perjantai 14. marraskuuta 2008

OMAR BAHAALDIN HS:ssä

Lainaan suoraan:

Miksi kunniamurhien annetaan jatkua Euroopassa?

Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta.

Lehtitietojen mukaan Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa tuomitsi äskettäin 64-vuotiaan irakilaismiehen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen 25-vuotiaan tyttärensä pahoinpitelystä. Oikeudessa tytär ja isä olivat vierekkäisissä huoneissa ja näkivät toisensa vain videon kautta. Isä kiisti syytteet.

Pahoinpitelyn syynä oli tyttären avioero isän sukulaismiehen kanssa järjestetystä avioliitosta. Hakkaaminen ja potkiminen tapahtuivat tyttären kotona Kuopiossa.

Seuraavana päivänä tytär teki rikosilmoituksen poliisille ja kertoi isän uhanneen tappaa hänet suvun kunnian vuoksi. Nyt vanhempi tytär on piilossa.

Saman uutisen mukaan isä pahoinpiteli myös toista, 23-vuotiasta tytärtään. Syynä oli tyttären ilmoitus, ettei hän halua asua vanhempiensa luona. Hän perui pahoinpitelyväitteen oikeudessa.

Samanlainen traaginen tapahtuma sattui Lontoossa reilu vuosi sitten. Isä pahoinpiteli tyttärensä Banaz Mahmodin sairaalakuntoon. Tytär oli eronnut järjestetystä avioliitosta ja alkoi seurustella poikaystävänsä kanssa. Lopuksi isän sukulaismies murhasi Mahmodin.

Isä pahoinpiteli myös perheen nuoremman tyttären varoitukseksi.

Miksi kunniamurhat saavat jatkua Euroopassa? Onko kysymyksessä pelkkä kulttuurinen taantumuksellinen tapa, joka EU-maissa sivistyneesti ohitetaan? Käsittääkseni näin on. Euroopan valtiot ovat monikulttuurisuuden nimissä hyväksyneet nämä väkivallanteot.

Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta. Kun jonkin ryhmän oikeus esimerkiksi uskontoon tai heimoon perustuen hyväksytään, silloin ohitetaan yksilön oikeudet. Perheenjäsenten ja perheyhteisön keskinäiset vapausnormit ovat ristiriidassa keskenään.

Näin on varsinkin, kun kysymyksessä ovat naisten ja lasten vapaus ja turva. Heitä kontrolloidaan tiukemmin pukeutumisessa, on huivipakko, ympärileikkaukset ja ruokavalion säännöt. Toisin sanoen itsemääräämisoikeus puuttuu.

Pakkoavioliitot ja kunniamurhat ovat arkipäivää näissä suljetuissa kulttuureissa. Perusteluina näille säännöille ja tavoille käytetään oman kulttuurin säilyttämistä moniarvoisessa yhteiskunnassa.

Tämän logiikan mukaan kulttuuri on pysyvä, muuttumaton ja ikuinen, eikä sitä voi muuttaa tai kehittää. Todellisuudessa ei ole näin: maailma muuttuu, ihminen muuttuu, kulttuurit muuttuvat ja kehittyvät.

Tässä yhteiskunnassa on toimittava voimassa olevien lakien ja sääntöjen mukaan. Täytyykö erilaisille ryhmittymille ja kulttuureille laatia omat lait?

Nämä normit ja säännöt vahvistavat rasismia ja lisäävät negatiivista suhtautumista koko maahanmuuttajaväestöä kohtaan. Kolikon toinen puoli on islamilaisen politiikan mukainen suhtautuminen myönteisesti sharia-lakiin ja sen toteuttamiseen yhteiskunnassamme.

On kysyttävä, ovatko uskonnollisperäiset periaatteet ja heimotavat arvokkaampia kuin ihmisoikeudet? Mitkä ovat minun henkilökohtaiset oikeuteni ja vastuuni? Mitä on tasaarvo naisten ja miesten välillä?

Palataan kunniamurhatapauksiin ja maahanmuuttajanaisten asemaan.

He ovat turvattomia ja syrjäytyneitä yhteiskunnastamme. Puolet maahanmuuttajaväestöstä on naisia. Heidän kotoutumisensa edistämiseksi koulutusta ja valmennusta täytyy voimakkaasti lisätä, että he voivat elää normaalia elämää ja osallistua yhteiskuntaan. Näin voidaan vahvistaa koko yhteiskunnan turvallisuutta ja inhimillisyyttä.

On suhtauduttava vakavasti kaikkiin perheväkivaltatapauksiin, jotka kohdistuvat erityisesti naisiin. Rangaistusten koventaminen on ehkä tarpeen.

OMAR BAHAALDIN, puheenjohtaja,Irakilaisten pakolaisten kansainvälinen federaatio, Suomen osasto

Oma kommenttini:

Bahaaldin on samoilla linjoilla kuin Halla-aho. Itse en ole täysin samoilla linjoilla:

Minusta islamilaisen kunniankulttuurin uhkaa ei torjuta parhaiten vain vaatimalla muslimeja luopumaan omista tavoistaan, vaan myös adaptoimalla tiettyjä ääriyhteisöllisyyteen muotoja suomalaiseen kulttuuriin.

Esimerkiksi ihmisten autonomiaa tietyissä asioissa on rajoitettava. Perheiden ei tule sallia jäseniltään epälojaliteettia suomalaista kulttuuria kohtaan vaan suljettava tällaiset jäsenet perheyhteisön ulkopuolelle.

Ei kommentteja: