Parisuhteen murtuessa isä menettää usein oikeuden lapsiinsa ja lapset menettävät oikeuden isäänsä.
Isä, joka on nykypäivänä äidin ohella primäärinen lapsen omainen ja hoitaja, muuttuu parisuhteen murtuessa sekundääriseksi omaiseksi. Lapsen oikeus isään ja isän oikeus lapseen murtuu.
Ilmiö VOI johtaa syrjäytymiseen kahta kautta.
1. Isänsä menettäneet lapset syrjäytyvät. Pojat, joilla ei ole maskuliinista mallia, ajautuvat väkivaltaisiin rikoksiin.
Jo kauan on tiedetty että isän puuttuminen, stressaava lapsuusympäristö ja vanhempien avioero aikaistavat tyttöjen puberteettia ja johtavat aikuisuudessa helposti rikkinäisiin miessuhteisiin ja lopulta yksinhuoltajuuteen:
Early onset of puberty in girls are regarded as stressful and related to deficits in their functioning. For example, early-maturing girls have been found to exhibit significantly more behavior problems than their peers who menstruate on time (Caspi & Moffitt, 1991).
Tyttö ajautuu usein käyttäytymismalliin jota aiemmin kutsuttiin huoraamiseksi.
Hoitotieteen tutkija Aune Flinckin kirjoittaa HS:ssä:
Tutkimusten mukaan isän henkinen ja fyysinen poissaolo vahvistaa sukupuolirooleja ja altistaa poikia, tulevaisuuden miehiä, väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Miehen antama hoiva taas vähentää poikien väkivaltaisuutta....
Vanhempien suhteen särkyminen ja eroriidat koituvat lapsen vahingoksi: lapset altistuvat emotionaalisille laiminlyönneille ja kaltoinkohtelulle. Sekä miehet että naiset käyttävät erotilanteissa lapsia uhkailun, kiristämisen ja syyllistämisen välineinä. Lapsista tulee väkivallan välikappaleita. Isyyden ja äitiyden häpäiseminen, vanhemmuuden vahingoittaminen ja lapsi–vanhempi-suhteen riistäminen merkitsevät ihmisarvoa loukkaavaa henkistä väkivaltaa.
Vanhempien väliset ristiriidat voivat johtaa myös siihen, että toisen puolison vanhemmuutta rajoitetaan lapsen edun nimissä. Vaikka pahat sanat, teot ja tekemättä jättämiset suunnattaisiin puolisoon, ne vahingoittavat aina myös lasta.
Kaltoinkohtelun ja hylätyksi tulemisen seuraukset ovat vakavia ja tulevat esiin usein vasta vuosikymmenten kuluttua. Pahimmillaan lapsi traumatisoituu ja siirtää väkivaltaa seuraavaan sukupolveen.
Vanhempien suhteen särkyminen voi merkitä lapselle turvattomuutta myös siksi, että aikuiset ja elinympäristöt vaihtuvat, perhe- ja sukulaissuhteet katkeavat ja tilalle tulee lyhytaikaisia uusia suhteita, suhde toiseen vanhempaan särkyy tai muuttuu vain viikonloppu- tai kännykkäyhteydeksi.
2. Lapsensa osin tai kokonaan menettäneet isät syrjäytyvät, alkoholisoituvat tai ajautuvat jopa rikoksiin. (Lapsensa menettäneellä isällä voi olla alentunut työmotivaatio mikä heijastuu jopa kansantaloudelllisena tappiona.)
Flinck jatkaa:
On myös todettu, että löyhästi perheeseensä yhteydessä olevat miehet ovat väkivaltaisempia kuin lasten hoivaan osallistuvat. Mies perheen keskiössä luo perusturvaa ja lämpöä koko perheelle.
Ilmiö on tapahtunut pitkälti sosiaaliviranomaisten tuella ja jopa sosiaaliviranomaisten ajamana:
Ammattiauttajien toiminnassa lapsen oikeus isään ja miehen oikeus isyyteen eron jälkeen voi jäädä teoreettiselle tasolle, jos huoltajuutta pohdittaessa naisen kykyjä äitiyteen yliarvioidaan ja miehen kykyjä isyyteen aliarvioidaan eikä lasta kuunnella tarpeeksi.
Äiti, isä ja lapset kärsivät ratkaisuista, joissa miehen vanhemmuus ja lapsen oikeus isään ohitetaan tai mitätöidään ja vanhemmuuden velvoitteet kasautuvat kohtuuttomana taakkana äidille.
Yhteiskunnassamme elää isättömien lasten ja ylikuormitettujen yksinhuoltajaäitien sukupolvi. Yksinomaan naisten kasvattamien poikien identiteetin kehittyminen on ristiriitaista, jos poikien elämänpiirissä ei ole miehiä, joihin he voisivat samastua. Pojan riippuvuus dominoivista naiskasvattajista synnyttää poikalapsissa vihamielisyyttä, joka voi tulevaisuudessa ilmentyä esimerkiksi naisiin kohdistuvana väkivaltana.
Lähteet:
1. Aune Flinck, Lapsen okeus isään turvattava myös parisuhteen kariutuessa. Mielipidekirjoitus HS:ssä.
2. Caspi, A., & Moffitt, T. E. (1991). Individual differences are accentuated during periods of social change: The sample case of girls at puberty. Journal of Personality and Social Psychology, 61, 157-168
lauantai 29. marraskuuta 2008
Elitismi vaikeuksissa - kansan nöyryys murenemassa ?
Elitismi on ollut leimaa antavaa 2000-luvun julkiselle keskustelulle. Kansaa on halveksittu - varsinkin suomalaista miestä. On vaadittu että suomalaisten pitää muuttua eurooppalaisiksi.
Paavo Lipponen osoitti halveksuntansa koko Suomea kohtaan toteamalla, että ei ole kiinnostunut valtioneuvoksen tittelistä koska hänen kaverinsa Bruesselissä ja Moskovassa ei anna arvoa moisille arvonimille.
Päivi Lipponen sälytti Itä-Helsingin maahanmuuttajakoulujen ongelmat kovaa kenttätyötä tekevien itähelsinkiläisten opettajien niskoille. Hän totesi opettajien pitävän omaa kulttuuriaan ja sen edustajia ainoina oikeina ja vain sietävän muita kulttuureja edustavia. Lipponen on itse toiminut opettajana eiralaisessa paremman väen lukiossa ja näin onnistunut välttämään kaiken kokemukseen perustuvan tiedon itähelsinkiläisten koulujen arjesta.
Helsingin Sanomat on julistanut suomalaisen miehen naista rutiininomaisesti hakkaavaksi hirviöksi. Valtionsyyttäjän Mika Illmanin mielestä suomalaisten miesten ongelmia saa kyllä huoletta yleistää, mutta maahanmuuttajaryhmien vastaava kritisointi on kiihotusta kansanryhmää kohtaan ja siis rikos.
Vihreitten ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen toteaa että Suomi olisi hyvä maa kunhan kansa vain vaihdettaisiin toiseen. Eliitillä tuntuu olevan käynnissä kilpailu siitä, kuka vittuilee kansalle - erityisesti suomalaiselle heteromiehelle - parhaiten.
Perussuomalaisten vaalivoitto tuli vittuilukilpailusta innostuneelle eliitille kuitenkin yllätyksenä ja sai heidät narsistisen raivon valtaan. "Miten nuo julkesivatkin. Rengin pitää olla nöyrä." Ensireaktiona eliitti - ja erityisesti sen likaisen työn tekijät Niemelä, Roos ja Höglund - demonisoivat perussuomalaisten ääniharavaa ja uhkailivat tätä poliisilla. (Niemelä, Roos ja Höglund halveksivat kansaa mm. siksi että eivät ole koskaan tehneet työtä - he pitävät kansaa hieman tyhmänä koska tavalliset ihmiset kustantavat heidän elitistielämänsä.)
Poliisin innostus Halla-ahon "rikosten" tutkimiseen saattaa kuitenkin olla hieman väljähtynyttä. Onhan poliisikin - kansan yleisesti kunnioittama ja siksi eliitin vahvasti halveksima instituutio - ollut eliitin hampaissa.
HS:n politiikan toimittaja Hanna Kaarto analysoi eliitin ymmärtämättömyyttä siitä, missä Suomessa mennään, maltillisessa analyysissaan:
Poliitikot, ajakaa joskus metrolla itään
Aika usein, kun poliitikot yrittävät keskustella maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta, vahvistuu mielikuva siitä, että he eivät tiedä aiheesta mitään – nimittäin arjen tasolla.
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) kirjoitti tohtorikollegansa Mirja-Tytti Talibin kanssa HS:n Vieraskynässä reilu viikko sitten, että maahanmuuttajien opettajat pitävät omaa kulttuuriaan ainoana oikeana ja näkevät erilaiset oppilaat uhkana. Kirjoituksessa mainittiin erikseen Itä- ja Koillis-Helsinki, missä opettajilla on sentään vuosikymmenten kokemus maahanmuuttajalapsista. Ei ihme, että opettajat ovat älähtäneet etutöölöläiselle, entiselle Eiran aikuislukion lehtorille.
Perussuomalaisten kuntavaalivoitto on käynnistänyt kiihkeän kannanottojen – ja rikosilmoitusten – sarjan. Kähinä on kärjistynyt vihreiden ja perussuomalaisten välille. Osapuolet laukovat täysillä toistensa ohi, eikä yrityksiä aitoon vuoropuheluun ole juuri näkynyt.
Laitakaupunkien neuvolat, koulut, terveyskeskukset, urheiluseurat ja naapurustot ovat täynnä monikulttuurisuuden ruohonjuuritason asiantuntijoita, kun taas Helsingin kantakaupungissa asuvien tuijabraxien, päivilipposten ja osmosoininvaarojen lausunnot tuntuvat olevan tästä arjesta kovin kaukana.
Kaukana lähiöiden arjesta, nimittäin Eirassa, asuu myös perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen äänikuningas Jussi Halla-aho, yksi kärkevän sananvaihdon osapuolista.
Rakentavampaa keskustelua on syytä vielä toivoa. Nyt näyttää siltä, että poliittinen eliitti ei oikein tunne maata, jota se johtaa. On alkanut paljastua juopa, joka jakaa kaikessa hiljaisuudessa täysin erilaisiin maailmoihinsa ajautunutta kansaa.
Täsmällisemmin sanottuna poliittista eliittiä ei vähääkään kiinnosta maa ja kansa, jota he johtavat. Eliittiä kiinnostaa kansan ajatukset yhtä paljon kuin Dostojevskin tai Tsehovin kuvaamaa Pietarissa asuvaa aatelista, jolla oli N:n kuvernementissa 300 sielua. Helsingin keskustassa tai Bruesselissä majailevaa suomalaista eliittiä ei kiinnosta N:n lähiössä tai M:n maaseutukaupungissa asuvat ihmiset kuin korkeintaa äänestäjinä.
Kansan pitäisi vain alistua, tehdä töitä, maksaa veroja ja äänestää vihreitä, kokoomusta, demareita ja muita hyväksyttäviä puolueita. Verojen käytöstä Suomen islamisoimiseen ja negroidisoimiseen kansan ei pidä puhua eikä pukahtaa.
Katso myös aiempi kirjoitukseni Eliitin paratiisi, maahanmuuttajan
taivas ja eurooppalaisen helvetti ?
Paavo Lipponen osoitti halveksuntansa koko Suomea kohtaan toteamalla, että ei ole kiinnostunut valtioneuvoksen tittelistä koska hänen kaverinsa Bruesselissä ja Moskovassa ei anna arvoa moisille arvonimille.
Päivi Lipponen sälytti Itä-Helsingin maahanmuuttajakoulujen ongelmat kovaa kenttätyötä tekevien itähelsinkiläisten opettajien niskoille. Hän totesi opettajien pitävän omaa kulttuuriaan ja sen edustajia ainoina oikeina ja vain sietävän muita kulttuureja edustavia. Lipponen on itse toiminut opettajana eiralaisessa paremman väen lukiossa ja näin onnistunut välttämään kaiken kokemukseen perustuvan tiedon itähelsinkiläisten koulujen arjesta.
Helsingin Sanomat on julistanut suomalaisen miehen naista rutiininomaisesti hakkaavaksi hirviöksi. Valtionsyyttäjän Mika Illmanin mielestä suomalaisten miesten ongelmia saa kyllä huoletta yleistää, mutta maahanmuuttajaryhmien vastaava kritisointi on kiihotusta kansanryhmää kohtaan ja siis rikos.
Vihreitten ex-kansanedustaja Rosa Meriläinen toteaa että Suomi olisi hyvä maa kunhan kansa vain vaihdettaisiin toiseen. Eliitillä tuntuu olevan käynnissä kilpailu siitä, kuka vittuilee kansalle - erityisesti suomalaiselle heteromiehelle - parhaiten.
Perussuomalaisten vaalivoitto tuli vittuilukilpailusta innostuneelle eliitille kuitenkin yllätyksenä ja sai heidät narsistisen raivon valtaan. "Miten nuo julkesivatkin. Rengin pitää olla nöyrä." Ensireaktiona eliitti - ja erityisesti sen likaisen työn tekijät Niemelä, Roos ja Höglund - demonisoivat perussuomalaisten ääniharavaa ja uhkailivat tätä poliisilla. (Niemelä, Roos ja Höglund halveksivat kansaa mm. siksi että eivät ole koskaan tehneet työtä - he pitävät kansaa hieman tyhmänä koska tavalliset ihmiset kustantavat heidän elitistielämänsä.)
Poliisin innostus Halla-ahon "rikosten" tutkimiseen saattaa kuitenkin olla hieman väljähtynyttä. Onhan poliisikin - kansan yleisesti kunnioittama ja siksi eliitin vahvasti halveksima instituutio - ollut eliitin hampaissa.
HS:n politiikan toimittaja Hanna Kaarto analysoi eliitin ymmärtämättömyyttä siitä, missä Suomessa mennään, maltillisessa analyysissaan:
Poliitikot, ajakaa joskus metrolla itään
Aika usein, kun poliitikot yrittävät keskustella maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta, vahvistuu mielikuva siitä, että he eivät tiedä aiheesta mitään – nimittäin arjen tasolla.
Kansanedustaja Päivi Lipponen (sd) kirjoitti tohtorikollegansa Mirja-Tytti Talibin kanssa HS:n Vieraskynässä reilu viikko sitten, että maahanmuuttajien opettajat pitävät omaa kulttuuriaan ainoana oikeana ja näkevät erilaiset oppilaat uhkana. Kirjoituksessa mainittiin erikseen Itä- ja Koillis-Helsinki, missä opettajilla on sentään vuosikymmenten kokemus maahanmuuttajalapsista. Ei ihme, että opettajat ovat älähtäneet etutöölöläiselle, entiselle Eiran aikuislukion lehtorille.
Perussuomalaisten kuntavaalivoitto on käynnistänyt kiihkeän kannanottojen – ja rikosilmoitusten – sarjan. Kähinä on kärjistynyt vihreiden ja perussuomalaisten välille. Osapuolet laukovat täysillä toistensa ohi, eikä yrityksiä aitoon vuoropuheluun ole juuri näkynyt.
Laitakaupunkien neuvolat, koulut, terveyskeskukset, urheiluseurat ja naapurustot ovat täynnä monikulttuurisuuden ruohonjuuritason asiantuntijoita, kun taas Helsingin kantakaupungissa asuvien tuijabraxien, päivilipposten ja osmosoininvaarojen lausunnot tuntuvat olevan tästä arjesta kovin kaukana.
Kaukana lähiöiden arjesta, nimittäin Eirassa, asuu myös perussuomalaisten maahanmuuttokriittinen äänikuningas Jussi Halla-aho, yksi kärkevän sananvaihdon osapuolista.
Rakentavampaa keskustelua on syytä vielä toivoa. Nyt näyttää siltä, että poliittinen eliitti ei oikein tunne maata, jota se johtaa. On alkanut paljastua juopa, joka jakaa kaikessa hiljaisuudessa täysin erilaisiin maailmoihinsa ajautunutta kansaa.
Täsmällisemmin sanottuna poliittista eliittiä ei vähääkään kiinnosta maa ja kansa, jota he johtavat. Eliittiä kiinnostaa kansan ajatukset yhtä paljon kuin Dostojevskin tai Tsehovin kuvaamaa Pietarissa asuvaa aatelista, jolla oli N:n kuvernementissa 300 sielua. Helsingin keskustassa tai Bruesselissä majailevaa suomalaista eliittiä ei kiinnosta N:n lähiössä tai M:n maaseutukaupungissa asuvat ihmiset kuin korkeintaa äänestäjinä.
Kansan pitäisi vain alistua, tehdä töitä, maksaa veroja ja äänestää vihreitä, kokoomusta, demareita ja muita hyväksyttäviä puolueita. Verojen käytöstä Suomen islamisoimiseen ja negroidisoimiseen kansan ei pidä puhua eikä pukahtaa.
Katso myös aiempi kirjoitukseni Eliitin paratiisi, maahanmuuttajan
taivas ja eurooppalaisen helvetti ?
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Juuri kun voitto oli melkein varmistettu - osa 3 - monikulttuurisuus
Vain muutama viikko on kulunut siitä, kun monikulttuurisuuskriittiset ehdokkaat saivat vaalivoiton kunnallisvaaleissa. Vaaleja oli edeltänyt ns. oikeistopopulismin eteneminen Euroopassa ja monikulttuurisuuskriittisyyden vahvistuminen mm. Ranskan ja Tanskan valtapuolueissa.
Kaksi viikkoa on kulunut siitä kun irakilainen pakolainen syytti HS:n yleisönosastossa monikultturisteja sallivuudesta kunniamurhia kohtaan:
Miksi kunniamurhat saavat jatkua Euroopassa? Onko kysymyksessä pelkkä kulttuurinen taantumuksellinen tapa, joka EU-maissa sivistyneesti ohitetaan? Käsittääkseni näin on. Euroopan valtiot ovat monikulttuurisuuden nimissä hyväksyneet nämä väkivallanteot.
Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta. Kun jonkin ryhmän oikeus esimerkiksi uskontoon tai heimoon perustuen hyväksytään, silloin ohitetaan yksilön oikeudet. Perheenjäsenten ja perheyhteisön keskinäiset vapausnormit ovat ristiriidassa keskenään.
Näin on varsinkin, kun kysymyksessä ovat naisten ja lasten vapaus ja turva.
Viikko on kulunut siitä, kun Jonsuun Yliopiston tutkija Vesa Puuronen edelytti termin monikulttuurisuus selkiinnyttämistä:
Monikulttuurisuudesta on olemassa kaksi pääversiota. Ensimmäistä voi kutsua säilyttäväksi (tai konservatiiviseksi) monikulttuurisuudeksi. Sen lähtökohta on, että jokaisen kulttuurin tulee sallia noudattaa omia tapojaan, kuten Bahaaldin totesi. Tämä monikulttuurisuuden versio voi johtaa onnettomiin seurauksiin, kuten kunniamurhiin ja pahoinpitelyihin.
Säilyttävä monikulttuurisuus ei kuitenkaan ole monikulttuurisuuden ainoa eikä nykyään myöskään hallitseva tulkinta. Hallitseva tulkintaa on kansainvälisessä keskustelussa kutsuttu liberaaliksi monikulttuurisuudeksi. Suomeksi sen sisällön tavoittaa käsite "kehittävä monikulttuurisuus".
Tämän lähtökohta on, että ryhmäoikeudet – eli kulttuurisen ryhmän oikeus säilyttää ja noudattaa tapojaan – eivät voi ylittää yksilön ihmisoikeuksia.
Tämä monikulttuurisuuden versio siis, päinvastoin kuin Bahaaldin väitti, tunnustaa niin teoriassa kuin käytännössäkin ihmisen perusoikeudet.
Tämän aamun HS:ssä yhteisöpedagogi Riitta Kemppainen-Koivisto haluaa sekavassa artikkelissaan jo luopua koko termistä:
Suomessa monikulttuurisuus on lähes aina ongelmakeskeistä
"Maahanmuuttajuus on alkanut muokata maatamme niin, että olemme hyvin lähellä aikaa, jolloin voimme puhua vain suomalaisista."
Erikoistutkija Vesa Puuronen peräänkuulutti (HS 18. 11.) keskustelua monikulttuurisuudesta.
Kun 1970-luvulla kansainvälisyys oli Suomessa vielä juhlallista jorinaa, on tämän päivän monikulttuurisuuspuhe aina jotenkin kytköksissä maahanmuuttajiin ja lähes aina ongelmakeskeistä.
Olli Löytty on nimennyt Maltillinen hutu -kirjassaan niin monikulttuurisuuden kuin kansainvälisyydenkin tuontitavaraksi, jotka pikemminkin pitävät meitä erilaisuudesta erillään kuin yhdistävät ketään.
Löytyn mielestä monikulttuurisuus Suomessa on kuin marjapiirakka. Piirakassa eri etniset ryhmät muodostavat omia vähemmistösiivuja, ja me kantaväestöön kuuluvat haukkaamme suurimman palan. Piirakassa ei ole mitään yhteistä eikä päällekkäistä.
Monikulttuurisuus käsitetään ikään kuin monien eri etnisten kulttuurien kulttuuriksi, jolloin ruokalistalla pidetään eri makuyhdistelmiä ja kutsutaan pöydän ympärille eksoottisen näköisiä ihmisiä.
Löytty neuvookin meitä pikkuhiljaa luopumaan monikulttuurisuus-käsitteen käytöstä tai ainakin luopumaan piirakan leipomisesta ja siirtymään katsomaan kaleidoskoopin läpi. Näin näkisimme alati vaihtuvia tilanteita, ja sitä kautta oppisimme käsittelemään ja ymmärtämään jatkuvaa muutosta.
Tehtävämme olisi hapuillen tunnustella muuttuvassa maisemassa elämää ympärillämme ilman mitään erikoista. Jatkaisimme vain arkisia askareita hätäilemättä ja konflikteja pelkäämättä.
Kaleidoskoopin läpi katsominen voisi auttaa ymmärtämään monikulttuurisuuden sijaan moninaisuutta. Moninaisuus on laajempaa eri kulttuurien liikettä, jossa kietoutuvat yhteen etnisyys, sukupuolinen suuntautuminen, eri uskonnot ja sukupuolet.
Nämä kaikki muodostavat ikään kuin verkon, jonka rihmastot auttavat näkemään piirakan erojen sijaan yhteyksiä ja kytköksiä.
Suomessa laajemmin alkanut maahanmuuttajuus 1990-luvulla yhdisti monikulttuurisuuden ja maahanmuuttajuuden. Nykyisin elämme jo kuitenkin tilassa, jossa emme enää kovinkaan hyvin pysty erottelemaan montako venäläistä, somalialaista tai kurdia maassa asuu. Maahanmuuttajuus on alkanut muokata maatamme niin, että olemme hyvin lähellä aikaa, jolloin voimme puhua vain suomalaisista.
Olemme hitaasti totuttautumassa ajatukseen, että uutta ja outoa ei tule vain maan rajojen ulkopuolelta, vaan sitä syntyy koko ajan myös maan sisällä.
Meidän yhtenäiskulttuurimme on näin vahvistumassa, saamassa uutta sisältöä – muuttumassa, niin kuin muutkin muuttuvat. Opimme toisten läsnäoloa, käytöstä, uusia toiminta- ja ajattelutapoja.
Totuttelemme kaaoksen hallintaan ja opimme sietämään epäjärjestystä, ottamaan maailman säröisenä vastaan, sellaisena kuin se näyttäytyy. Tämä on samalla ennen kaikkea muutosta itsessämme.
Kansallista identiteettiämme muokataan näin koko ajan. Opimme totuttelemalla, kuulostelemalla, haistelemalla ja maistelemalla pienin erin hyväksymään myös sen, että meidän yhtenäiskulttuurimme muutoksen myötä identiteettimme ei katoa vaan muovautuu toisenlaiseksi.
Olemme erottelupolitiikan eli monikulttuurisuuden sijaan hyvässä vauhdissa kohti moninaisuuden Suomea.
Kun Löytty ehdottaa luopumista koko monikulttuurisuuden käsitteestä, tulisi sen kytkös maahanmuuttajiin jättää pikkuhiljaa taka-alalle. Tässä välillä elämme hetken uussuomalaisten kanssa. Mutta kaleidoskooppi ohjaa vahvistamaan uutta kulttuurista identiteettiämme. Se tapahtuu tunnustamalla yhtenäiskulttuurin muuttuminen – verkkoja kutoen, rihmastoja rakentaen.
Summa summarum:
Sekä suomalaiset että monet maahanmuuttajat ovat huolestuneita monikultturismin mukanaan tuomista ongelmista. Aluksi eliitti kielsi ongelmat kokonaan. Nyt eliitti haluaa keskustella, mutta vain niillä termeillä jotka se itse määrittelee. Keisarilla ei edelleenkään ole vaatteita.
Kekkosen aikana suurista ongelmista ei puhuttu julkisuudesta, mutta valtiojohto hoiti asiat usein kuntoon hiljaisuudessa. Nykyäänkään asioista ei saisi vielä puhua - ero on siinä että valtiojohdossa olevat naivit ihmiset eivät tee ongelmille mitään ilman että kansa vaatii että jotain tapahtuu.
Älyköt keskustelevat pienissä narsistikerhoissaan - mutta heidänkään mielestään kansan ei pitäisi keskustella asioista. Keskustelu olisi jätettävä Niemelälle, Roosille ja muille "skeptikoille".
Kaksi viikkoa on kulunut siitä kun irakilainen pakolainen syytti HS:n yleisönosastossa monikultturisteja sallivuudesta kunniamurhia kohtaan:
Miksi kunniamurhat saavat jatkua Euroopassa? Onko kysymyksessä pelkkä kulttuurinen taantumuksellinen tapa, joka EU-maissa sivistyneesti ohitetaan? Käsittääkseni näin on. Euroopan valtiot ovat monikulttuurisuuden nimissä hyväksyneet nämä väkivallanteot.
Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta. Kun jonkin ryhmän oikeus esimerkiksi uskontoon tai heimoon perustuen hyväksytään, silloin ohitetaan yksilön oikeudet. Perheenjäsenten ja perheyhteisön keskinäiset vapausnormit ovat ristiriidassa keskenään.
Näin on varsinkin, kun kysymyksessä ovat naisten ja lasten vapaus ja turva.
Viikko on kulunut siitä, kun Jonsuun Yliopiston tutkija Vesa Puuronen edelytti termin monikulttuurisuus selkiinnyttämistä:
Monikulttuurisuudesta on olemassa kaksi pääversiota. Ensimmäistä voi kutsua säilyttäväksi (tai konservatiiviseksi) monikulttuurisuudeksi. Sen lähtökohta on, että jokaisen kulttuurin tulee sallia noudattaa omia tapojaan, kuten Bahaaldin totesi. Tämä monikulttuurisuuden versio voi johtaa onnettomiin seurauksiin, kuten kunniamurhiin ja pahoinpitelyihin.
Säilyttävä monikulttuurisuus ei kuitenkaan ole monikulttuurisuuden ainoa eikä nykyään myöskään hallitseva tulkinta. Hallitseva tulkintaa on kansainvälisessä keskustelussa kutsuttu liberaaliksi monikulttuurisuudeksi. Suomeksi sen sisällön tavoittaa käsite "kehittävä monikulttuurisuus".
Tämän lähtökohta on, että ryhmäoikeudet – eli kulttuurisen ryhmän oikeus säilyttää ja noudattaa tapojaan – eivät voi ylittää yksilön ihmisoikeuksia.
Tämä monikulttuurisuuden versio siis, päinvastoin kuin Bahaaldin väitti, tunnustaa niin teoriassa kuin käytännössäkin ihmisen perusoikeudet.
Tämän aamun HS:ssä yhteisöpedagogi Riitta Kemppainen-Koivisto haluaa sekavassa artikkelissaan jo luopua koko termistä:
Suomessa monikulttuurisuus on lähes aina ongelmakeskeistä
"Maahanmuuttajuus on alkanut muokata maatamme niin, että olemme hyvin lähellä aikaa, jolloin voimme puhua vain suomalaisista."
Erikoistutkija Vesa Puuronen peräänkuulutti (HS 18. 11.) keskustelua monikulttuurisuudesta.
Kun 1970-luvulla kansainvälisyys oli Suomessa vielä juhlallista jorinaa, on tämän päivän monikulttuurisuuspuhe aina jotenkin kytköksissä maahanmuuttajiin ja lähes aina ongelmakeskeistä.
Olli Löytty on nimennyt Maltillinen hutu -kirjassaan niin monikulttuurisuuden kuin kansainvälisyydenkin tuontitavaraksi, jotka pikemminkin pitävät meitä erilaisuudesta erillään kuin yhdistävät ketään.
