sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Juuri kun voitto oli melkein varmistettu - osa 3 - monikulttuurisuus

Vain muutama viikko on kulunut siitä, kun monikulttuurisuuskriittiset ehdokkaat saivat vaalivoiton kunnallisvaaleissa. Vaaleja oli edeltänyt ns. oikeistopopulismin eteneminen Euroopassa ja monikulttuurisuuskriittisyyden vahvistuminen mm. Ranskan ja Tanskan valtapuolueissa.

Kaksi viikkoa on kulunut siitä kun irakilainen pakolainen syytti HS:n yleisönosastossa monikultturisteja sallivuudesta kunniamurhia kohtaan:

Miksi kunniamurhat saavat jatkua Euroopassa? Onko kysymyksessä pelkkä kulttuurinen taantumuksellinen tapa, joka EU-maissa sivistyneesti ohitetaan? Käsittääkseni näin on. Euroopan valtiot ovat monikulttuurisuuden nimissä hyväksyneet nämä väkivallanteot.

Monikulttuurinen, suhteellinen ideologia ei käytännössä tunnusta ihmisten perusoikeuksia ja vapautta. Kun jonkin ryhmän oikeus esimerkiksi uskontoon tai heimoon perustuen hyväksytään, silloin ohitetaan yksilön oikeudet. Perheenjäsenten ja perheyhteisön keskinäiset vapausnormit ovat ristiriidassa keskenään.

Näin on varsinkin, kun kysymyksessä ovat naisten ja lasten vapaus ja turva.


Viikko on kulunut siitä, kun Jonsuun Yliopiston tutkija Vesa Puuronen edelytti termin monikulttuurisuus selkiinnyttämistä:

Monikulttuurisuudesta on olemassa kaksi pääversiota. Ensimmäistä voi kutsua säilyttäväksi (tai konservatiiviseksi) monikulttuurisuudeksi. Sen lähtökohta on, että jokaisen kulttuurin tulee sallia noudattaa omia tapojaan, kuten Bahaaldin totesi. Tämä monikulttuurisuuden versio voi johtaa onnettomiin seurauksiin, kuten kunniamurhiin ja pahoinpitelyihin.

Säilyttävä monikulttuurisuus ei kuitenkaan ole monikulttuurisuuden ainoa eikä nykyään myöskään hallitseva tulkinta. Hallitseva tulkintaa on kansainvälisessä keskustelussa kutsuttu liberaaliksi monikulttuurisuudeksi. Suomeksi sen sisällön tavoittaa käsite "kehittävä monikulttuurisuus".

Tämän lähtökohta on, että ryhmäoikeudet – eli kulttuurisen ryhmän oikeus säilyttää ja noudattaa tapojaan – eivät voi ylittää yksilön ihmisoikeuksia.

Tämä monikulttuurisuuden versio siis, päinvastoin kuin Bahaaldin väitti, tunnustaa niin teoriassa kuin käytännössäkin ihmisen perusoikeudet.


Tämän aamun HS:ssä yhteisöpedagogi Riitta Kemppainen-Koivisto haluaa sekavassa artikkelissaan jo luopua koko termistä:

Suomessa monikulttuurisuus on lähes aina ongelmakeskeistä

"Maahanmuuttajuus on alkanut muokata maatamme niin, että olemme hyvin lähellä aikaa, jolloin voimme puhua vain suomalaisista."

Erikoistutkija Vesa Puuronen peräänkuulutti (HS 18. 11.) keskustelua monikulttuurisuudesta.

Kun 1970-luvulla kansainvälisyys oli Suomessa vielä juhlallista jorinaa, on tämän päivän monikulttuurisuuspuhe aina jotenkin kytköksissä maahanmuuttajiin ja lähes aina ongelmakeskeistä.

Olli Löytty on nimennyt Maltillinen hutu -kirjassaan niin monikulttuurisuuden kuin kansainvälisyydenkin tuontitavaraksi, jotka pikemminkin pitävät meitä erilaisuudesta erillään kuin yhdistävät ketään.

Löytyn mielestä monikulttuurisuus Suomessa on kuin marjapiirakka. Piirakassa eri etniset ryhmät muodostavat omia vähemmistösiivuja, ja me kantaväestöön kuuluvat haukkaamme suurimman palan. Piirakassa ei ole mitään yhteistä eikä päällekkäistä.

