympäristö vaikuttaa ihmisten persoonallisuuteen ja sitä enemmän perimä (mm. sukupuoli). Naisten ja miesten väliset persoonallisuuserot kasvavat.

Tämähän on oikeastaan pelkästään loogista. Jo aiemminhan on todettu se, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä vähemmän ympäristö vaikuttaa ihmisen kohtaloon ja sitä enemmän perimä. Sata vuotta sitten useimmissa maissa vanhempien yhteiskunnallinen asema määräsi mihin kouluun lapsi pääsi ja mihin ammattiin hän aikuisena joutui. Lahjakkuuden (äo:n) ja yhteiskunnallisen aseman korrelaatio oli alhainen. Säätykierron voimistuessa lähes kaikki älykkäät alempien sosiaaliluokkien lapset nousivat keskiluokkaan.

(Kts. esimerkiksi Murrayn ja Herrnsteinin Bell Curve: Intelligence and Class Structure in American Life tai aikaisempi postaukseni aiheesta.)

NYT:n referoima tutkimus antaa viitettä siitä, että maatalousyhteiskunta muokkasi nimenomaan miesten persoonallisuutta tiukoilla säännöillään. Kun säännöt kevenevät, mies vapautuu olemaan oma itsensä. Mies on perinteisessä maatalousyhteiskunnassa ahdistuneempi ja vähemmän kilpailuhenkinen kuin modernissa yhteiskunnassa.

Moderni yhteiskunta on tutkimuksen tekijöiden mukaan eräänlainen askel kohti metsästäjä-keräilijä-elämää pois ahdistavasta maatalousyhteiskunnasta:

"“In some ways modern progressive cultures are returning us psychologically to our hunter-gatherer roots,” he argues. “That means high sociopolitical gender equality over all, but with men and women expressing predisposed interests in different domains. Removing the stresses of traditional agricultural societies could allow men’s, and to a lesser extent women’s, more ‘natural’ personality traits to emerge.”

[In agriculturally based economies] monopolization of power and resources by a few men was ‘unnatural’ in many ways,” Dr. Schmitt says, alluding to evidence that hunter-gatherers were relatively egalitarian.

Olen miettinyt sitä, mitenkä paljon itseasiassa moderni maailma muistuttaa metsästäjä-keräilijöiden yhteisöllistä elämää.

1. Yhteiskunta sirpaloituu hyvässä ja pahassa pieniin yhteisöihin - etnisiin ryhmiin, uskontokuntiin ja jengeihin - joitten sisällä kyllä tehdään yhteistyötä, mutta jotka kilpailevat keskenään.

2. Keskenään kilpailevat pienyritykset muistuttavat keräilijä-metsästäjä-yhteisöjä:

Yhteistyö firman sisällä on voimakasta. Kilpailu firmojen välillä kovaa. Ne firmat voittavat, joissa kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja joissa toimitusjohtaja kykenee motivoimaan työntekijänsä. Toimitusjohtaja ei voi tällaisessa yrityksessä "pomottaa" työntekijöitään, vaan hänen auktoriteettinsa perustuu ensi sijassa henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Kilpailu yritysten välillä on eräänlaista kulttuurista ryhmävalintaa: Väärät käytännöt johtavat yhteisön (yrityksen) tuhoon, jolloin väärät käytännöt ("meemit") häviävät. Tai ainakin muut yritykset imitoivat menestyvien yritysten käytäntöjä, jolloin tehottomat käytännöt taas häviävät.

Kansankokonaisuus kirjoitti yritysten yhteisöllisyydestä perusteellisemmin jo kaksi vuotta sitten.