Löytyn mielestä monikulttuurisuus Suomessa on kuin marjapiirakka. Piirakassa eri etniset ryhmät muodostavat omia vähemmistösiivuja, ja me kantaväestöön kuuluvat haukkaamme suurimman palan. Piirakassa ei ole mitään yhteistä eikä päällekkäistä.
Monikulttuurisuus käsitetään ikään kuin monien eri etnisten kulttuurien kulttuuriksi, jolloin ruokalistalla pidetään eri makuyhdistelmiä ja kutsutaan pöydän ympärille eksoottisen näköisiä ihmisiä.
Löytty neuvookin meitä pikkuhiljaa luopumaan monikulttuurisuus-käsitteen käytöstä tai ainakin luopumaan piirakan leipomisesta ja siirtymään katsomaan kaleidoskoopin läpi. Näin näkisimme alati vaihtuvia tilanteita, ja sitä kautta oppisimme käsittelemään ja ymmärtämään jatkuvaa muutosta.
Tehtävämme olisi hapuillen tunnustella muuttuvassa maisemassa elämää ympärillämme ilman mitään erikoista. Jatkaisimme vain arkisia askareita hätäilemättä ja konflikteja pelkäämättä.
Kaleidoskoopin läpi katsominen voisi auttaa ymmärtämään monikulttuurisuuden sijaan moninaisuutta. Moninaisuus on laajempaa eri kulttuurien liikettä, jossa kietoutuvat yhteen etnisyys, sukupuolinen suuntautuminen, eri uskonnot ja sukupuolet.
Nämä kaikki muodostavat ikään kuin verkon, jonka rihmastot auttavat näkemään piirakan erojen sijaan yhteyksiä ja kytköksiä.
Suomessa laajemmin alkanut maahanmuuttajuus 1990-luvulla yhdisti monikulttuurisuuden ja maahanmuuttajuuden. Nykyisin elämme jo kuitenkin tilassa, jossa emme enää kovinkaan hyvin pysty erottelemaan montako venäläistä, somalialaista tai kurdia maassa asuu. Maahanmuuttajuus on alkanut muokata maatamme niin, että olemme hyvin lähellä aikaa, jolloin voimme puhua vain suomalaisista.
Olemme hitaasti totuttautumassa ajatukseen, että uutta ja outoa ei tule vain maan rajojen ulkopuolelta, vaan sitä syntyy koko ajan myös maan sisällä.
Meidän yhtenäiskulttuurimme on näin vahvistumassa, saamassa uutta sisältöä – muuttumassa, niin kuin muutkin muuttuvat. Opimme toisten läsnäoloa, käytöstä, uusia toiminta- ja ajattelutapoja.
Totuttelemme kaaoksen hallintaan ja opimme sietämään epäjärjestystä, ottamaan maailman säröisenä vastaan, sellaisena kuin se näyttäytyy. Tämä on samalla ennen kaikkea muutosta itsessämme.
Kansallista identiteettiämme muokataan näin koko ajan. Opimme totuttelemalla, kuulostelemalla, haistelemalla ja maistelemalla pienin erin hyväksymään myös sen, että meidän yhtenäiskulttuurimme muutoksen myötä identiteettimme ei katoa vaan muovautuu toisenlaiseksi.
Olemme erottelupolitiikan eli monikulttuurisuuden sijaan hyvässä vauhdissa kohti moninaisuuden Suomea.
Kun Löytty ehdottaa luopumista koko monikulttuurisuuden käsitteestä, tulisi sen kytkös maahanmuuttajiin jättää pikkuhiljaa taka-alalle. Tässä välillä elämme hetken uussuomalaisten kanssa. Mutta kaleidoskooppi ohjaa vahvistamaan uutta kulttuurista identiteettiämme. Se tapahtuu tunnustamalla yhtenäiskulttuurin muuttuminen – verkkoja kutoen, rihmastoja rakentaen.
Summa summarum:
Sekä suomalaiset että monet maahanmuuttajat ovat huolestuneita monikultturismin mukanaan tuomista ongelmista. Aluksi eliitti kielsi ongelmat kokonaan. Nyt eliitti haluaa keskustella, mutta vain niillä termeillä jotka se itse määrittelee. Keisarilla ei edelleenkään ole vaatteita.
Kekkosen aikana suurista ongelmista ei puhuttu julkisuudesta, mutta valtiojohto hoiti asiat usein kuntoon hiljaisuudessa. Nykyäänkään asioista ei saisi vielä puhua - ero on siinä että valtiojohdossa olevat naivit ihmiset eivät tee ongelmille mitään ilman että kansa vaatii että jotain tapahtuu.
Älyköt keskustelevat pienissä narsistikerhoissaan - mutta heidänkään mielestään kansan ei pitäisi keskustella asioista. Keskustelu olisi jätettävä Niemelälle, Roosille ja muille "skeptikoille".
torstai 20. marraskuuta 2008
Krypotokristillisyys Balkanilla ja monikultturismin kirot
Kerroin eilen että monet kryptokristityt ovat Kosovossa palaamassa katolilaisuuteen satojen vuosien jälkeen.
Kryptokristillsyyden ilmiö on näemmä tunnettu muuallakin kuin GatesofViennassa. Wikipedia kirjoittaa kryptokristillisyydestä Balkanilla ja Japanissa.
Japanissa kristinusko oli maanalla 200 vuotta 1643 - 1858, Balkanilla ilmeisesti jopa 400 vuotta. Ottomaanien Valtakunnassa vallitsi melko laaja uskonnonvapaus, joten maanalla olo oli vain osittaista. Osa ihmisistä salasi kristillisyytensä ja sai näin mm. taloudellisia etuja osakseen.
Balkania kovin hyvin tuntemattomalle on vaikea ymmärtää, miksi vielä Jugoslavian aikana monet ihmiset teeskentelivät muslimia esimerkiksi Kosovossa. Valtio kun ei suhtautunut käsittääkseni sen positiivisemmin islamiin kuin katolilaisuuteen.
Selitykseen täytynee liittyä paikallisiin syihin - monikulttuuriyhteiskunnassa solidaarisuus omaa paikallisyhteisöä kohtaan vaatii että venettä ei heiluteta. Jos olet albaanimuslimi, et voi yhtääkkiä muuttua albaanikristityksi.
Kun Kosovosta tuli albaanien kansallisvaltio, yhtenäisyyden paine väheni. Kryptokristityt ovat alkaneet palata Paavin kirkon syliin. Ortodoksikirkot hävisivät pari vuotta sitten Kosovosta tulena ilmaan. Rooman kirkko tulee tilalle.
Mielenkiintoista on, että Serbia vastustaa katolisten kirkkojen rakentamista Kosovoon. Youtubessakin seuraavan videon kommenteissa paistaa serbien kritiikki katolisten kirkkojen rakentamista vastaan. Videossa on tosin pahempaakin serbien näkökulmasta - albaanit yrittävät vallata sen paikan Euroopan etuvartiona ottomaaneja vastaan, jonka serbit ovat itselleen ottaneet. Video on melkoista propagandaa, mutta aiheeseen se liittyy siinä, että katolisuus etenee Kosovossa:
On kuin Idän ja Lännen kirkon skisma olisi herännyt taas eloon. Serbeille katolisen albaanin hyväksyminen lienee vaikeampaa kuin muslimialbaanin.
Kryptokristillsyyden ilmiö on näemmä tunnettu muuallakin kuin GatesofViennassa. Wikipedia kirjoittaa kryptokristillisyydestä Balkanilla ja Japanissa.
Japanissa kristinusko oli maanalla 200 vuotta 1643 - 1858, Balkanilla ilmeisesti jopa 400 vuotta. Ottomaanien Valtakunnassa vallitsi melko laaja uskonnonvapaus, joten maanalla olo oli vain osittaista. Osa ihmisistä salasi kristillisyytensä ja sai näin mm. taloudellisia etuja osakseen.
Balkania kovin hyvin tuntemattomalle on vaikea ymmärtää, miksi vielä Jugoslavian aikana monet ihmiset teeskentelivät muslimia esimerkiksi Kosovossa. Valtio kun ei suhtautunut käsittääkseni sen positiivisemmin islamiin kuin katolilaisuuteen.
Selitykseen täytynee liittyä paikallisiin syihin - monikulttuuriyhteiskunnassa solidaarisuus omaa paikallisyhteisöä kohtaan vaatii että venettä ei heiluteta. Jos olet albaanimuslimi, et voi yhtääkkiä muuttua albaanikristityksi.
Kun Kosovosta tuli albaanien kansallisvaltio, yhtenäisyyden paine väheni. Kryptokristityt ovat alkaneet palata Paavin kirkon syliin. Ortodoksikirkot hävisivät pari vuotta sitten Kosovosta tulena ilmaan. Rooman kirkko tulee tilalle.
Mielenkiintoista on, että Serbia vastustaa katolisten kirkkojen rakentamista Kosovoon. Youtubessakin seuraavan videon kommenteissa paistaa serbien kritiikki katolisten kirkkojen rakentamista vastaan. Videossa on tosin pahempaakin serbien näkökulmasta - albaanit yrittävät vallata sen paikan Euroopan etuvartiona ottomaaneja vastaan, jonka serbit ovat itselleen ottaneet. Video on melkoista propagandaa, mutta aiheeseen se liittyy siinä, että katolisuus etenee Kosovossa:
On kuin Idän ja Lännen kirkon skisma olisi herännyt taas eloon. Serbeille katolisen albaanin hyväksyminen lienee vaikeampaa kuin muslimialbaanin.
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Kryptokristittyjä Kosovossa ?
Olen tähän mennessä luullut, että vain juutalaiset kykenevät satoja vuosia teeskentelemään kääntymistä - esimerkiksi kristityiksi tai muslimeiksi.
Nyt vaikuttaa siltä, että Kosovossa on ihmisiä jotka ovat satoja vuosia teeskennelleet muslimia, mutta ovat todellisuudessa säilyttäneet katolisuutensa.
Ottomaanien vallattua Albanian ja Kosovon, monet kääntyivät dhimmi-veroja välttääkseen, pakosta tai muista materiaalisista syistä muslimeiksi. Nyt ainakin jonkin kokoinen joukko on "palaamassa" katolisuuteen. Pristinaan ja muualle Kosovoon on alettu taas rakentaa kirkkoja.
"Palaaminen" alkoi heti sen jälkeen, kun serbiortodoksien vastarinta oli murskattu ja Kosovo saavutti itsenäisyyden. Enää ei ollut niin voimakasta tarvetta identifioitua muslimiksi, kun vihollinen oli jo voitettu.
Konflikti aiheuttaa ryhmäkoheesion lisääntymistä - poikkeamia yhtenäisestä sisäryhmäidentiteetistä ei juuri suvaita. Vastaavasti konfliktin loppuminen tuo mukanaan koheesion kevenemisen. Tämä on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teorian mukainen ennuste.
Ilmeisesti Kosovossa on käynyt juuri näin - ihminen voi itsenäisyyden jälkeen olla kunnon albaani olematta muslimi.
Vastaavaa voi tuskin ajatella tapahtuvan Bosniassa. Bosnjakin identiteetti on slaavimuslimin identiteetti - kroaatin identiteetti on katolisen slaavin identiteetti. Omilla ja muilla ei käytännössä ole muuta eroa kuin uskonto - kieli on käytännössä sama. Kääntyminen muslimista katoliseksi merkitsisi vihollisen puolelle astumista.
Kosovolainen kääntyessään katoliseksi säilyttää kielensä - ja uskontokin säilyy erinä kuin serbivihollisilla.
Nyt vaikuttaa siltä, että Kosovossa on ihmisiä jotka ovat satoja vuosia teeskennelleet muslimia, mutta ovat todellisuudessa säilyttäneet katolisuutensa.
Ottomaanien vallattua Albanian ja Kosovon, monet kääntyivät dhimmi-veroja välttääkseen, pakosta tai muista materiaalisista syistä muslimeiksi. Nyt ainakin jonkin kokoinen joukko on "palaamassa" katolisuuteen. Pristinaan ja muualle Kosovoon on alettu taas rakentaa kirkkoja.
"Palaaminen" alkoi heti sen jälkeen, kun serbiortodoksien vastarinta oli murskattu ja Kosovo saavutti itsenäisyyden. Enää ei ollut niin voimakasta tarvetta identifioitua muslimiksi, kun vihollinen oli jo voitettu.
Konflikti aiheuttaa ryhmäkoheesion lisääntymistä - poikkeamia yhtenäisestä sisäryhmäidentiteetistä ei juuri suvaita. Vastaavasti konfliktin loppuminen tuo mukanaan koheesion kevenemisen. Tämä on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teorian mukainen ennuste.
Ilmeisesti Kosovossa on käynyt juuri näin - ihminen voi itsenäisyyden jälkeen olla kunnon albaani olematta muslimi.
Vastaavaa voi tuskin ajatella tapahtuvan Bosniassa. Bosnjakin identiteetti on slaavimuslimin identiteetti - kroaatin identiteetti on katolisen slaavin identiteetti. Omilla ja muilla ei käytännössä ole muuta eroa kuin uskonto - kieli on käytännössä sama. Kääntyminen muslimista katoliseksi merkitsisi vihollisen puolelle astumista.
Kosovolainen kääntyessään katoliseksi säilyttää kielensä - ja uskontokin säilyy erinä kuin serbivihollisilla.
tiistai 18. marraskuuta 2008
Eliittikin haluaa keskustelua monikultturismista?
Erikoistutkija VESA PUURONEN Kuopion yliopistosta haluaa aloittaa keskustelun monikultturismin "pääversioista". Samalla hän vastaa irakilaisen pakolaisen Omar Bahaaldinin monikulttuurismi-kritiikkiin.
Lainaan Puurosen kirjoitusta HS:ssä:
Omar Bahaaldin syytti mielipidesivulla (HS 15. 11.) monikulttuurisuusideologiaa siitä, että Euroopassa tapahtuu kunniamurhia. Hänen kannanottonsa ei ota huomioon monikulttuurisuusajattelun ja -politiikan kaikkia tulkintoja.
Monikulttuurisuudesta on olemassa kaksi pääversiota. Ensimmäistä voi kutsua säilyttäväksi (tai konservatiiviseksi) monikulttuurisuudeksi. Sen lähtökohta on, että jokaisen kulttuurin tulee sallia noudattaa omia tapojaan, kuten Bahaaldin totesi. Tämä monikulttuurisuuden versio voi johtaa onnettomiin seurauksiin, kuten kunniamurhiin ja pahoinpitelyihin.
Säilyttävä monikulttuurisuus ei kuitenkaan ole monikulttuurisuuden ainoa eikä nykyään myöskään hallitseva tulkinta. Hallitseva tulkintaa on kansainvälisessä keskustelussa kutsuttu liberaaliksi monikulttuurisuudeksi. Suomeksi sen sisällön tavoittaa käsite "kehittävä monikulttuurisuus".
Tämän lähtökohta on, että ryhmäoikeudet – eli kulttuurisen ryhmän oikeus säilyttää ja noudattaa tapojaan – eivät voi ylittää yksilön ihmisoikeuksia.
Tämä monikulttuurisuuden versio siis, päinvastoin kuin Bahaaldin väitti, tunnustaa niin teoriassa kuin käytännössäkin ihmisen perusoikeudet. Kehittävän monikulttuurisuuden tulkinnan puitteissa kunniamurhat, väkivalta ja muut ihmisoikeuksien rikkomukset ovat rikoksia ja vastoin monikulttuurisuuden periaatteita.
Suomessa ei ole käyty perusteellista keskustelua monikulttuurisuuden eri tulkinnoista. Tämä keskustelu on käynnistymässä.
Keskustelun tuloksena saadaan toivottavasti aikaan sellainen tulkinta monikulttuurisuudesta, joka turvaa sekä kulttuurien kehityksen että ihmisoikeudet politiikan, lainsäädännön ja arkielämän käytäntöjen tasolla.
"Tämä keskustelu on käynnistymässä." !
Kuullostaa ohjatulta keskustelulta, jonka HS käynnistää yhdessä maahanmuuttoministerin kanssa.
Lainaan Puurosen kirjoitusta HS:ssä:
Omar Bahaaldin syytti mielipidesivulla (HS 15. 11.) monikulttuurisuusideologiaa siitä, että Euroopassa tapahtuu kunniamurhia. Hänen kannanottonsa ei ota huomioon monikulttuurisuusajattelun ja -politiikan kaikkia tulkintoja.
Monikulttuurisuudesta on olemassa kaksi pääversiota. Ensimmäistä voi kutsua säilyttäväksi (tai konservatiiviseksi) monikulttuurisuudeksi. Sen lähtökohta on, että jokaisen kulttuurin tulee sallia noudattaa omia tapojaan, kuten Bahaaldin totesi. Tämä monikulttuurisuuden versio voi johtaa onnettomiin seurauksiin, kuten kunniamurhiin ja pahoinpitelyihin.
Säilyttävä monikulttuurisuus ei kuitenkaan ole monikulttuurisuuden ainoa eikä nykyään myöskään hallitseva tulkinta. Hallitseva tulkintaa on kansainvälisessä keskustelussa kutsuttu liberaaliksi monikulttuurisuudeksi. Suomeksi sen sisällön tavoittaa käsite "kehittävä monikulttuurisuus".
Tämän lähtökohta on, että ryhmäoikeudet – eli kulttuurisen ryhmän oikeus säilyttää ja noudattaa tapojaan – eivät voi ylittää yksilön ihmisoikeuksia.
Tämä monikulttuurisuuden versio siis, päinvastoin kuin Bahaaldin väitti, tunnustaa niin teoriassa kuin käytännössäkin ihmisen perusoikeudet. Kehittävän monikulttuurisuuden tulkinnan puitteissa kunniamurhat, väkivalta ja muut ihmisoikeuksien rikkomukset ovat rikoksia ja vastoin monikulttuurisuuden periaatteita.
Suomessa ei ole käyty perusteellista keskustelua monikulttuurisuuden eri tulkinnoista. Tämä keskustelu on käynnistymässä.
Keskustelun tuloksena saadaan toivottavasti aikaan sellainen tulkinta monikulttuurisuudesta, joka turvaa sekä kulttuurien kehityksen että ihmisoikeudet politiikan, lainsäädännön ja arkielämän käytäntöjen tasolla.
"Tämä keskustelu on käynnistymässä." !
Kuullostaa ohjatulta keskustelulta, jonka HS käynnistää yhdessä maahanmuuttoministerin kanssa.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Vihreät on naisten ja homojen luokkaetua ajava puolue ?
Olen jo jonkin aikaa uumoillut että jako perussuomalaisiin ja vihreisiin on pitkälti sama kuin jako naisiin ja heteromiehiin. Nuorista aikuisista varakkaat äänestävät kokoomusta, heteromiehet enenemässä määrin perussuomalaisia ja naiset, maahanmuuttajat ja homot vihreitä. Karkeasti yleistäen siis.
Keskustaa äänestetään laajasti maaseutukaupungeissa. Demareita ja Vasemmistoliittoa äänestävät kai lähinnä eläkeikää lähestyvät.
Perussuomalaisten ja maahanmuuttokriittisten vaalivoitto on osin heteromiesten kapinaa naisten ylivaltaa vastaan. Heteromiehet ovat kyllästyneet naisten irrationaaliseen dysgeenisen maahanmuuton edistämiseen ja sananvapauden nakertamiseen.
Kuvaavaa on että yksi harvoista jossain määrin rakentavista vihreistä poliitikoista on jo kansanedustajan uransa lopettanut keski-ikäinen heteromies, Osmo Soininvaara. Vihreät eivät ole luopuneet vain ympäristönsuojelun edistämisestä vaan siis myös sukupuolten tasa-arvoisuuden edistämisestä.
Mielipiteeni vahvistui kun luin entisen vihreän poliitikon Jarkko Tontin jutun Vihreästä langasta:
Vihreät juhlii kunnallisvaalivoittoa. Hyvä, sallittakoon ilo ja riemu. Sallittakoon myös kriittinen pohdinta.
Minua pyydettiin ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Sanoin ei kiitos, olen imarreltu, mutta en lähde. Samoin vastasin, kun minua kysyttiin ehdolle vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.
Miksi? Yksi syy oli tietysti se, että olen kirjailija, en poliitikko. Haluan sanoa mitä ajattelen, enkä koko ajan ajatella mitä sanon. En halua miellyttää ketään, vaan ravistella hereille. Niin ei saada äänestäjiä.
Toinen syy oli sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni. Kaltaiseni olion ei ole mahdollista menestyä vihreänä poliitikkona.
Se, että poliittinen jako alkaa noudattaa sukupuolijakoa, on taas yksi esimerkki siitä, että kanankokonaisuuden eheys on pahasti murenemassa.
Sukupuolten välinen sota kovenee ja lapset kärsivät.
Katso myös tämä.
Olen jo aiemmin uumoillut että vihreät ovat marksilaisessa katsannossa objektiivisesti tarkasteltuna naisten luokkapuolue, joka ajaa naisten luokkaetua.
Keskustaa äänestetään laajasti maaseutukaupungeissa. Demareita ja Vasemmistoliittoa äänestävät kai lähinnä eläkeikää lähestyvät.
Perussuomalaisten ja maahanmuuttokriittisten vaalivoitto on osin heteromiesten kapinaa naisten ylivaltaa vastaan. Heteromiehet ovat kyllästyneet naisten irrationaaliseen dysgeenisen maahanmuuton edistämiseen ja sananvapauden nakertamiseen.
Kuvaavaa on että yksi harvoista jossain määrin rakentavista vihreistä poliitikoista on jo kansanedustajan uransa lopettanut keski-ikäinen heteromies, Osmo Soininvaara. Vihreät eivät ole luopuneet vain ympäristönsuojelun edistämisestä vaan siis myös sukupuolten tasa-arvoisuuden edistämisestä.
Mielipiteeni vahvistui kun luin entisen vihreän poliitikon Jarkko Tontin jutun Vihreästä langasta:
Vihreät juhlii kunnallisvaalivoittoa. Hyvä, sallittakoon ilo ja riemu. Sallittakoon myös kriittinen pohdinta.
Minua pyydettiin ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Sanoin ei kiitos, olen imarreltu, mutta en lähde. Samoin vastasin, kun minua kysyttiin ehdolle vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.
Miksi? Yksi syy oli tietysti se, että olen kirjailija, en poliitikko. Haluan sanoa mitä ajattelen, enkä koko ajan ajatella mitä sanon. En halua miellyttää ketään, vaan ravistella hereille. Niin ei saada äänestäjiä.
Toinen syy oli sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni. Kaltaiseni olion ei ole mahdollista menestyä vihreänä poliitikkona.
Se, että poliittinen jako alkaa noudattaa sukupuolijakoa, on taas yksi esimerkki siitä, että kanankokonaisuuden eheys on pahasti murenemassa.
Sukupuolten välinen sota kovenee ja lapset kärsivät.
Katso myös tämä.
Olen jo aiemmin uumoillut että vihreät ovat marksilaisessa katsannossa objektiivisesti tarkasteltuna naisten luokkapuolue, joka ajaa naisten luokkaetua.
sunnuntai 16. marraskuuta 2008
Niemelä ja oikeistopopulismin synty
Jussi K. Niemelä toteaa perjantaisessa Iltasanomissa, että oikeistopopulismin synty oli odotettavissa, koska Suomessa on kauan hyssytelty monikultturismin ongelmia. Olen samaa mieltä.
Rivien välistä saa sen kuvan että oikeistopopulismi ja "maahanmuuttajien demonisointi" ovat Niemelästä vääriä tapoja käsitellä monikultturismin ongelmia. Asiaa olisi Niemelästä ilmeisesti lähestyttävä analyyttisemmin.
HS lainasi aikoinaan saksalaista - sosiaalidemokraatteja lähellä olevan Friedrich Ebert-säätiön - tutkijaa Ernst Hillebrandia:
Tarvitaan tervejärkinen analyysi lapsellisen monikulttuurisuusunelmoinnin sijaan. Kuten jokaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, myös maahanmuutosta aiheutuu sekä haittoja että hyötyjä.
Niemelä lienee samaa mieltä.
Puhdas rationaalinen argumentointi olisikin ehdottomasti paras tapa käsitellä asiaa, jos väite
Monikultturismi ja maahanmuutto edistää suomalaista hyvinvointia
olisi tosiasiaväite. Väite näyttää ulkoisesti tosiasiaväitteeltä - mikäli edellytämme siis että kaikilla on suunnilleen sama käsitys hyvinvoinnista. Mutta faktisesti väite ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole tosiasiaväite vaan uskonnollinen normi. Tosiasiaväitteen muotoon kirjoitettu uskonnollinen normi kuuluu selkokielellä:
Et saa lausua ääneen (ainakaan "kovalla äänellä" tai ainakaan eliitin keskustelufoorumien ulkopuolella ja kansan parissa), että monikulttuurisuus ja tiettyjen ryhmien maahanmuutto ei edistä suomalaista hyvinvointia.
Tosiasiaväitteitteen kiistäminen voisi perustua pelkkään rationaaliseen argumentointiin, mutta normien murtaminen perustuu normien rikkomiseen. Normia rikotaan niin kauan - rangaistuksista välittämättä - että normi murtuu. On tehokaampaa sanoa asiat kärjistetysti kuin puhtaan analyyttisesti.
Siihen vastaaminen, miksi jotkut ihmiset - alkukristityt, Natsi-Saksan tunnustuskirkko, DDR:läiset toisinajattelijat, Koijärven kuivatuksen vastustajat, kettutytöt tai Jussi Halla-aho - ovat valmiita tekemään tekoja joista tulee suurellla todennäköisyydellä rangaistus, jääköön toiseen kertaan.
Normien muutosta ovat käsitelleet ansiokkaasti mm. taloustieteilijät Samuel Bowles ja Peyton Young.
Rivien välistä saa sen kuvan että oikeistopopulismi ja "maahanmuuttajien demonisointi" ovat Niemelästä vääriä tapoja käsitellä monikultturismin ongelmia. Asiaa olisi Niemelästä ilmeisesti lähestyttävä analyyttisemmin.
HS lainasi aikoinaan saksalaista - sosiaalidemokraatteja lähellä olevan Friedrich Ebert-säätiön - tutkijaa Ernst Hillebrandia:
Tarvitaan tervejärkinen analyysi lapsellisen monikulttuurisuusunelmoinnin sijaan. Kuten jokaisesta yhteiskunnallisesta muutoksesta, myös maahanmuutosta aiheutuu sekä haittoja että hyötyjä.
Niemelä lienee samaa mieltä.
Puhdas rationaalinen argumentointi olisikin ehdottomasti paras tapa käsitellä asiaa, jos väite
Monikultturismi ja maahanmuutto edistää suomalaista hyvinvointia
olisi tosiasiaväite. Väite näyttää ulkoisesti tosiasiaväitteeltä - mikäli edellytämme siis että kaikilla on suunnilleen sama käsitys hyvinvoinnista. Mutta faktisesti väite ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole tosiasiaväite vaan uskonnollinen normi. Tosiasiaväitteen muotoon kirjoitettu uskonnollinen normi kuuluu selkokielellä:
Et saa lausua ääneen (ainakaan "kovalla äänellä" tai ainakaan eliitin keskustelufoorumien ulkopuolella ja kansan parissa), että monikulttuurisuus ja tiettyjen ryhmien maahanmuutto ei edistä suomalaista hyvinvointia.
Tosiasiaväitteitteen kiistäminen voisi perustua pelkkään rationaaliseen argumentointiin, mutta normien murtaminen perustuu normien rikkomiseen. Normia rikotaan niin kauan - rangaistuksista välittämättä - että normi murtuu. On tehokaampaa sanoa asiat kärjistetysti kuin puhtaan analyyttisesti.
Siihen vastaaminen, miksi jotkut ihmiset - alkukristityt, Natsi-Saksan tunnustuskirkko, DDR:läiset toisinajattelijat, Koijärven kuivatuksen vastustajat, kettutytöt tai Jussi Halla-aho - ovat valmiita tekemään tekoja joista tulee suurellla todennäköisyydellä rangaistus, jääköön toiseen kertaan.
Normien muutosta ovat käsitelleet ansiokkaasti mm. taloustieteilijät Samuel Bowles ja Peyton Young.
lauantai 15. marraskuuta 2008
Arvot ja voima
Suomessa on pitkään uskottu machiavellimaisesti siihen, että kansainvälisessä politiikassa voima jyllää. Viisas on se joko tämän ymmärtää ja taipuu ja luovii. (Poikkeuksena Tarja Halonen ja hänen kannattajansa, jotka ovat kuvitelleet että maailma on ratkaisevasti muuttunut, eikä valtioiden välillä enää ole aseellisia konflikteja.) Paasikiven-Kekkosen linja perustui machiavellimaiseen kuvaan maailmasta.