Monikulttuurisuus käsitetään ikään kuin monien eri etnisten kulttuurien kulttuuriksi, jolloin ruokalistalla pidetään eri makuyhdistelmiä ja kutsutaan pöydän ympärille eksoottisen näköisiä ihmisiä.

Löytty neuvookin meitä pikkuhiljaa luopumaan monikulttuurisuus-käsitteen käytöstä tai ainakin luopumaan piirakan leipomisesta ja siirtymään katsomaan kaleidoskoopin läpi. Näin näkisimme alati vaihtuvia tilanteita, ja sitä kautta oppisimme käsittelemään ja ymmärtämään jatkuvaa muutosta.

Tehtävämme olisi hapuillen tunnustella muuttuvassa maisemassa elämää ympärillämme ilman mitään erikoista. Jatkaisimme vain arkisia askareita hätäilemättä ja konflikteja pelkäämättä.

Kaleidoskoopin läpi katsominen voisi auttaa ymmärtämään monikulttuurisuuden sijaan moninaisuutta. Moninaisuus on laajempaa eri kulttuurien liikettä, jossa kietoutuvat yhteen etnisyys, sukupuolinen suuntautuminen, eri uskonnot ja sukupuolet.

Nämä kaikki muodostavat ikään kuin verkon, jonka rihmastot auttavat näkemään piirakan erojen sijaan yhteyksiä ja kytköksiä.

Suomessa laajemmin alkanut maahanmuuttajuus 1990-luvulla yhdisti monikulttuurisuuden ja maahanmuuttajuuden. Nykyisin elämme jo kuitenkin tilassa, jossa emme enää kovinkaan hyvin pysty erottelemaan montako venäläistä, somalialaista tai kurdia maassa asuu. Maahanmuuttajuus on alkanut muokata maatamme niin, että olemme hyvin lähellä aikaa, jolloin voimme puhua vain suomalaisista.

Olemme hitaasti totuttautumassa ajatukseen, että uutta ja outoa ei tule vain maan rajojen ulkopuolelta, vaan sitä syntyy koko ajan myös maan sisällä.

Meidän yhtenäiskulttuurimme on näin vahvistumassa, saamassa uutta sisältöä – muuttumassa, niin kuin muutkin muuttuvat. Opimme toisten läsnäoloa, käytöstä, uusia toiminta- ja ajattelutapoja.

Totuttelemme kaaoksen hallintaan ja opimme sietämään epäjärjestystä, ottamaan maailman säröisenä vastaan, sellaisena kuin se näyttäytyy. Tämä on samalla ennen kaikkea muutosta itsessämme.

Kansallista identiteettiämme muokataan näin koko ajan. Opimme totuttelemalla, kuulostelemalla, haistelemalla ja maistelemalla pienin erin hyväksymään myös sen, että meidän yhtenäiskulttuurimme muutoksen myötä identiteettimme ei katoa vaan muovautuu toisenlaiseksi.

Olemme erottelupolitiikan eli monikulttuurisuuden sijaan hyvässä vauhdissa kohti moninaisuuden Suomea.

Kun Löytty ehdottaa luopumista koko monikulttuurisuuden käsitteestä, tulisi sen kytkös maahanmuuttajiin jättää pikkuhiljaa taka-alalle. Tässä välillä elämme hetken uussuomalaisten kanssa. Mutta kaleidoskooppi ohjaa vahvistamaan uutta kulttuurista identiteettiämme. Se tapahtuu tunnustamalla yhtenäiskulttuurin muuttuminen – verkkoja kutoen, rihmastoja rakentaen.


Summa summarum:

Sekä suomalaiset että monet maahanmuuttajat ovat huolestuneita monikultturismin mukanaan tuomista ongelmista. Aluksi eliitti kielsi ongelmat kokonaan. Nyt eliitti haluaa keskustella, mutta vain niillä termeillä jotka se itse määrittelee. Keisarilla ei edelleenkään ole vaatteita.

Kekkosen aikana suurista ongelmista ei puhuttu julkisuudesta, mutta valtiojohto hoiti asiat usein kuntoon hiljaisuudessa. Nykyäänkään asioista ei saisi vielä puhua - ero on siinä että valtiojohdossa olevat naivit ihmiset eivät tee ongelmille mitään ilman että kansa vaatii että jotain tapahtuu.

Älyköt keskustelevat pienissä narsistikerhoissaan - mutta heidänkään mielestään kansan ei pitäisi keskustella asioista. Keskustelu olisi jätettävä Niemelälle, Roosille ja muille "skeptikoille".

