keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Kryptokristittyjä Kosovossa ?

Olen tähän mennessä luullut, että vain juutalaiset kykenevät satoja vuosia teeskentelemään kääntymistä - esimerkiksi kristityiksi tai muslimeiksi.

Nyt vaikuttaa siltä, että Kosovossa on ihmisiä jotka ovat satoja vuosia teeskennelleet muslimia, mutta ovat todellisuudessa säilyttäneet katolisuutensa.

Ottomaanien vallattua Albanian ja Kosovon, monet kääntyivät dhimmi-veroja välttääkseen, pakosta tai muista materiaalisista syistä muslimeiksi. Nyt ainakin jonkin kokoinen joukko on "palaamassa" katolisuuteen. Pristinaan ja muualle Kosovoon on alettu taas rakentaa kirkkoja.

"Palaaminen" alkoi heti sen jälkeen, kun serbiortodoksien vastarinta oli murskattu ja Kosovo saavutti itsenäisyyden. Enää ei ollut niin voimakasta tarvetta identifioitua muslimiksi, kun vihollinen oli jo voitettu.

Konflikti aiheuttaa ryhmäkoheesion lisääntymistä - poikkeamia yhtenäisestä sisäryhmäidentiteetistä ei juuri suvaita. Vastaavasti konfliktin loppuminen tuo mukanaan koheesion kevenemisen. Tämä on Tajfelin sosiaalisen identiteetin teorian mukainen ennuste.

Ilmeisesti Kosovossa on käynyt juuri näin - ihminen voi itsenäisyyden jälkeen olla kunnon albaani olematta muslimi.

Vastaavaa voi tuskin ajatella tapahtuvan Bosniassa. Bosnjakin identiteetti on slaavimuslimin identiteetti - kroaatin identiteetti on katolisen slaavin identiteetti. Omilla ja muilla ei käytännössä ole muuta eroa kuin uskonto - kieli on käytännössä sama. Kääntyminen muslimista katoliseksi merkitsisi vihollisen puolelle astumista.

Kosovolainen kääntyessään katoliseksi säilyttää kielensä - ja uskontokin säilyy erinä kuin serbivihollisilla.

3 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Kryptokristityt saattavat olla hyvä ennakkotapaus. Kryptokristityt eivät esiintyneet väärällä identiteetillä muita hyväksikäyttääkseen, vaan suojellakseen itseään vainolta ja riistolta. Se on yksi tärkeä keino selviytyä erittäin vihamielisessä monietnisessä ympäristössä. Tosin ilmiö kaipaa vielä lisää todisteita ollakseen luotettavasti todistettu, kuten alkuperäisestä artikkelista käy ilmi.

Jukka Aakula kirjoitti...

Täytyy yrittää selvittää asiaa jostain toisestakin lähteestä.

"Kryptokristityt eivät esiintyneet väärällä identiteetillä muita hyväksikäyttääkseen,"

Tätä on vaikea sanoa kun ei tunne Albanian historiaa. Bosnian historiasta olen lukenut enemmän.

Bosniassa kääntyminen oli harvoin pakollista - ihmiset ajoivat kääntymisellä usein omaa taloudellista etuaan - esimerkiksi viran saanti lienee ollut vaikeaa ellei ollut muslimi.

Serbit ilmeisesti eivät kääntyneet yhtä helposti. Toki Serbiassakin on paljon muslimeja.

Alueellisia eroja oli myös - paikallispäälliköt saattoivat myös pakottaa ihmisiä kääntymään. Toiset saattoivat jopa jarrutella koska kristityiltä sai enemmän veroja dhimmi-lainsäädännön takia.

Kekke kirjoitti...

Kryptojuutalaisuudesta kannattaa mainita ilmiö nimeltä dönme. Löytynee kuukkeloimalla.
Mielenkiintoinen lahko (?) joka sai alkunsa kun eräällä karismaattisella juutalaisella pikku-laestadiuksella tuli pupu pöksyyn muistaakseni mestauksen uhalla.