Viron presidentin Toomas Ilveksen kirjoitus "Viron Ulkopolitiikan Lähteillä" Kanavassa kuvaa virolaisten ulkopolitiikkaa. Ilves kuvaa aika erilaista - kantilaisempaa eli arvopohjaisempaa - maailmaa, kuin se maailma johon suomalaiset ovat toisen maailmansodan jälkeen uskoneet. Viron ulkopolitiikka on perustunut yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin - Immanuel Kantin esseeseen Ikuisesta Rauhasta.
Euroopan Unioni rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen turvaamaan Ikuinen Rauha Euroopassa. Jo Kant uskoi että demokraattiset maat eivät sodi keskenään ja siksi demokratian edistäminen Euroopassa oli erittäin tärkeä eurooppalainen päämäärä - kaikkinaisen taloudellisen ja muun yhdentynmisen ohella.
70-luvulla oikeistodiktatuurit väistyivät Etelä-Euroopasta. 90-luvun alussa tuntui että demokratia voittaa myös Itä-Euroopassa Venäjää myöten. Ikuisen Rauhan asia levisi ja uskottiin Venäjän ja sen rajamaidenkin jo pääsevän sen piiriin.
Virolle Georgian tapahtumat syksyllä 2008 olivat valtava shokki. Arvopohjainen ulkopolitiikka, eurooppalaisuus ja Ikuisen Rauhan idea oli saanut iskun. Ehkä lopullisen.
Tuskin suurin shokki oli se, että Venäjä ei noudata yhteisiä arvoja demokratiasta, muitten maitten suvereniteetin kunnioituksesta ja rauhanomaisesta konfliktien ratkaisusta maitten välillä. Eihän Venäjä ole Eurooppaa vaan barbaarimaa, jossa vahva alistaa tai jopa tappaa heikomman !
Rivien välistä voisi uumoilla, että Viron johto on enemmänkin järkyttynyt siitä, että osa Euroopan maista ei ole enää todella sitoutunut arvopohjaiseen ulkopolitiikkaan. Osa eurooppalaisista maista taipuu Venäjän voimapolitiikan alle. Vailla mitään kunniaa he myyvät itsensä narkomaanin lailla Venäjälle saadakseen kaasua.
En kuulu niihin suomalaisiin, jotka kyynisesti pilkkaavat arvopohjaista ulkopolitiikkaa. Ulkopolitiikan pitää ainakin osittain olla arvopohjaista. Ilman yhteistä arvopohjaa ei ole mitään Eurooppaa. Ilman Eurooppaa ei ole ehkä Suomeakaan.
Viron presidentin Toomas Ilveksen kirjoitus "Viron Ulkopolitiikan Lähteillä" Kanavassa kuvaa virolaisten ulkopolitiikkaa. Ilves kuvaa aika erilaista - kantilaisempaa eli arvopohjaisempaa - maailmaa, kuin se maailma johon suomalaiset ovat toisen maailmansodan jälkeen uskoneet. Viron ulkopolitiikka on perustunut yhteisiin eurooppalaisiin arvoihin - Immanuel Kantin esseeseen Ikuisesta Rauhasta.
Euroopan Unioni rakennettiin toisen maailmansodan jälkeen turvaamaan Ikuinen Rauha Euroopassa. Jo Kant uskoi että demokraattiset maat eivät sodi keskenään ja siksi demokratian edistäminen Euroopassa oli erittäin tärkeä eurooppalainen päämäärä - kaikkinaisen taloudellisen ja muun yhdentynmisen ohella.
70-luvulla oikeistodiktatuurit väistyivät Etelä-Euroopasta. 90-luvun alussa tuntui että demokratia voittaa myös Itä-Euroopassa Venäjää myöten. Ikuisen Rauhan asia levisi ja uskottiin Venäjän ja sen rajamaidenkin jo pääsevän sen piiriin.
Virolle Georgian tapahtumat syksyllä 2008 olivat valtava shokki. Arvopohjainen ulkopolitiikka, eurooppalaisuus ja Ikuisen Rauhan idea oli saanut iskun. Ehkä lopullisen.
Tuskin suurin shokki oli se, että Venäjä ei noudata yhteisiä arvoja demokratiasta, muitten maitten suvereniteetin kunnioituksesta ja rauhanomaisesta konfliktien ratkaisusta maitten välillä. Eihän Venäjä ole Eurooppaa vaan barbaarimaa, jossa vahva alistaa tai jopa tappaa heikomman !
Rivien välistä voisi uumoilla, että Viron johto on enemmänkin järkyttynyt siitä, että osa Euroopan maista ei ole enää todella sitoutunut arvopohjaiseen ulkopolitiikkaan. Osa eurooppalaisista maista taipuu Venäjän voimapolitiikan alle. Vailla mitään kunniaa he myyvät itsensä narkomaanin lailla Venäjälle saadakseen kaasua.
En kuulu niihin suomalaisiin, jotka kyynisesti pilkkaavat arvopohjaista ulkopolitiikkaa. Ulkopolitiikan pitää ainakin osittain olla arvopohjaista. Ilman yhteistä arvopohjaa ei ole mitään Eurooppaa. Ilman Eurooppaa ei ole ehkä Suomeakaan.
perjantai 14. marraskuuta 2008
OMAR BAHAALDIN HS:ssä
Lainaan suoraan:
Miksi kunniamurhien annetaan jatkua Euroopassa?
Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta.
Lehtitietojen mukaan Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa tuomitsi äskettäin 64-vuotiaan irakilaismiehen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen 25-vuotiaan tyttärensä pahoinpitelystä. Oikeudessa tytär ja isä olivat vierekkäisissä huoneissa ja näkivät toisensa vain videon kautta. Isä kiisti syytteet.
Pahoinpitelyn syynä oli tyttären avioero isän sukulaismiehen kanssa järjestetystä avioliitosta. Hakkaaminen ja potkiminen tapahtuivat tyttären kotona Kuopiossa.
Seuraavana päivänä tytär teki rikosilmoituksen poliisille ja kertoi isän uhanneen tappaa hänet suvun kunnian vuoksi. Nyt vanhempi tytär on piilossa.
Saman uutisen mukaan isä pahoinpiteli myös toista, 23-vuotiasta tytärtään. Syynä oli tyttären ilmoitus, ettei hän halua asua vanhempiensa luona. Hän perui pahoinpitelyväitteen oikeudessa.
Samanlainen traaginen tapahtuma sattui Lontoossa reilu vuosi sitten. Isä pahoinpiteli tyttärensä Banaz Mahmodin sairaalakuntoon. Tytär oli eronnut järjestetystä avioliitosta ja alkoi seurustella poikaystävänsä kanssa. Lopuksi isän sukulaismies murhasi Mahmodin.
Isä pahoinpiteli myös perheen nuoremman tyttären varoitukseksi.
Miksi kunniamurhat saavat jatkua Euroopassa? Onko kysymyksessä pelkkä kulttuurinen taantumuksellinen tapa, joka EU-maissa sivistyneesti ohitetaan? Käsittääkseni näin on. Euroopan valtiot ovat monikulttuurisuuden nimissä hyväksyneet nämä väkivallanteot.
Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta. Kun jonkin ryhmän oikeus esimerkiksi uskontoon tai heimoon perustuen hyväksytään, silloin ohitetaan yksilön oikeudet. Perheenjäsenten ja perheyhteisön keskinäiset vapausnormit ovat ristiriidassa keskenään.
Näin on varsinkin, kun kysymyksessä ovat naisten ja lasten vapaus ja turva. Heitä kontrolloidaan tiukemmin pukeutumisessa, on huivipakko, ympärileikkaukset ja ruokavalion säännöt. Toisin sanoen itsemääräämisoikeus puuttuu.
Pakkoavioliitot ja kunniamurhat ovat arkipäivää näissä suljetuissa kulttuureissa. Perusteluina näille säännöille ja tavoille käytetään oman kulttuurin säilyttämistä moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Tämän logiikan mukaan kulttuuri on pysyvä, muuttumaton ja ikuinen, eikä sitä voi muuttaa tai kehittää. Todellisuudessa ei ole näin: maailma muuttuu, ihminen muuttuu, kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät.
Tässä yhteiskunnassa on toimittava voimassa olevien lakien ja sääntöjen mukaan. Täytyykö erilaisille ryhmittymille ja kulttuureille laatia omat lait?
Nämä normit ja säännöt vahvistavat rasismia ja lisäävät negatiivista suhtautumista koko maahanmuuttajaväestöä kohtaan. Kolikon toinen puoli on islamilaisen politiikan mukainen suhtautuminen myönteisesti sharia-lakiin ja sen toteuttamiseen yhteiskunnassamme.
On kysyttävä, ovatko uskonnollisperäiset periaatteet ja heimotavat arvokkaampia kuin ihmisoikeudet? Mitkä ovat minun henkilökohtaiset oikeuteni ja vastuuni? Mitä on tasaarvo naisten ja miesten välillä?
Palataan kunniamurhatapauksiin ja maahanmuuttajanaisten asemaan.
He ovat turvattomia ja syrjäytyneitä yhteiskunnastamme. Puolet maahanmuuttajaväestöstä on naisia. Heidän kotoutumisensa edistämiseksi koulutusta ja valmennusta täytyy voimakkaasti lisätä, että he voivat elää normaalia elämää ja osallistua yhteiskuntaan. Näin voidaan vahvistaa koko yhteiskunnan turvallisuutta ja inhimillisyyttä.
On suhtauduttava vakavasti kaikkiin perheväkivaltatapauksiin, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin. Rangaistusten koventaminen on ehkä tarpeen.
OMAR BAHAALDIN, puheenjohtaja,Irakilaisten pakolaisten kansainvälinen federaatio, Suomen osasto
Oma kommenttini:
Bahaaldin on samoilla linjoilla kuin Halla-aho. Itse en ole täysin samoilla linjoilla:
Minusta islamilaisen kunniankulttuurin uhkaa ei torjuta parhaiten vain vaatimalla muslimeja luopumaan omista tavoistaan, vaan myös adaptoimalla tiettyjä ääriyhteisöllisyyteen muotoja suomalaiseen kulttuuriin.
Esimerkiksi ihmisten autonomiaa tietyissä asioissa on rajoitettava. Perheiden ei tule sallia jäseniltään epälojaliteettia suomalaista kulttuuria kohtaan vaan suljettava tällaiset jäsenet perheyhteisön ulkopuolelle.
Miksi kunniamurhien annetaan jatkua Euroopassa?
Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta.
Lehtitietojen mukaan Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa tuomitsi äskettäin 64-vuotiaan irakilaismiehen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen 25-vuotiaan tyttärensä pahoinpitelystä. Oikeudessa tytär ja isä olivat vierekkäisissä huoneissa ja näkivät toisensa vain videon kautta. Isä kiisti syytteet.
Pahoinpitelyn syynä oli tyttären avioero isän sukulaismiehen kanssa järjestetystä avioliitosta. Hakkaaminen ja potkiminen tapahtuivat tyttären kotona Kuopiossa.
Seuraavana päivänä tytär teki rikosilmoituksen poliisille ja kertoi isän uhanneen tappaa hänet suvun kunnian vuoksi. Nyt vanhempi tytär on piilossa.
Saman uutisen mukaan isä pahoinpiteli myös toista, 23-vuotiasta tytärtään. Syynä oli tyttären ilmoitus, ettei hän halua asua vanhempiensa luona. Hän perui pahoinpitelyväitteen oikeudessa.
Samanlainen traaginen tapahtuma sattui Lontoossa reilu vuosi sitten. Isä pahoinpiteli tyttärensä Banaz Mahmodin sairaalakuntoon. Tytär oli eronnut järjestetystä avioliitosta ja alkoi seurustella poikaystävänsä kanssa. Lopuksi isän sukulaismies murhasi Mahmodin.
Isä pahoinpiteli myös perheen nuoremman tyttären varoitukseksi.
Miksi kunniamurhat saavat jatkua Euroopassa? Onko kysymyksessä pelkkä kulttuurinen taantumuksellinen tapa, joka EU-maissa sivistyneesti ohitetaan? Käsittääkseni näin on. Euroopan valtiot ovat monikulttuurisuuden nimissä hyväksyneet nämä väkivallanteot.
Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta. Kun jonkin ryhmän oikeus esimerkiksi uskontoon tai heimoon perustuen hyväksytään, silloin ohitetaan yksilön oikeudet. Perheenjäsenten ja perheyhteisön keskinäiset vapausnormit ovat ristiriidassa keskenään.
Näin on varsinkin, kun kysymyksessä ovat naisten ja lasten vapaus ja turva. Heitä kontrolloidaan tiukemmin pukeutumisessa, on huivipakko, ympärileikkaukset ja ruokavalion säännöt. Toisin sanoen itsemääräämisoikeus puuttuu.
Pakkoavioliitot ja kunniamurhat ovat arkipäivää näissä suljetuissa kulttuureissa. Perusteluina näille säännöille ja tavoille käytetään oman kulttuurin säilyttämistä moniarvoisessa yhteiskunnassa.
Tämän logiikan mukaan kulttuuri on pysyvä, muuttumaton ja ikuinen, eikä sitä voi muuttaa tai kehittää. Todellisuudessa ei ole näin: maailma muuttuu, ihminen muuttuu, kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät.
Tässä yhteiskunnassa on toimittava voimassa olevien lakien ja sääntöjen mukaan. Täytyykö erilaisille ryhmittymille ja kulttuureille laatia omat lait?
Nämä normit ja säännöt vahvistavat rasismia ja lisäävät negatiivista suhtautumista koko maahanmuuttajaväestöä kohtaan. Kolikon toinen puoli on islamilaisen politiikan mukainen suhtautuminen myönteisesti sharia-lakiin ja sen toteuttamiseen yhteiskunnassamme.
On kysyttävä, ovatko uskonnollisperäiset periaatteet ja heimotavat arvokkaampia kuin ihmisoikeudet? Mitkä ovat minun henkilökohtaiset oikeuteni ja vastuuni? Mitä on tasaarvo naisten ja miesten välillä?
Palataan kunniamurhatapauksiin ja maahanmuuttajanaisten asemaan.
He ovat turvattomia ja syrjäytyneitä yhteiskunnastamme. Puolet maahanmuuttajaväestöstä on naisia. Heidän kotoutumisensa edistämiseksi koulutusta ja valmennusta täytyy voimakkaasti lisätä, että he voivat elää normaalia elämää ja osallistua yhteiskuntaan. Näin voidaan vahvistaa koko yhteiskunnan turvallisuutta ja inhimillisyyttä.