7 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

Löytty: "Meidän yhtenäiskulttuurimme on näin vahvistumassa, saamassa uutta sisältöä – muuttumassa, niin kuin muutkin muuttuvat. Opimme toisten läsnäoloa, käytöstä, uusia toiminta- ja ajattelutapoja.

Totuttelemme kaaoksen hallintaan ja opimme sietämään epäjärjestystä, ottamaan maailman säröisenä vastaan, sellaisena kuin se näyttäytyy. Tämä on samalla ennen kaikkea muutosta itsessämme."

- Tuossa on esimerkki siitä millaisessa harhamaailmassa "eliitti" elää. Meidän kulttuurimme on rapautunut heikoksi ja hedonistiseksi individualismiksi. Mitään todellista yhtenäiskulttuuria ei ole enää suomalaisten välillä, puhumattakaan että sellaista olisi suomalaisten ja maahanmuuttajien välillä. Ne, jotka oikeasti kohtaavat maahanmuuttajien aiheuttaman kaaoksen ja epäjärjestyksen, oppivat vihaamaan likaisia ja roskaisia rappuja, pihoja ja roskasuojia, lisääntyvää rikollisuutta, hajotettuja yhteisiä tavaroita, todellisen kommunikaation mahdottomuutta, vaikka maahanmuuttajat osaisivat täydellisesti suomea, omavaltaista ja piittaamatonta saalistusta pesutuvissa, maahanmuuttajien paapottua virallista erikoisasemaa, suuria maahanmuuttajanuorten /-lasten jengejä, jotka käyvät kepein aseistettuna yksittäisten suomalaislasten kimppuun, jne.

Löytty ei joudu sietämään yhtään mitään, koska hän ei ole oikeasti arkielämässä maahanmuuttajien kanssa tekemisissä. Siitä positiosta onkin sitten helppoa sanella satuvisioita tavallisten ihmisten pään menoksi.

Kullervo Kalervonpoika kirjoitti...

Veli Valkealle haluan sanoa, että suomalainen yhteisöllisyys ja etsiminen kannattaa aloittaa (jälleen kerran alusta.

Vanha - ja monesti esitetty - kaavani menee näin:

Yksilö->perhe->suku->heimo->kansa.

Se on vanha ja hyväksi koettu metodi hallita ympäröivää kaaosta.

Suuret asiat (kuten suomalaisuus) syntyvät pienistä asioista (kuten suomalaisista).

Kaikki tällainen tulee menemään historian romukoppaan:
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Opettajat+eiv%C3%A4t+osaa+kohdata+monikulttuurisia+oppilaita/1135241280058

Jukka kirjoitti...

Osana tätä prosessia - siis monikultturismin vastustamisen prosessia - suomalaisen yhteiskunnan muutos voi mahdollistua. Siksi tätä konfliktia ei pidä nähdä vain ongelmana vaan myös suurena mahdollisuutena.

Monikultturismin vastustus ei ole vain jonkin vastustamista vaan se on kansan viemistä kiirastulen läpi ja moraalista puhdistautumista, moraalista varustautumista ja moraalisen yhteisön luomista.

Tässä keskustelussa esimerkiksi Roos aivan oikein kysyy, eikö tällainen jatkuva puhuminen joukkoraiskauksista synnytä suomalaisissa negatiivisuutta ja vihaa. Näin nimenomaan on.

Kansa, joka ei kykene vihaan, on tuskin kykenevä puolustautumaan. Tähän voi heittää kysymyksen ketä vastaan tässä nyt pitää puolustautua. Minun vastaukseni on Euroopan islamisaatiota.

Niemelä kuvittelee että islamisaatio torjutaan rationaalisella argumentaatiolla. Se on epätieteellinen käsitys. Skeptikot ylipainottavat rationaalisen argumentaation merkitystä. Rationaalinen argumentaatio toimii yliopisto-domainissa.

Kun halutaan torjua ulkoista uhkaa (esimerkiksi islamisaatio) rationaalinen argumentaatio korvautuu vihollisen demonisaatiolla, oman sosiaalisen identiteetin vahvistamisella, koheesion painottamisella, sisäryhmä-ulkoryhmä-jaon kirkastamisella, pettureiden demonisoimisella ja rankaisemisella,... (Näitä keinoja kyllä skeptikot osaavat käyttää omiin vihollisiinsa. )

Mutta rationaalisen argumenaation ylipainottaminen on skeptikkouskonnolla ominainen uskonnollinen opinkappale. Sen kiistäminen aiheuttaa uskonnollisissa johtajissa narsistista raivoa ja halua ryhtyä noitavainoihin.

