tiistai 18. marraskuuta 2008

Eliittikin haluaa keskustelua monikultturismista?

Erikoistutkija VESA PUURONEN Kuopion yliopistosta haluaa aloittaa keskustelun monikultturismin "pääversioista". Samalla hän vastaa irakilaisen pakolaisen Omar Bahaaldinin monikulttuurismi-kritiikkiin.

Lainaan Puurosen kirjoitusta HS:ssä:

Omar Bahaaldin syytti mielipidesivulla (HS 15. 11.) monikulttuurisuusideologiaa siitä, että Euroopassa tapahtuu kunniamurhia. Hänen kannanottonsa ei ota huomioon monikulttuurisuusajattelun ja -politiikan kaikkia tulkintoja.

Monikulttuurisuudesta on olemassa kaksi pääversiota. Ensimmäistä voi kutsua säilyttäväksi (tai konservatiiviseksi) monikulttuurisuudeksi. Sen lähtökohta on, että jokaisen kulttuurin tulee sallia noudattaa omia tapojaan, kuten Bahaaldin totesi. Tämä monikulttuurisuuden versio voi johtaa onnettomiin seurauksiin, kuten kunniamurhiin ja pahoinpitelyihin.

Säilyttävä monikulttuurisuus ei kuitenkaan ole monikulttuurisuuden ainoa eikä nykyään myöskään hallitseva tulkinta. Hallitseva tulkintaa on kansainvälisessä keskustelussa kutsuttu liberaaliksi monikulttuurisuudeksi. Suomeksi sen sisällön tavoittaa käsite "kehittävä monikulttuurisuus".

Tämän lähtökohta on, että ryhmäoikeudet – eli kulttuurisen ryhmän oikeus säilyttää ja noudattaa tapojaan – eivät voi ylittää yksilön ihmisoikeuksia.

Tämä monikulttuurisuuden versio siis, päinvastoin kuin Bahaaldin väitti, tunnustaa niin teoriassa kuin käytännössäkin ihmisen perusoikeudet. Kehittävän monikulttuurisuuden tulkinnan puitteissa kunniamurhat, väkivalta ja muut ihmisoikeuksien rikkomukset ovat rikoksia ja vastoin monikulttuurisuuden periaatteita.

Suomessa ei ole käyty perusteellista keskustelua monikulttuurisuuden eri tulkinnoista. Tämä keskustelu on käynnistymässä.

Keskustelun tuloksena saadaan toivottavasti aikaan sellainen tulkinta monikulttuurisuudesta, joka turvaa sekä kulttuurien kehityksen että ihmisoikeudet politiikan, lainsäädännön ja arkielämän käytäntöjen tasolla.


"Tämä keskustelu on käynnistymässä." !

Kuullostaa ohjatulta keskustelulta, jonka HS käynnistää yhdessä maahanmuuttoministerin kanssa.

3 kommenttia:

Valkea kirjoitti...

No haluaa haluaa, mutta vain sellaista, jossa osallistujat, lähtökohdat, keskustelun rajat ja lopputulokset on ennalta ja tiukasti määrätty. Kyseessä on "eliitin" näytös, sekä ulkopuolisille, että heille itselleen. Keskustelun jälkeen he toistelevat täynnä itsetyytyväisyyttä kuinka paljon ja vapaasti tästäkin asiasta on keskusteltu.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nimenomaan noin.

Jo väite että keskustelu po. aiheesta on muka vasta alkamassa tuntuu hiukan elitistiseltä. Onhan siitä missä määrin maahanmuuttajien on assimiloiduttava keskusteltu jo kauan.

Unknown kirjoitti...

Monikulttuurisuus tuossa muodossa on ikävä takauma kolonialismista.

Ainoa tapa jossa monikulttuuri toimii on se, jossa maailma on täynnä yksikulttuurisia valtioita. Näiden kansalaiset toki vierailevat muissakin valtuioissa - mutta muistaen sen, että he ovat vain vieraita.

Hyvä kirjoitus, noin muuten - sanoisin. :)
(Artikkeli-sanaa pitää kaihtaa, koska sillä saa Hönö Bögelundin kimppuunsa... )