On suhtauduttava vakavasti kaikkiin perheväkivaltatapauksiin, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin. Rangaistusten koventaminen on ehkä tarpeen.
OMAR BAHAALDIN, puheenjohtaja,Irakilaisten pakolaisten kansainvälinen federaatio, Suomen osasto
Oma kommenttini:
Bahaaldin on samoilla linjoilla kuin Halla-aho. Itse en ole täysin samoilla linjoilla:
Minusta islamilaisen kunniankulttuurin uhkaa ei torjuta parhaiten vain vaatimalla muslimeja luopumaan omista tavoistaan, vaan myös adaptoimalla tiettyjä ääriyhteisöllisyyteen muotoja suomalaiseen kulttuuriin.
Esimerkiksi ihmisten autonomiaa tietyissä asioissa on rajoitettava. Perheiden ei tule sallia jäseniltään epälojaliteettia suomalaista kulttuuria kohtaan vaan suljettava tällaiset jäsenet perheyhteisön ulkopuolelle.
tiistai 11. marraskuuta 2008
Altruistinen eli yhteisöllinen rangaistus
HS:n tiedesivut puhuvat tänään yhteisöllisestä rangaistuksesta - ihmisen yhteistyön kulmakivestä. Lainaan osan tekstistä:
Kosto on suloinen
Inhimillisen yhteistyön edellytys on kostonhimo (Susanne Björkholm)
Mikään toinen laji ei yllä yhtä monipuoliseen yhteistyöhön kuin ihminen. Autamme ei-sukulaisia ja teemme yhteistyötä ventovieraiden kanssa.
Tilanne olisi evoluutiossa kestämätön, ellei huijareiden ja lintsaajien paljastaminen ja rankaiseminen toimisi tehokkaasti. Ilman rangaistusta vapaamatkustaminen kannattaisi.
Muut auttavat sinua, sinä et auta ketään. Lusmugeeni leviäisi nopeasti populaatioon ja yhteistyö olisi muisto vain.
Aivomme onkin varustettu herkällä huijaripaljastimella.
Suutumme, kun törmäämme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden normien rikkojaan. Haluamme, että velvollisuuksistaan luistava tai yhteisöä haavoittava yksilö saa kunnollisen rangaistuksen. Narahtanutta kohtaa maineen menetys, josta voi seurata pitkään jatkuvaa syrjintää.
Erityistä tälle käytökselle on, että rankaiseminen voi jopa aiheuttaa sen antajalle kustannuksia, eikä huijauksen kohteella ole merkitystä.
Suuttumus ja rangaistusinto ovat suuria silloinkin, kun huijauksen kohde on tuntematon.
Lisäksi ihmisyhteisössä on yleistä haluta rangaista myös sitä, joka passiivisesti hyväksyy tapahtuvan vääryyden. Alan tutkijat kutsuvat käyttäytymistä yhteisölliseksi rankaisemiseksi.
Björkholm on siis hiukan samoilla linjoilla kuin minä:
Ihminen on poikkeuksellisen yhteistyökykyinen laji.
Kosto on suloinen
Inhimillisen yhteistyön edellytys on kostonhimo (Susanne Björkholm)
Mikään toinen laji ei yllä yhtä monipuoliseen yhteistyöhön kuin ihminen. Autamme ei-sukulaisia ja teemme yhteistyötä ventovieraiden kanssa.
Tilanne olisi evoluutiossa kestämätön, ellei huijareiden ja lintsaajien paljastaminen ja rankaiseminen toimisi tehokkaasti. Ilman rangaistusta vapaamatkustaminen kannattaisi.
Muut auttavat sinua, sinä et auta ketään. Lusmugeeni leviäisi nopeasti populaatioon ja yhteistyö olisi muisto vain.
Aivomme onkin varustettu herkällä huijaripaljastimella.
Suutumme, kun törmäämme sosiaalisen oikeudenmukaisuuden normien rikkojaan. Haluamme, että velvollisuuksistaan luistava tai yhteisöä haavoittava yksilö saa kunnollisen rangaistuksen. Narahtanutta kohtaa maineen menetys, josta voi seurata pitkään jatkuvaa syrjintää.
Erityistä tälle käytökselle on, että rankaiseminen voi jopa aiheuttaa sen antajalle kustannuksia, eikä huijauksen kohteella ole merkitystä.
Suuttumus ja rangaistusinto ovat suuria silloinkin, kun huijauksen kohde on tuntematon.
Lisäksi ihmisyhteisössä on yleistä haluta rangaista myös sitä, joka passiivisesti hyväksyy tapahtuvan vääryyden. Alan tutkijat kutsuvat käyttäytymistä yhteisölliseksi rankaisemiseksi.
Björkholm on siis hiukan samoilla linjoilla kuin minä:
Ihminen on poikkeuksellisen yhteistyökykyinen laji.
lauantai 8. marraskuuta 2008
Hallitus: Rahaa pankeille, rikkaille ja maahanmuuttajille - kansa kyykkyyn
Hallitus on alentamassa veroja, kun taantuma on tulossa ja työttömyys kasvussa. Samaan aikaan pankeille on luvattu vastikkeetonta rahaa neljä miljardia ja luvattu 40 miljardia lainatakuisiin. Rahaa jaetaan myös maahanmuuttajaryhmille, joilta ei saada vastikkeeksi verotuloja vaan jotka aiheuttavat hyviin pitkään nettomenoja yhteiskunnalle.
Hallitus ei halua toteuttaa IMF:n ohjeita joitten mukaan tuki on tällä kertaa suunnattava kuluttajille ja yrityksille. Hallitus halunnee käyttää taas taantumaa kansan jakamiseen menestyjiin ja luusereihin, jolloin kansaa on helpompi hallita.
Niinistö on todennut ehkä hieman itsekriittisesti, että viime laman aikana kansan yhteishenki murtui. Suomessa lama hoidettiin matokuurilla - 20% ihmisistä ajettiin työttömäksi, suuri osa kansasta syrjäytyi lopullisesti ja monet alkoholisoituivat. Kansa jaettiin onnistujiin ja häviäjiin. Yhteisöllisyys korvautui hedonismilla.
Myös Financial Times totesi 29.10.2008 että uusliberaalisilla matokuureilla luotaisiin vain massatyöttömyyttä, mikä kaatuisi myös tulevien sukupolvien päälle.
Vanhasen ja Kataisen hallitus on ilmeisesti toistamassa edellisen laman matokuuri-linjaa. Lama/taantuma hoidetaan repimällä kansasta lisää irti, murskaamalla ja syrjäyttämällä ne jotka eivät kestä. Raha jaetaan talouselämälle, menestyjille ja maahanmuuttajille. Seurauksena on lisää syrjäytymistä ja koulumurhia, mitkä selitetään syyttämällä suomalaisia heidän kulttuurinsa väkivaltaisuudesta. Ainoa mistä suomalaisia on syytä syyttää on liika nöyristely ja solidaarisuuden puute.
Taantuma synnyttää ihmisissä työttömyyden pelkoa. Pelko tekee ihmiset helpommin hallittaviksi. Yksilökeskeinen kulttuuri estää ihmisiä näkemästä, että olemme samassa veneessä. Kansan selkärangan murtamista tarvitaan EU-projektien ja monikulttuurisuus-ohjelman läpiajoon. Nöyrää ja alistettua kansaa on helpompi hallita.
Perussuomalaisten menestys vaaleissa ounastelee muutosta suomalaisten asenteissa. Solidaarisuutta on osoitettava ensi sijassa omaan kansaan. Koulutettujen nuorten miesten tuki perussuomalaisille osoittaa että kaikki koulutetut eivät ole asettuneet vihreiden, kokoomuslaisten ja demarien lailla myymään isänmaata globaalille rahalle ja EU:lle.
Hallitus ei halua toteuttaa IMF:n ohjeita joitten mukaan tuki on tällä kertaa suunnattava kuluttajille ja yrityksille. Hallitus halunnee käyttää taas taantumaa kansan jakamiseen menestyjiin ja luusereihin, jolloin kansaa on helpompi hallita.
Niinistö on todennut ehkä hieman itsekriittisesti, että viime laman aikana kansan yhteishenki murtui. Suomessa lama hoidettiin matokuurilla - 20% ihmisistä ajettiin työttömäksi, suuri osa kansasta syrjäytyi lopullisesti ja monet alkoholisoituivat. Kansa jaettiin onnistujiin ja häviäjiin. Yhteisöllisyys korvautui hedonismilla.
Myös Financial Times totesi 29.10.2008 että uusliberaalisilla matokuureilla luotaisiin vain massatyöttömyyttä, mikä kaatuisi myös tulevien sukupolvien päälle.
Vanhasen ja Kataisen hallitus on ilmeisesti toistamassa edellisen laman matokuuri-linjaa. Lama/taantuma hoidetaan repimällä kansasta lisää irti, murskaamalla ja syrjäyttämällä ne jotka eivät kestä. Raha jaetaan talouselämälle, menestyjille ja maahanmuuttajille. Seurauksena on lisää syrjäytymistä ja koulumurhia, mitkä selitetään syyttämällä suomalaisia heidän kulttuurinsa väkivaltaisuudesta. Ainoa mistä suomalaisia on syytä syyttää on liika nöyristely ja solidaarisuuden puute.
Taantuma synnyttää ihmisissä työttömyyden pelkoa. Pelko tekee ihmiset helpommin hallittaviksi. Yksilökeskeinen kulttuuri estää ihmisiä näkemästä, että olemme samassa veneessä. Kansan selkärangan murtamista tarvitaan EU-projektien ja monikulttuurisuus-ohjelman läpiajoon. Nöyrää ja alistettua kansaa on helpompi hallita.
Perussuomalaisten menestys vaaleissa ounastelee muutosta suomalaisten asenteissa. Solidaarisuutta on osoitettava ensi sijassa omaan kansaan. Koulutettujen nuorten miesten tuki perussuomalaisille osoittaa että kaikki koulutetut eivät ole asettuneet vihreiden, kokoomuslaisten ja demarien lailla myymään isänmaata globaalille rahalle ja EU:lle.
Devoted actor ja rational actor
Scott Atran ja Robert Axelrod ovat aikamme merkittävimpiä tiedemiehiä omilla aloillaan. 65-vuotias Robert Axelrod on jo pitkän uran tehnyt yhteiskuntatieteilijä ja yhteistyön evolutiivisen tutkimuksen uranuurtaja, joka on mm. työskennellyt yhdessä 1900-luvun ehkä merkittävimmän evoluutiobiologin W.D. Hamiltonin kanssa. Scott Atran on 56-vuotias antropologi ja kognitiivisen uskontotieteen uranuurtajia Pascal Boyerin, Ilkka Pyysiäisen yms. ohella.
Atran ja Axelrod ovat viime aikoina keskittyneet tutkimaan uskonnollisia konflikteja ja uskonnollista terrorismia - erityisesti palestiinalaisten ja israelilaisten välistä konfliktia ja palestiinalaisia itsemurhapommittajia (marttyyreja). He ovat toimineet myös neuvonantajina amerikkalaisille viranomaisille.
Atran ja Axelrod ovat haastatelleet laajasti mm. Hamasin ja Israelin johtomiehiä kuten Palestiinan pääministeriä Ismail Haniyaa ja Israelin entistä pääministeriä Benyamin Netanyahua, Israelin vangitsemia Hamasin taistelijoita ja johtajia kuten Hassan Yousefia, mutta myös israelilaisia ja palestiinalaisia siviilejä.
Atranin ja Axelrodin oleellisin havainto on minusta se, että siinä missä kylmän sodan aikana vastapuolen tekoja pyrittiin analysoimaan rationaalisen valinnan teorian ja peliteorian keinoin - ja vastustajaa (Neuvostoliittoa, USA:ta) mallinnettiin rationaalisena toimijana (rational actor), nykykonflikteissa tarvitaan aivan erilaista lähestymistapaa:
Ever since the end of the Second World War,"rational actor" models have dominated strategic thinking at all levels of government policy (Gaddis 1995) and military planning (Allison 1971). Rational actor models have always had serious deficiencies as general models of human reasoning and decision making because human behavior can never be reduced purely to rational calculation. But in a confrontation between states, and especially during the Cold War, these models were arguably useful in anticipating a wide array of challenges and formulating policies to prevent nuclear war. Now, however, we are witnessing the rise of "devoted actors," such as suicide terrorists (Atran 2003), who are willing to make extreme sacrifices that are independent of, or seem all out of proportion to, likely prospects of success.
Nykyaikana vihollinen on usein asialleen hyvin omistautunut ja uhrivalmis toimija, jota ajaa äärimmäisiin tekoihinsa uskonnollinen ideologia. Omistautunut toimija (devoted actor) toimii täysin erilaisella logiikalla kuin rationaalisen valinnan teorian mukainen omaa utiliteettiaan maksimoiva rationaalinen toimija (Homo Economicus).
Omistautunut toimija ei tietenkään aina ajaudu terrorismiin, hän voi olla koko elämänsä normaalia työtä tekevä palestiinalainen kauppias tai äiti - tai israelilainen siirtokuntalainen. Hän saattaa kauppiaana - suhteessa taloudellisiin arvoihin - olla samanlainen rationaalinen aktori kuin maallistunut länsimainen virkaveljensä.
Omistautunut toimija ei ole hullu tai naivi. Omistautuneen toimijan tekojen ennustaminen ei edes ole välttämättä sen vaikeampaa kuin rationaalisenkaan toimijan. Omistautuneen toimijan kanssa toimiessa on ymmärrettävä mitkä ovat kyseisen omistautuneen toimijan pyhät arvot vastakohtana materiaalisille arvoille.
Materiaalisia arvoja voi ostaa. Palestiinalainen voi esimerkiksi myydä autonsa.
Atran ja Axelrod kuitenkin toteavat, että on oltava äärimmäisen varovainen siinä, ettei mene tarjoamaan materiaalista korvausta palestiinalaisille pyhistä arvoista. Mikäli israelilaiset osana rauhanneuvotteluja tarjoasivat palestiinalaisille rahakorvausta Israelin puolelle vuoden 1948 tapahtumissa jääneistä palestiinalaisten asumuksista, palestiinalaiset kokevat rahatarjouksen loukkaavana ja neuvottelut pikemmin vaikeutuvat kuin helpottuvat.