Skeptikot on uskonnollinen yhdyskunta.

Jukka kirjoitti...

Kullervo,

En ole täysin samaa mieltä. En usko että yhteisöllisyyden kasvatus kehittyy vain alhaalta ylöspäin perheestä kansaan.

Pitää tarkastella ympäristöä ja miettiä mitkä kaikki asiat voivat vahvistaa kansa-yhteisön (das Volk als eine Gemeinschaft, Kansankokonaisuus, die Volksgemeinschaft) koheesiota. Koheesiota ei ole vain yhtenäiskulttuuri (=samanlaisuus) vaan myös yhteyden tunne.

"Taistelu" islamisaatiota vastaan voi olla sellainen moottori joka vahvistaa kansa-yhetsöä.

Kullervo Kalervonpoika kirjoitti...

Jukka:
Minä olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että tuo kansallisuustunne syntyy nimen omaan alhaalta ylöspäin.

Suomalainen yhteiskunta on ollut perhe- ja heimokeskeinen tuhansien vuosien ajan. Ei keskinäinen yhteisöllisyys ole kadonnut mihinkään eikä 1800-luvulta saakka julistettu kirkasotsainen isänmaallisuus ole kuin kokonaisuuden julkinen paraatipinta.

Tällä tarkoitan juuri tuota mainitsemaasi suomalaisuuteen liittyvää koheesiota.

(Tätä pintaa vasten olisi mielenkiintoista tarkastella vuoden 1918 tapahtumia ja niihin liittynyttä poikkeuksillista julmuutta suvun sisäisenä välienselvittelynä)

Valkea kirjoitti...

Kullervo ja Jukka ovat kumpikin omalla tavallaan oikeassa, mutta tiettyjen syiden takia näkisin Kullervon lähestymistavan primäärisenä. Suomalaiset ovat jo ikiaikaisista ajoista lähtien järjestäytyneet laajennettujen sukujen yhteisöiksi, joten ne tai niitä muistuttavat yhteisöt ovat evoluutiopsykologisesti luonnollisin järjestäytymismuoto meille. Kun jotain suurempaa organisoidaan, se syntyy parhaiten verkostoimalla em. yhteisöjä. Lisäksi on tärkeää erottautua Rosa Meriläisistä, Jeja-Pekka Rooseista, Panu Höglundeista, Jussi, K. Niemelöistä yms. Olisi keinotekoista, itsensä pettämistä ja vahingollista väittää että he tai heidän kaltaisensa kuuluvat samaan yhteisöön tai kokonaisuuteen kuin mekin. Ymmärrän kyllä, että sosiaalinen paine voi tietyissä tilanteissa muokata vaikkapa Rosa Meriläisen täysin toisenlaiseksi, mutta se vaatii jatkuvaa ylläpitoa, paapomista, valvontaa ja painetta, eikä ole siksi kestävää eikä järkevää. Mitään tärkeää ei voi rakentaa sellaiselle huterolle pohjalle.

Jukka kirjoitti...

Pitää miettiä asiaa.

"Ymmärrän kyllä, että sosiaalinen paine voi tietyissä tilanteissa muokata vaikkapa Rosa Meriläisen täysin toisenlaiseksi, mutta se vaatii jatkuvaa ylläpitoa, paapomista, valvontaa ja painetta, eikä ole siksi kestävää eikä järkevää."

Jos yhteisöllinen rankaisu nostetaan tarpeeksi korkeaksi, voimme kyllä elää samassakin yhteisössä.

Mutta on siinä ongelmansa. Jos pakkokohesiointiin mennään niin pian ollaan pakkoyhteiskunnassa.
En vastusta sitä ideologisista vaan pragmaattisista syistä.

Toisaalta jokaisen yhteiskunnan on harjoitettava tiettyä pakkoa - yhteiskuntaa tahallaan haavoittavia (rikolliset, maanpetturit) aina rangaistaan. Missä menee tässä asiassa maanpetturuuden raja - islamistien maahanmuuton salliminen voi perustua humanismille mutta objektiivisesti sitä voi tarkastella maanpetturuutena.