Atran ja Axelrod jopa havaitsivat että osa palestiinalaisista ei edes suostunut rahakorvaukseen itsemurhapommituksesta, vaan kokivat senkin loukkauksena. Sama logiikka päti niihin gazalaisiin juutalaisten siirtokuntien asukkaisiin, joille Israelin valtio tarjosi rahakorvauksen siitä, että he joutuivat luopumaan omasta mielestään pyhästä juutalaisesta maasta. Siirtokuntalaiset tyrmistyivät ja kokivat itsensä loukatuiksi.
Paljon tehokkaampia neuvottelukeinoja omistautuneitten toimijoiden kanssa on, jos tunnustetaan toisen pyhät arvot. Sharon mm. ymmärsi liian myöhään, että sen sijaan että siirtokuntalaisille tarjottiin rahaa, minkä nämä kokivat samanlaisena loukkauksena jos suomalista miestä pyydettäisiin myymään omaa tytärtään prostituutioon, siirtokuntalaisten uhrausta olisi pitänyt arvostaa ja nostaa uhraus pyhäksi arvoksi:
[Israeli Prime Minister Ariel] Sharon realized too late that he shouldn’t have berated them about wasting Israel’s money and endangering soldier’s lives. Sharon told me that he realized only afterwards that he should have made a symbolic concession and called them Zionist heroes making yet another sacrifice”
(Lähde: Scott Atran and Robert Axelrod, Reframing Sacred Values).
Mitä tästä nyt sitten voidaan oppia ? Miten suomalaisten esimerkiksi olisi suhtauduttava fundamentalistisiin tai konservatiivisiin muslimeihin ?
Suomessa ns. pyhiä arvoja ei ainakaan pintapuolisesti tarkasteltuna ole paljoa. Suomalaisten enemmistö esimerkiksi ei koe, että Suomen olisi vaadittava Karjala takaisin koska se on pyhää suomalaista maata.
Suuri osa suomalaisista nuorista aikuisista pikemmin suuttuu siitä jos joku vaatii Karjalaa takaisin ja kysyy "mitä me sillä tekisimme - siitähän tulisi vain kustannuksia". Joittenkin vanhempien pyhäksi kokema arvo nähdään materiaalisena arvona - ja negatiivisena sellaisena.
En lähde väittelemään Karjalan kysymyksestä. Suomalaisten on kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää tai ainakin hyväksyä sitä, että joillekin ihmisille esimerkiksi maa-alue on pyhä. Suomalaisten on myös vaikea ymmärtää tai ainakin hyväksyä kunnian kulttuuria.
Eikä meidän tarvitsekaan hyväksyä. Mutta ellemme edes ymmärrä näitä ilmiöitä tulemme sokeiksi ja kuvittelemme että esimerkiksi muslimit toimivat niin kuin toimivat, koska ovat hulluja tai takapajuisia.
Saattaa olla hyvää tarkoittavaa mutta myös äärimmäisen loukkaava sanoa, että kunhan muslimit modernisoituvat Suomessa he alkavat hyväksyä naisten tasa-arvoisuuden ja aktiivisuuden yhteiskunnassa. He kuulevat tällaisen väitteen helposti näin:
"Kunhan te muututte samanlaiseksi kuin me, tkin hyväksytte sen että teidän tyttärenne huoraavat, ryyppäävät ja polttavat tupakkaa naama nurin niin kuin suomalaisetkin tytöt."
Tällainen tulkinta ei todennäköisesti edistä muslimien integroitumista Suomeen vaan estää sen.
Atran ja Axelrod ovat viime aikoina keskittyneet tutkimaan uskonnollisia konflikteja ja uskonnollista terrorismia - erityisesti palestiinalaisten ja israelilaisten välistä konfliktia ja palestiinalaisia itsemurhapommittajia (marttyyreja). He ovat toimineet myös neuvonantajina amerikkalaisille viranomaisille.
Atran ja Axelrod ovat haastatelleet laajasti mm. Hamasin ja Israelin johtomiehiä kuten Palestiinan pääministeriä Ismail Haniyaa ja Israelin entistä pääministeriä Benyamin Netanyahua, Israelin vangitsemia Hamasin taistelijoita ja johtajia kuten Hassan Yousefia, mutta myös israelilaisia ja palestiinalaisia siviilejä.
Atranin ja Axelrodin oleellisin havainto on minusta se, että siinä missä kylmän sodan aikana vastapuolen tekoja pyrittiin analysoimaan rationaalisen valinnan teorian ja peliteorian keinoin - ja vastustajaa (Neuvostoliittoa, USA:ta) mallinnettiin rationaalisena toimijana (rational actor), nykykonflikteissa tarvitaan aivan erilaista lähestymistapaa:
Ever since the end of the Second World War,"rational actor" models have dominated strategic thinking at all levels of government policy (Gaddis 1995) and military planning (Allison 1971). Rational actor models have always had serious deficiencies as general models of human reasoning and decision making because human behavior can never be reduced purely to rational calculation. But in a confrontation between states, and especially during the Cold War, these models were arguably useful in anticipating a wide array of challenges and formulating policies to prevent nuclear war. Now, however, we are witnessing the rise of "devoted actors," such as suicide terrorists (Atran 2003), who are willing to make extreme sacrifices that are independent of, or seem all out of proportion to, likely prospects of success.
Nykyaikana vihollinen on usein asialleen hyvin omistautunut ja uhrivalmis toimija, jota ajaa äärimmäisiin tekoihinsa uskonnollinen ideologia. Omistautunut toimija (devoted actor) toimii täysin erilaisella logiikalla kuin rationaalisen valinnan teorian mukainen omaa utiliteettiaan maksimoiva rationaalinen toimija (Homo Economicus).
Omistautunut toimija ei tietenkään aina ajaudu terrorismiin, hän voi olla koko elämänsä normaalia työtä tekevä palestiinalainen kauppias tai äiti - tai israelilainen siirtokuntalainen. Hän saattaa kauppiaana - suhteessa taloudellisiin arvoihin - olla samanlainen rationaalinen aktori kuin maallistunut länsimainen virkaveljensä.
Omistautunut toimija ei ole hullu tai naivi. Omistautuneen toimijan tekojen ennustaminen ei edes ole välttämättä sen vaikeampaa kuin rationaalisenkaan toimijan. Omistautuneen toimijan kanssa toimiessa on ymmärrettävä mitkä ovat kyseisen omistautuneen toimijan pyhät arvot vastakohtana materiaalisille arvoille.
Materiaalisia arvoja voi ostaa. Palestiinalainen voi esimerkiksi myydä autonsa.
Atran ja Axelrod kuitenkin toteavat, että on oltava äärimmäisen varovainen siinä, ettei mene tarjoamaan materiaalista korvausta palestiinalaisille pyhistä arvoista. Mikäli israelilaiset osana rauhanneuvotteluja tarjoasivat palestiinalaisille rahakorvausta Israelin puolelle vuoden 1948 tapahtumissa jääneistä palestiinalaisten asumuksista, palestiinalaiset kokevat rahatarjouksen loukkaavana ja neuvottelut pikemmin vaikeutuvat kuin helpottuvat.
Atran ja Axelrod jopa havaitsivat että osa palestiinalaisista ei edes suostunut rahakorvaukseen itsemurhapommituksesta, vaan kokivat senkin loukkauksena. Sama logiikka päti niihin gazalaisiin juutalaisten siirtokuntien asukkaisiin, joille Israelin valtio tarjosi rahakorvauksen siitä, että he joutuivat luopumaan omasta mielestään pyhästä juutalaisesta maasta. Siirtokuntalaiset tyrmistyivät ja kokivat itsensä loukatuiksi.
Paljon tehokkaampia neuvottelukeinoja omistautuneitten toimijoiden kanssa on, jos tunnustetaan toisen pyhät arvot. Sharon mm. ymmärsi liian myöhään, että sen sijaan että siirtokuntalaisille tarjottiin rahaa, minkä nämä kokivat samanlaisena loukkauksena jos suomalista miestä pyydettäisiin myymään omaa tytärtään prostituutioon, siirtokuntalaisten uhrausta olisi pitänyt arvostaa ja nostaa uhraus pyhäksi arvoksi:
[Israeli Prime Minister Ariel] Sharon realized too late that he shouldn’t have berated them about wasting Israel’s money and endangering soldier’s lives. Sharon told me that he realized only afterwards that he should have made a symbolic concession and called them Zionist heroes making yet another sacrifice”
(Lähde: Scott Atran and Robert Axelrod, Reframing Sacred Values).
Mitä tästä nyt sitten voidaan oppia ? Miten suomalaisten esimerkiksi olisi suhtauduttava fundamentalistisiin tai konservatiivisiin muslimeihin ?
Suomessa ns. pyhiä arvoja ei ainakaan pintapuolisesti tarkasteltuna ole paljoa. Suomalaisten enemmistö esimerkiksi ei koe, että Suomen olisi vaadittava Karjala takaisin koska se on pyhää suomalaista maata.
Suuri osa suomalaisista nuorista aikuisista pikemmin suuttuu siitä jos joku vaatii Karjalaa takaisin ja kysyy "mitä me sillä tekisimme - siitähän tulisi vain kustannuksia". Joittenkin vanhempien pyhäksi kokema arvo nähdään materiaalisena arvona - ja negatiivisena sellaisena.
En lähde väittelemään Karjalan kysymyksestä. Suomalaisten on kuitenkin hyvin vaikea ymmärtää tai ainakin hyväksyä sitä, että joillekin ihmisille esimerkiksi maa-alue on pyhä. Suomalaisten on myös vaikea ymmärtää tai ainakin hyväksyä kunnian kulttuuria.
Eikä meidän tarvitsekaan hyväksyä. Mutta ellemme edes ymmärrä näitä ilmiöitä tulemme sokeiksi ja kuvittelemme että esimerkiksi muslimit toimivat niin kuin toimivat, koska ovat hulluja tai takapajuisia.
Saattaa olla hyvää tarkoittavaa mutta myös äärimmäisen loukkaava sanoa, että kunhan muslimit modernisoituvat Suomessa he alkavat hyväksyä naisten tasa-arvoisuuden ja aktiivisuuden yhteiskunnassa. He kuulevat tällaisen väitteen helposti näin:
"Kunhan te muututte samanlaiseksi kuin me, tkin hyväksytte sen että teidän tyttärenne huoraavat, ryyppäävät ja polttavat tupakkaa naama nurin niin kuin suomalaisetkin tytöt."
Tällainen tulkinta ei todennäköisesti edistä muslimien integroitumista Suomeen vaan estää sen.
torstai 6. marraskuuta 2008
Niinistö ja kansallinen eheys - osa 2
Sauli Niinistö on siis todennut, että edellisen laman dramaattisimpia seurauksia oli suomalaisen yhteishengen eli koheesion menetys. Suomi jakaantui menestyjiin ja muihin.
Yhteiskunnassa, jossa suurella osalla ihmisiä menee todella hyvin ja toisella suurella osalla todella huonosti, ei voi olla yhteishenkeä. Niinistön mukaan yhteishenki on oleellisin kansakunnan menestystekijä.
Pahinta laman aikana tapahtuneessa yhteishengen menetyksessä oli minusta ehkä se, että jako menestyjiin ja muihin seuraili osittain sukupolvirajoja. Sukupolvien väliset kuilut, jotka Suomessa ovat yleensäkin suuret, jyrkkenivät edelleen.
Niinistö liittyy nyt - painottaessaan yhteishenkeä menestystekijänä - siihen kansakunnan koheesiota painottavaan perinteeseen, jota edustivat mm. Urho Kekkonen, Elmo Kaila ja muut 20-luvulla Akateemisessa Karjala-Seurassa vaikuttaneet kansakunnan rakentajat, torpparilain arkkitehti Kyösti Kallio, sosialidemokraattien pitkäaikainen puheenjohtaja Väinö Tanner ja sodanjälkeinen ns. aseveliakseli.
Niinistön väite yhteishengestä kansakunnan menestystekijänä on faktisesti sama kuin Karl Pearsonin, nykytilastotieteen uranuurtajan ja kansallismielisen sosialistin, toteamus:
Riippumatta siitä saako ryhmien [kansakuntien] välinen taistelu sodan vai taloudellisen kilpailun muodon, ryhmä jonka sisällä kilpailu [ryhmän jäsenten välillä] on luonut laajan proletariaatin, tuhoutuu ensimmäisenä.
Pidän Niinistön keskustelun avausta oleellisena.
Porvarihallituksen suunnitelmat alentaa veroja tilanteessa, jossa työllisyys alkaa laskea ja monet ihmiset joutuvat velkaloukkuun, ovat mielettömiä.
Yhteiskunnassa, jossa suurella osalla ihmisiä menee todella hyvin ja toisella suurella osalla todella huonosti, ei voi olla yhteishenkeä. Niinistön mukaan yhteishenki on oleellisin kansakunnan menestystekijä.
Pahinta laman aikana tapahtuneessa yhteishengen menetyksessä oli minusta ehkä se, että jako menestyjiin ja muihin seuraili osittain sukupolvirajoja. Sukupolvien väliset kuilut, jotka Suomessa ovat yleensäkin suuret, jyrkkenivät edelleen.
Niinistö liittyy nyt - painottaessaan yhteishenkeä menestystekijänä - siihen kansakunnan koheesiota painottavaan perinteeseen, jota edustivat mm. Urho Kekkonen, Elmo Kaila ja muut 20-luvulla Akateemisessa Karjala-Seurassa vaikuttaneet kansakunnan rakentajat, torpparilain arkkitehti Kyösti Kallio, sosialidemokraattien pitkäaikainen puheenjohtaja Väinö Tanner ja sodanjälkeinen ns. aseveliakseli.
Niinistön väite yhteishengestä kansakunnan menestystekijänä on faktisesti sama kuin Karl Pearsonin, nykytilastotieteen uranuurtajan ja kansallismielisen sosialistin, toteamus:
Riippumatta siitä saako ryhmien [kansakuntien] välinen taistelu sodan vai taloudellisen kilpailun muodon, ryhmä jonka sisällä kilpailu [ryhmän jäsenten välillä] on luonut laajan proletariaatin, tuhoutuu ensimmäisenä.
Pidän Niinistön keskustelun avausta oleellisena.
Porvarihallituksen suunnitelmat alentaa veroja tilanteessa, jossa työllisyys alkaa laskea ja monet ihmiset joutuvat velkaloukkuun, ovat mielettömiä.
Niinistö: Suomen kilpailukyvyn salaisuus on perustunut ennen kaikkea kansalliseen yhteisöllisyyteen
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on kansankokonaisuuden koheesion asialla. Niinistö varoittelee tekemästä veron kevennyksiä ja rikkomasta yhä pahemmin suomalaisten yhteishenkeä:
... veronkevennykset ja taloustilanteen huonontumisesta aiheutuvat kuntien menojen leikkaukset vaarantavat suomalaisten tärkeimmän menestystekijän, yhteishengen.
Perusteluna näkemykselleen Niinistö kehottaa muistelemaan mitä suomalaisille kävi 1990-luvun laman aikana.
– Perinteinen suomalainen koheesio kärsi silloin kovan kolauksen, Niinistö sanoi eduskunnassa torstaina järjestetyssä puhemiehen ja päätoimittajien tapaamisessa.
– Hyödyn lamasta korjasivat tuolloin ne, jotka onnistuivat säilyttämään työpaikkansa.
Niinistön mukaan sodanjälkeisen Suomen kilpailukyvyn salaisuus on perustunut ennen kaikkea kansalliseen yhteisöllisyyteen ja yhteishenkeen.
– Ei meitä kieli tai koko auta. Vaikka me itseämme naapurikateudesta moitimmekin, yhteishenki on sittenkin se tärkein asia.
Puhemies Niinistö sanoi viikko sitten keskiviikkona Yleisradion A Plus -ohjelmassa, että veronkevennykset pitäisi perua tai vähintäänkin lykätä finanssikriisin ja solidaarisuusnäkökulmien takia.
Nyt hän perusteli päätoimittajille kantaansa tarkemmin.
Niinistön mielestä suomalaisten yhteishenki joutuu koetukselle, jos alennetaan veroja ja leikataan kunnissa.
– Varoitan koheesiota vaarantavasta signaalista, Niinistö painotti.
Puhemies Niinistön mukaan hallituksen viime viikolla julkistama yleinen veroratkaisu ei tarkasti ottaen noudata Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ohjeita. IMF:n mukaan elvytys olisi kohdistettava keinoihin, jotka ovat välittömiä ja purettavissa.
Sauli Niinistöä on moitittu siitä, että hän puheillaan vaikeuttaa erityisesti Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen työtä, kun tämä yrittää veroleikkauksilla valaa suomalaisiin tulevaisuudenuskoa.
Hallitus on perustellut veronkevennyksiä sillä, että ylimääräiset varat innostavat kuluttajia hankkimaan palveluita.
Niinistön mielestä hänen keskustelun avaukseensa kohdistunut kritiikki on turhaa.
Suomalainen poliittinen kulttuuri kaipaa lisää keskustelua, eikä mikään keskustelu ei ole haitallista, Niinistö sanoi päätoimittajille.
– Usko suomalaisuuteen on paljon isompi juttu kuin signaali siitä, että valtio alentaa veroja ja kunnat leikkaavat.
Suomalaisen kansakunnan yhteishengestä on todellakin taas aika puhua. Pitkään yhteishenki, kansallishenki ja isänmaallisuus ovat olleet lähinnä pilkan kohteena. Se aikaa alkaa olla ohi niin kuin kaikki individualismin ylilyönnit.
Ensin individualismi koki haaksirikon yhteiskuntatieteissä, sitten biotieteissä ja pian koko yhteiskunnassa.
... veronkevennykset ja taloustilanteen huonontumisesta aiheutuvat kuntien menojen leikkaukset vaarantavat suomalaisten tärkeimmän menestystekijän, yhteishengen.
Perusteluna näkemykselleen Niinistö kehottaa muistelemaan mitä suomalaisille kävi 1990-luvun laman aikana.
– Perinteinen suomalainen koheesio kärsi silloin kovan kolauksen, Niinistö sanoi eduskunnassa torstaina järjestetyssä puhemiehen ja päätoimittajien tapaamisessa.
– Hyödyn lamasta korjasivat tuolloin ne, jotka onnistuivat säilyttämään työpaikkansa.
Niinistön mukaan sodanjälkeisen Suomen kilpailukyvyn salaisuus on perustunut ennen kaikkea kansalliseen yhteisöllisyyteen ja yhteishenkeen.
– Ei meitä kieli tai koko auta. Vaikka me itseämme naapurikateudesta moitimmekin, yhteishenki on sittenkin se tärkein asia.
Puhemies Niinistö sanoi viikko sitten keskiviikkona Yleisradion A Plus -ohjelmassa, että veronkevennykset pitäisi perua tai vähintäänkin lykätä finanssikriisin ja solidaarisuusnäkökulmien takia.
Nyt hän perusteli päätoimittajille kantaansa tarkemmin.
Niinistön mielestä suomalaisten yhteishenki joutuu koetukselle, jos alennetaan veroja ja leikataan kunnissa.
– Varoitan koheesiota vaarantavasta signaalista, Niinistö painotti.
Puhemies Niinistön mukaan hallituksen viime viikolla julkistama yleinen veroratkaisu ei tarkasti ottaen noudata Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ohjeita. IMF:n mukaan elvytys olisi kohdistettava keinoihin, jotka ovat välittömiä ja purettavissa.
Sauli Niinistöä on moitittu siitä, että hän puheillaan vaikeuttaa erityisesti Kokoomuksen puheenjohtajan, valtiovarainministeri Jyrki Kataisen työtä, kun tämä yrittää veroleikkauksilla valaa suomalaisiin tulevaisuudenuskoa.
Hallitus on perustellut veronkevennyksiä sillä, että ylimääräiset varat innostavat kuluttajia hankkimaan palveluita.
Niinistön mielestä hänen keskustelun avaukseensa kohdistunut kritiikki on turhaa.
Suomalainen poliittinen kulttuuri kaipaa lisää keskustelua, eikä mikään keskustelu ei ole haitallista, Niinistö sanoi päätoimittajille.
– Usko suomalaisuuteen on paljon isompi juttu kuin signaali siitä, että valtio alentaa veroja ja kunnat leikkaavat.
Suomalaisen kansakunnan yhteishengestä on todellakin taas aika puhua. Pitkään yhteishenki, kansallishenki ja isänmaallisuus ovat olleet lähinnä pilkan kohteena. Se aikaa alkaa olla ohi niin kuin kaikki individualismin ylilyönnit.
Ensin individualismi koki haaksirikon yhteiskuntatieteissä, sitten biotieteissä ja pian koko yhteiskunnassa.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Luonnonsuojelijat - Vihreän Liikkeen hyödylliset idiootit
Kun on seurannut Vihreän Liikkeen degeneraatiota ympäristöliikkeestä vasemmistopopulistiseksi puolueeksi on tullut auttamatta mieleen Margaret Meadin kirja jonka luin joskus nuoruudessani. Lainaan Kansankokonaisuus-blogia hieman lyhennetyssä muodossa:
Eräs 1900-luvun alun kuuluisin kulttuuriantropologi Margaret Mead kuvaa kirjassaan Sex and Temperament in Three Primitive Societies kolmea uusguinealaista heimoa.
Yhdessä Meadin kuvaamassa heimossa (Tchambuli eli Chambri) miehet olivat alunperin pääkallonmetsästäjiä ja kävivät jatkuvia sotia muita heimoja vastaan. Siirtomaavalta kielsi sotimisen ja pääkallonmetsästyksen ja Tchambuli-miesten elämäntapa degeneroitui pelkäksi sotamaalausten teoksi, juoruiluksi ja laiskotteluksi.
Tchambuli-miehet harrastivat Meadin tutkimuksen aikaan 20-30-luvulla edelleen pääkallojen hankintaa mutta tavalla, joka oli pääkallonmetsästyksen irvikuvaa: Naapuriheimoista ostettiin vammaisia, jotka tapettiin ja joilta sitten otettiin pääkallo. Onnistuneita "pääkallonmetsästyksiä" juhlittiin entisaikain tapaan.
Vihreä-liike oli aiemmin ympäristöliike, joka vastusti taloudellista kasvua ja asetti luonnon ihmisen edelle. Nykyään ympäristöliikkeestä on jäljellä vain jotain vähäisiä rituaaleja - kierrätetään hiukan jätteitä ja vastustetaan ydinvoimaa - kuitenkin juuri sen verran että ympäristöliikkeen ulkoiset tunnusmerkit säilyvät.
Todellisuudessa ollaan yhtälailla kuin kokoomus ajamassa nopeaa taloudellista kasvua. Tosin tätä ei suoraan myönnetä, mutta koska kannatetaan laajaa maahanmuuttoa Suomeen, mikä käytännössä merkitsee kiihtyvää taloudellista kasvua Suomessa, implisiittisesti kannatetaan myös talouskasvua.
Maailmassa on liikaa ihmisiä. Sekä jatkuva väestönkasvu että elintason nousu lisää ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Väestöräjähdyksen rajoittaminen ei voi onnistua niin kauan kuin niistä köyhistä maista, joissa väestönkasvua ei ole saatu hallintaan, sallitaan maahanmuutto niihin maihin, joissa väestökasvu on periaatteessa saatu hallintaan:
Ekologi Garret Hardin totesi aikapäiviä, että väestöräjähdyksen ratkaisu ei ole mahdollista muuta kuin lokalisoimalla väestö-ongelma niin, että kukin maa ratkaisee väestöräjähdyksen itse. Maahanmuutto voidaan sallia vain niitten maiden välilllä, jotka ovat jo saaneet väestönkasvun hallintaan.
Lainaan Hardinin kirjoitusta There is No Global Population Problem:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Vihreän Liiton johto toki tietää, että maahanmuuton lisääminen Afrikasta teollisuusmaihin on este väestöräjähdyksen ratkaisulle. Koska Vihreä Liitto ei enää ole ympäristöliike vaan vasemmistopopulistinen puolue, asiantila ei Vihreän Liiton johtoa häiritse.
Vihreässä Liitossa on kuitenkin vielä luonnonsuojelijoita, jotka vanhasta lojalisuudesta liikettä kohtaan, henkisestä laiskuudesta myöntää tosiasioita tai silkkaa typeryyttään edelleen kannattavat vihreitä. Heitä luulisi Vihreän Liiton kääntyminen ympäristöä suojelevasta liikkeestä ympäristöä tuhoavaksi liikkkeeksi häiritsevän.
Vihreitä äänestävä luonnensuojelija on vasemmistopopulistien hyödyllinen idiootti Leninin termiä lainatakseni.
Eräs 1900-luvun alun kuuluisin kulttuuriantropologi Margaret Mead kuvaa kirjassaan Sex and Temperament in Three Primitive Societies kolmea uusguinealaista heimoa.
Yhdessä Meadin kuvaamassa heimossa (Tchambuli eli Chambri) miehet olivat alunperin pääkallonmetsästäjiä ja kävivät jatkuvia sotia muita heimoja vastaan. Siirtomaavalta kielsi sotimisen ja pääkallonmetsästyksen ja Tchambuli-miesten elämäntapa degeneroitui pelkäksi sotamaalausten teoksi, juoruiluksi ja laiskotteluksi.
Tchambuli-miehet harrastivat Meadin tutkimuksen aikaan 20-30-luvulla edelleen pääkallojen hankintaa mutta tavalla, joka oli pääkallonmetsästyksen irvikuvaa: Naapuriheimoista ostettiin vammaisia, jotka tapettiin ja joilta sitten otettiin pääkallo. Onnistuneita "pääkallonmetsästyksiä" juhlittiin entisaikain tapaan.
Vihreä-liike oli aiemmin ympäristöliike, joka vastusti taloudellista kasvua ja asetti luonnon ihmisen edelle. Nykyään ympäristöliikkeestä on jäljellä vain jotain vähäisiä rituaaleja - kierrätetään hiukan jätteitä ja vastustetaan ydinvoimaa - kuitenkin juuri sen verran että ympäristöliikkeen ulkoiset tunnusmerkit säilyvät.
Todellisuudessa ollaan yhtälailla kuin kokoomus ajamassa nopeaa taloudellista kasvua. Tosin tätä ei suoraan myönnetä, mutta koska kannatetaan laajaa maahanmuuttoa Suomeen, mikä käytännössä merkitsee kiihtyvää taloudellista kasvua Suomessa, implisiittisesti kannatetaan myös talouskasvua.
Maailmassa on liikaa ihmisiä. Sekä jatkuva väestönkasvu että elintason nousu lisää ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. Väestöräjähdyksen rajoittaminen ei voi onnistua niin kauan kuin niistä köyhistä maista, joissa väestönkasvua ei ole saatu hallintaan, sallitaan maahanmuutto niihin maihin, joissa väestökasvu on periaatteessa saatu hallintaan:
Ekologi Garret Hardin totesi aikapäiviä, että väestöräjähdyksen ratkaisu ei ole mahdollista muuta kuin lokalisoimalla väestö-ongelma niin, että kukin maa ratkaisee väestöräjähdyksen itse. Maahanmuutto voidaan sallia vain niitten maiden välilllä, jotka ovat jo saaneet väestönkasvun hallintaan.
Lainaan Hardinin kirjoitusta There is No Global Population Problem:
The moral is surely obvious: never globalize a problem if it can possibly be solved locally. It may be chic but it is not wise to tack the adjective global onto the names of problems that are merely widespread -- for example, "global hunger," "global poverty," and the global population problem."
We will make no progress with population problems, which are a root cause of both hunger and poverty, until we deglobalize them. Populations, like potholes, are produced locally, and, unlike atmospheric pollution, remain local unless some people are so unwise as to globalize them by permitting population excesses to migrate into the better-endowed countries. Marx's formula, "to each according to his needs" is a recipe for national suicide.
Vihreän Liiton johto toki tietää, että maahanmuuton lisääminen Afrikasta teollisuusmaihin on este väestöräjähdyksen ratkaisulle. Koska Vihreä Liitto ei enää ole ympäristöliike vaan vasemmistopopulistinen puolue, asiantila ei Vihreän Liiton johtoa häiritse.
Vihreässä Liitossa on kuitenkin vielä luonnonsuojelijoita, jotka vanhasta lojalisuudesta liikettä kohtaan, henkisestä laiskuudesta myöntää tosiasioita tai silkkaa typeryyttään edelleen kannattavat vihreitä. Heitä luulisi Vihreän Liiton kääntyminen ympäristöä suojelevasta liikkeestä ympäristöä tuhoavaksi liikkkeeksi häiritsevän.
Vihreitä äänestävä luonnensuojelija on vasemmistopopulistien hyödyllinen idiootti Leninin termiä lainatakseni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)